maanantai 21. syyskuuta 2015

Vielä jokunen

 Vielä jokunen kuva Seinäjoelta. Kyrkösjärvi on Kyrönjoen tulvien säännöstelemiseksi rakennettu tekojärvi, täytetty vasta 1980-luvulla. Siitä on tullut hyvä lintujärvi. Siellä lensi joka aamu myös harmaahaikara, joka juuri ja juuri erottuu kuvan keskeltä.
 Kovasti yritin tiirailla kiville ja luodoille. Niillä hyppelehtikin mm. västäräkkejä, variksia, sekä tunnistamattomia.

Yhtenä aamuna  menin paikalle jo ennen auringonnousua, ennen kuin töihinmenijät pelottelevat linnut pois.
 Tästä riemuitsin pitkään, kun luulin sitä kihuksi mustan nokkansa takia. Näitä lenteli pari muutakin. Mutta kirjoja tutkimalla osoittautui, että myös nuorilla lokeilla on musta nokka. Voi pettymystä, jos se sitten onkin "vain" lokki. Ei muuten haittaa, mutta kun niitä nyt näkee muuallakin.
 Vielä oli sinisorsiakin, vaikka joku ohikulkija sanoi, että sorsastuskauden alettua sorsalinnut ovat lähteneet muualle.
Kyrkösjärvi

8 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Valo tulee kuvissasi aivan ihanasti matalalta. Hienoa, että vesilinnut ovat löytäneet kauniin järven. Näin eilen vain 2 harmaahaikaraa lintutornilta. Voi olla, että kaislikon suojassa olisi ollut lisää, ainakin haluan ajatella niin. Kohta nekin kaikkoavat lämpöisemmille seuduille.

Tillariina kirjoitti...

Harmaahaikaran näin tänä kesänä ekan kerran ja olin varmaan viikon ihan täpinöissäni siitä! :) Lintukuvat ovat aina ihania!

Vikki kirjoitti...

Hieno paikka!

Pirkkoinkeri kirjoitti...

Kummasti se mieltä lämmittää kun jonkin uuden havainnon tekee, oli se sitten lintu tai hyönteinen tai mikä hyvänsä :) Hieno paikka tehdä havaintoja.

Sirpa kirjoitti...

Linnut täydentävät kaunista maisemaa!!

TainaT kirjoitti...

Kaunista maisemaa kuvissasi. Mahtavat kalliot.

seita kirjoitti...

Kaunis valo kuvissasi. Komeita kallioluotoja tuossa järvessä. Ei näytä ollenkaan tekojärveltä.

Kirlah kirjoitti...

Minustakin hämmästyttävän kaunista paikkaa, ei millään uskoisi tekojärveksi luotojenkaan takia, saati vielä pohjalaiseksi! On tuossa järvessä hyvä uintipaikkakin.

Harmaahaikarat näyttävät lisääntyneen ja levinneen ihan yhtäkkiä Suomessa. Minusta se on vain mukavaa, lajisto monipuolistuu.