tiistai 8. syyskuuta 2015

Linnuista riemua ja riesaa

Nyt täytyy turvautua taas kesäisiin kuviin. Eräässä rannassa lokki oli tehnyt pesän aika omituiseen paikkaan. Se juuri ja juuri mahtui itse pesään makaamaan.
 Samainen lokki toiselta suunnalta kuvattuna. En koskaan päässyt katsomaan, saiko poikasia ja jos sai, pysyivätkö pesässä vai miten kävi.
Vihervarpunen tutkailee jotain.

Varis risteyksessä.
Söivät variksen ryökäleet muuten meidän kaikki tyrnit. Katsoimme eräänä iltana, että tyrnit ovat kypsiä ja aioimme aamulla kerätä ne pois. Kun aamulla menimme kipon kanssa marjankeruuseen, olivat marjat poissa. Kummallekin olivat jättäneet pari marjaa maistiaisiksi :(


3 kommenttia:

Vikki kirjoitti...

Lokki on ottanut huomioon ainakin veden mahdollisen nousun.
Aika jännää, mutta tietysti harmittavaa, että variksille kelpaa tyrninmarjat.

Kirlah kirjoitti...

Vikki: olisivat syöneet viinimarjoja! Niitä meillä on rutkasti yli oman tarpeen. Mutta emme kanna huolta. Rastaita siellä näkyy ahkeroivan aamusta iltaan.

seita kirjoitti...

Lokki on halunnut vähän yksilöllisemmän pesäpaikan.
Harmi tyrnejäsi. Eipä niitä taida pystyä mitenkään suojaamaankaan.