Rastasnuorisoa

Kun kesäksi lopetettiin lintujen ruokinta, ei ole lintuja pihassa juuri sen jälkeen näkynyt. Nyt kun kesä lähenee loppuaan, alkaa nuorisokin parveilla. Mustarastaiden poikaset käyskentelivät aroniapensaassa. Kun niitä ihmettelimme, pyrähti yhtäkkiä uima-altaalle räpiköimään iso liuta erilaisia rastaita. Tämä mustarastasnuorukainen yritti ottaa muista mallia ja uskaltautua kylpemään kuten muutkin, mutta ei millään tahtonut uskallus riittää.

Mutta voi sitä riemua sitten, kun pelko oli voitettu.

Laulu- ja räkättirastas ovat jo räpiköineet ja nyt hämmästelevät, että tässäkö se nyt sitten oli. Ainakin kymmenen eri rastasta altaalla riemuitsi. Ilakoitsijat houkuttivat paikalle yhtäkkiä myös pikkulintuja, ainakin punarintoja ja pikkuvarpusia. 

Minä sen sijaan en riemuinnut eilen, kun katsoin tyrnipensaisiin. Joka ikinen marja oli mennyt parempiin suihin ja pieniä katkenneita oksanpätkiä oli puiden alusta täynnä. Onneksi viime vuonna ehdimme ennen lintuja saada vielä puolet sadosta, ja sitä oli niin runsaasti, että jäi muutama rasia ensi talveksikin. Marja-aroniat saavat syödäkin, en oikein arvosta niiden makua.

räkättirastas, laulurastas, mustarastas.
 

Isoiksi kasvaneita

Vein kaverin Mikkeliin junalle ja samalla oli pakko käydä katsomassa lammella, jossa olin havainnut silkkiuikun poikasia. Ensimmäisenä eteen osui joutsenperhe nurmella lepäilemässä. Enpä ole ennen näin lähelle niitäkään päässyt. Variskin etsi jotain heinikosta.

Olihan siellä keskellä lampea silkkiuikku poikasensa kanssa. Varsin kaukana. Mutta kovin on jo aikuisen kokoinen. En tiedä, erottaisinko härkälinnun poikasesta, jos en emoa näkisi. Toisaalla uiskenteli toinenkin emo poikasen kanssa, mutta vielä kauempana.

Silkkiuikut lähtivät uiskentelemaan, ja kohtasivat keskelle lampea tulleen kanadanhanhikasan.

Rannassa putsaili tavi itseään. Kovin ovat olleet tavit piilottelevia koko kevään ja kesän, kun en aiemmin ole niitä huomannut. Vai olenko vain luullut sinisorsiksi. Oli lammella muitakin lajeja, kuten nokikanat ja haapanat, isoja ovat jo poikaset kaikilla.

silkkiuikku, tavi, kanadanhanhi, laulujoutsen

Äimistynyt poikanen

Melontaretkellä näimme kaislikossa härkälinnun ja sen poikasen. Kun emo näki meissä potentiaalisen vaaran, se häippäsi äkkiä ruovikkoon ja jätti poikasen mörön syötiksi.

Poikanen ei ymmärtänyt mennä piiloon, vaan jäi pälläilemään. Pian saapui isokoskeloperhe, emo ja viisi isoa poikasta, eikä härkälintunuorukainen ymmärtänyt kuin ihmetellä.

Isokoskeloita rynni edestä ja takaa, ja poikanen oli aivan äimistynyt. Lopulta se kääntyi menemään koskeloiden perään, mutta älysi lopulta jossain vaiheessa, että ei kannata vieraan porukan mukaan lähteä.

isokoskelo, härkälintu

 

Komeita sarvia

Varmaan kymmenen vuotta aikaa siitä, kun olen nähnyt havununnan viimeksi. Silloin sekin oli naaras. Mutta nyt tuli lakanalle monta koirasta, ja mitkä tuntosarvet!

Samoin täpläsirppisiipi. Olen joskus taannoin nähnyt vain naaraan, jolla ei ole tuntosarvia, mutta nyt sain molemmat sukupuolet, ja näköjään tälläkin koiraalla on mahtavat tuntosarvet.

Tässäpä tupsukulmumittari. Sillä on kuulemma jaloissa komeat tupsut, mistä nimitys, mutta enhän ole sen jalkoja itse koskaan nähnyt. Kaunis minusta.

Eikä tämä nyhäkulmumittarikaan mikään ruma ole.

havununna, täpläsirppisiipi, tupsukulmumittari, nyhäkulmumittari
 

Kanoja puistossa

Alkukuusta käväisin Tampereella. En ollut entisessä opiskelukaupungissani käynyt yli kahteenkymmeneen vuoteen, joten kierreltävää ja katseltavaa oli paljon. Kaupunki on nykyisin puolestaan lapsenlapsen opiskelukaupunki, joten hänelle piti sitten näyttää kaikki minun entiset asuin- ja opiskelupaikat ja muut tärkeät kohteet. Yllä Nokia-areena, jota olin jo pitkään toivonut näkeväni, ja mahtavahan se olikin.

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen. Sorsapuistossa olikin jännästi kanatarha. Aika monta erirotuista kanaa käppäilivät omissa aitauksissaan. Kiva idea minusta. Kuvat tulivat mahdottoman huonoja kännykällä, sillä metriä lähemmäksi verkkoaitaa ei päässyt. Eikä ollut aikaa kovin mallailla kuvia, sillä muut hoputtivat jo jatkamaan matkaa.

Tällä näyttää olevan mahdottoman isot töppöset.

 

Mustiakin kanoja oli, ja muita, monia eri rotuja.

Kanatarha näytti olevan sillä paikalla, jossa vielä 70-luvun alussa oli eläintarha, sen muistan vielä. Tuo eläintarha lopetettiin kyllä jo ihan saman vuosikymmenen alussa, sillä eläimet joutuivat olemaan liian pienissä tiloissa.  

kana

Pari linnunpoikasta

Hiljattain kävin kaverin luona kylässä ja hänen talonsa takapihalla on korkea kallio. Kalalokki oli pesinyt kalliolla puitten varjossa ja saanut kolme poikasta. Kaikki ovat säilyneet vielä hengissä, tänään näin ne uudestaan.

 Minulla vain on nimittäin tunne, että ihmiset hävittävät lokinpoikasia tahallaan, ja ainakin keväisin munia. Kovin on kirkonkylän lokkimäärä vähäinen siihen nähden, mitä niitä keväisin alkaa suunnitella pesintää.

Toissa iltana laitoin perhoslakanankin, kun jo yhdentoista maissa alkaa tulla sen verran hämärää, että ihmisten ajoissa voi alkaa valottaa. Talon seiniä taskulampulla tutkaillessani huomasin ikkunan pielessä jonkin linnun poikasen. En oikein ymmärrä, minkä linnun poikanen se voisi olla. Minusta punarinnan poikanenkaan ei ole tämän näköinen.

Sulkasia

En ole koskaan oikein välittänyt etsiä nimiä sulkaperhosille, siis sulkasille. Niitäkin on vaikka kuinka monta eri lajia. Ehkä syy haluttomuuteeni on ollut se, että koska ne ovat niin ohuita, en ole oikein onnistunut saamaan niin selviä kuvia, että niistä olisi saanut selvää. Olen tietävinäni, että tämä on kärsämösulkanen. 

Ja tämä mielestäni leskenlehtisulkanen. 

Jännä, että eri kielissä jaotellaan ja nimetään perhoset eri lailla. Englannin kielessähän perhonen, siis butterfly on vain päiväperhonen, ja kaikki muut ovat moths. Kun taas suomen kielessä kaikki mahdollinen on perhosia. Moths-sanaa ei siis voi kääntää aina pelkästään sanalla koi, koska koiden lisäksi kaikki mittarit, yökköset, koisat jne kuuluvat moth-sanan alle. Ei ole kielenkääntäjänkään työ yksinkertaista.

Sulkasia parittelemassa.

Valkosulkanen

 

Nälkäiset

Perhosbaarikin oli minulta unohtunut. En ollut lisännyt nestettä, kun ei ollut näkynyt muita ruokailijoita kuin herukkaperhonen. Kuivalla vaahtomuovilla havaitsin yhtenä päivänä peräti häiveperhosen. Sitä kuvailin kauan, että saisin kuvatuksi nimenomaan sinisenä siivet, mutta aina kun siivet olivat siniset, perhonen oli asennossa, jossa en saanut sitä kuvatuksi hyvin. Lintukin on haukannut sen toisesta siivestä palan.

Metsäpolulla olen toivonut saavani eteeni haapaperhosen, mutta oikein sekin nyt tuntuu välttelevän minua. Mutta oli valtavasti ratamoverkkoperhosia kosteahkossa kohdassa suoloja ja nestettä imemässä. Enimmillään oli pitkälti toistakymmentä yksilöä. Kivojahan nämäkin ovat, ei sen puoleen.
 

ratamoverkkoperhonen, häiveperhonen

Kanadanhanhia

Melontaretkellä kanadanhanhia lepäilemässä. Nuoria ja vanhoja.
 

Ja vaikka emme kovin lähelle menneetkään, alkoivat ne hiissata itseään heti muualle. Niitä oli yhteensä lähemmäs parikymmentä yksilöä.

kanadanhanhi

Uutta sukupolvea

Mikkeliin oli asiaa viime viikolla, ja samalla reissulla oli pakko vilkaista lampi, jossa keväällä oli paljon eri lintulajeja. Poikasiahan minä halusin nähdä. Ja olihan siellä niitä vaikka kuinka paljon. Naurulokin poikaset ovat jo aika isoja, ne saavat jo kierrellä lammella itsenäisesti. Mutta aina välillä näköjään pitää mennä kerjäämään emoilta ruokaa.

Mutta turhaan kerjäävät. Emot eivät ole näkevinäänkään. Itsenäisiksi on opittava.

Monilla oli vielä vauvamaista karvaa ja untuvaa korvantauksissa.

Haapanoitakin oli paljon, niillä alkaa keväinen kaunis kosiopuku olla muisto vain. Tämä kerran karjahti kivellä seisojalle.

Ja niin se sai hyvän paikan kiveltä.

Tällä haapanaemolla on vain kolme poikasta, jollain oli useampiakin. Kiva oli vertailla, miten eri-ikäisiä poikaset kullakin oli.

Nokikanat ovat kiukkuisia lintuja. Ne eivät tahdo sietää ketään muita lähettyvillä.

Tällä nokikanalla oli yksi poikanen. Se onkin ihan harmaa, eikä poikasella ole enää punaista päätä. Näitäkin poikasia kuljeskeli jo ihan itsenäisesti.

Olihan siellä muitakin lajeja, mutta sitten tuli jo kiire toimittamaan kaupungille sitä varsinaista asiaa. Kotona katsoin kuvia koneelta ja voi itku, hyvin kaukana oli silkkiuikkukin, jolla oli kaksi tai kolme raitapäistä poikasta, lammella en poikasia erottanut. No ehkä hyvä niin, jos olisin ne havainnut, en olisi ehkä kerennyt varsinaista kaupunkiasiaa toimittaakaan.

Kaupunkiin tuli uutta asiaa pari päivää sitten, mutta voi itku, ei puhettakaan kuvaamaan menosta, sillä satoi kaatamalla. Saankohan minä koskaan nähdä lähempää silkkiuikun poikasia, Tämäkin oli elämäni eka kerta.

Tässä vielä se silkkiuikku. Laitoin kuvan kumminkin, jos vaikka en koskaan enää saa nähdä silkkiuikun vauvamaisia poikasia. Silkkiuikkua kun en omalla paikkakunnalla ole koskaan tavannut.

Nämä ovat tukkakoskelon poikasia omalta paikkakunnalta, ihan eri reissulta. Seitsemän niitä oli, mutta kaksi oli hitaita, eivät kerenneet kuvaan. Ihmettelin, missä emo on, kun nämä yksikseen uivat.

Jonkin matkan päässä emo istuskeli kalliolla. Varmaan tarkasti piti vahtia, mutta antoi jo lasten opetella yksin kulkemaan. Oli se minusta kyllä aika kaukana poikasista siltikin.

tukkakoskelo, silkkiuikku, naurulokki, nokikana, haapana