tiistai 25. heinäkuuta 2017

Lintukurssilla koettua

merikihu
Minulla on niin rutkasti tietokoneella kuvia, että koneen muisti alkaa olla täysi, mikä vaikeuttaa  tänne lataamista. Vain pienennetyt kuvat latautuvat, minkä älysin vasta hiljattain. Joka tapauksessa nyt kuva merikihusta Kristiinankaupungin Skaftungista. Kova tuuli kävi koko ajan merelta, mutta linnut seisoivat rannalla lähellä tyrskyjä ja vaikka vettä tuli päälle, ne tuntuivat vain nauttivan siitä. Pisaroihin on tullut sateenkaaren väritkin, mitä en kyllä enää erikseen yrittämällä saisi aikaan.
merikihu
Ruskeat merikihut ovat tavallisia, mutta tällainen valkoruskea värimuunnoskin näkyi, niitä oli pari yksilöä.
lapintiiran poikanen
 Heti ensimmäinen lintu saareen rantauduttuamme oli ihan edessämme. Ihmettelin, mikä kumma se tämä on. On kuulemma lapintiiran poikanen. Söpö kuin mikä. Odottelimme, että kun emo tulee ruuan kanssa, saamme syöttökuvia, mutta emo kutsuikin poikasen kauemmaksi syömään.
lehtokurppa
Yksi retken erikoisuuksia oli kehrääjän etsiminen. Auringon laskettua illalla yhdentoista jälkeen lähdettiin liikkeelle. Opas soitti kännykästä kehrääjän ääntä, mutta vasta viidennessä paikassa metsästä ilmestyi lintu. Se myös "kehräsi" välillä ja päästeli houkutusääniään. Yritin saada siitä lennossa kuviakin, mutta kello oli jo yli puolen yön ja niin pimeää, että ei onistunut.

Jokaisessa viidessä paikassa lenteli sen sijaan lehtokurppia. Ihme, että sain sellaisesta jonkinlaisen kuvankin, vaikka oli jo melko hämärää.

Kuvia olisi tännekin laittaa vaikka kuinka, mutta latauksen kanssa on ongelmia. Täytyy pienennellä kuvia vastaisuudessa.

Ei kommentteja: