Palokärki kaupanpäälle

Käväisin katsomassa rannassa, olisiko siellä jäähahmoja, vaikkei ole kovia tuulia ollutkaan. Oli jonkin verran, mutta kaupanpäällisiksi oli yhtäkkiä edessäni palokärki kaivelemassa karikkeita, mikä ilahdutti kovasti. Olikin oikein onnistunut retki pitkästä aikaa.

Ennennäkemätön pihavieras

Tuskin uskoin silmiäni, kun huomasin pihassa pähkinähakin. Sellaista otusta en ole koskaan vielä nähnyt missään, en ulkomaillakaan, joten elämänpinna napsahti pitkästä aikaa. Onnellisuuskäyrä kohosi korkeuksiinsa.

 Pähkinähakki.

Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa piti istahtaa kyttäilemään, mitä lintuja pihassa nykyään pyörii. Harakoita nyt ainakin.

Harmaapäätikka on myös alkanut käydä pihapiirissä. Koiraalle kyllä sopisi paremminkin nimitys punapäätikka.

Kappas vain, oli peippokin vielä.

Viherpeippoja oli valtavat määrät.

Käpytikka ilmestyi. On sillä nyt jotenkin puhtaampi etumus kuin kesällä.

Tietysti närhiä pyörii montakin päivittäin.

Muutama talitiainen. Sinitiaisia en nähnyt kuin yhden. Kesälläkin niitä oli kovin vähän, en tainnut nähdä ollenkaan poikasia.

Pikkuvarpusten ja viherpeippojen seassa oli joitain järripeippoja.

järripeippo, peippo, viherpeippo, harmaapäätikka, käpytikka, närhi, harakka, talitiainen

Uudenlaisenkin sain kuviin

Söderfjärdenillä on mahdollista nähdä paljon muitakin lintuja kuin kurkia. Yllättäen havaitsin sinisuohaukan lentävän matalalla. Tämähän onkin itselleni ihan eka kerta nähdä sitä plaatua.

Joutsenia oli kerääntynyt myös melko paljon pellolle, niistä vain ei mainita usein mitään kurkien yhteydessä. Kanadanhanhet viihtyivät joutsenten seurassa. Myös jotain pienempiä lintuja käppäili joutsenten seurassa, mutta en saanut selvää, mitä ne olivat.

Lentelihän siellä taivaalla vaikka mitä, mutta minun on mahdotonta saada selvää lentävistä linnuista. Nämä kuitenkin ovat ilmeisesti  jotain kahlaajia.

Muutamia metsähanhiryhmiä lensi ylitse.

Lintutornin vieressä pyöriskeli nuoria västäräkkejä.

Ja Seinäjoella ei pääse koskaan käymään näkemättä fasaaneja. Kolme nuorukaista käveli pihaan.

Harmi, että oli sateinen päivä. Olisi ollut mukava tuolla kierrellä ja viettää pitempäänkin aikaa  tutkaillen, mitä kaikkea olisi sattunut näkymään.

sinisuohaukka, joutsen, kanadanhanhi, metsähanhi, västäräkki, fasaani

Kurkia, kurkia

Tein retken Etelä-Pohjanmaalle Söderfjärdenin meteorikraatterin kurkipelloille, joilla syksyisin ruokailee tuhansia kurkia. Pienoinen jännitys hiipi rintaan, onko siellä edes yhtäkään lintua, koskaanhan ei tiedä tarkkaa aikaa, onko niitä saapunut vai ovatko jo lähteneet etelään. Olihan siellä lintuja, mutta oli melkoinen sade, kun saavuimme tuolle viisi kertaa viisi kilometriä -kokoiselle alueelle.

Onneksi sade kuitenkin lakkasi. Linnut olivat vielä nuupallaan ja putsailivat ja leyhyttelivät märkiä siipiään. Ja oli myös laulujoutsenia.

Nuoret linnut ovat jännän kaljun näköisiä.

Jotkut tykkäävät olla vain perheen kesken kaukana muista, kun taas suurin osa on isossa porukassa, silti perhekunnittain.

Koska alue on laaja, ei yhdellä paikalla välttämättä ole monia lintuja nähtävillä. Mutta noin puoli seitsemän tienoilla illalla, kun aurinko alkaa laskea, linnut lentävät kaikki yhtaikaa saaristoon yöpymään. Juuri se tapahtuma kerää ihmisiä katsomaan, jopa linja-autollisia oli tullut paikalle.

Tällä kertaa eivät kaikki alueen kurjet lehahtaneet yhtaikaa lentoon, vaan linnut lähtivät pienehköissä ryhmissä suuntanaan yöpymispaikka. oli näitä silti kiva käydä katsomassa.

Bird Life on laittanut nettiin Söderfjärdenin kurkilivenkin, jossa on kiertävä kamera näyttäen keskellä olevan lintutornin alueen kurkitilanteen.

kurki

Linnut alkavat hivuttautua pihaan

Lintujen tarkkailu on jäänyt tänä kesänä vähiin. Minusta pihassa ei ole pyörinyt niin paljon poikasiakaan kuin aikaisempina kesinä. Erikoisemmista olen pusikoissa huomannut mm leppälinnun tai hernekertun, minusta mustapääkerttukin oli kerran. Varustauduin eilen pitkästä aikaa piilokojuuni tutkailemaan. Mustarastaita oli aroniapensaissa sekä punaisten viinimarjojen kimpussa. Viinimarjapensaita on ainakin kahdeksan ja tuottavat niin paljon marjaa, että vain parin pensaan marjat käytämme, loput on jätetty linnuille.

Punarintoja oli hämmästyttävän paljon. Ainakin kolme aikuista näin yhtaikaa ja sitten oli eri-ikäisiä nuoria yksilöitä.

Viherpeippojakin on saapunut, ovat yhtä ärhäköitä kuin aina ennenkin.

Talitiaisia näin yllättävän vähän, mutta en sinitiaisia, mikä hämmästytti. 

On varma syksyn merkki, kun närhetkin änkeävät pihaan.

Mikähän tätä tikkaa vaivaa. Lienee sairas. Minusta tuntuu, että tikkojakaan ei ole pihassa kesällä juuri näkynyt.

Lensihän siihen linssin eteen myös suruvaippa. Nuoret naureskelevat joskus, että miksi perhosella on vauvanvaipan nimi. Mutta  vaippahan on alun perin tarkoittanut kangasta, joka on esim kietaistu hartioiden ympärille. Ennen hautajaissaatossa hevosilla oli musta loimi, jossa valkoiset surureunukset, sellaiselta tämä perhonenkin näyttää. Juuri hiljattain oli facebookissa perhossivustolla kuvakin sellaisesta saattueesta.

viherpeippo, punarinta, talitiainen, närhi, mustarastas, käpytikka

Myöhäinen päiväperhonen

Jo pari viikkoa sitten kuvasin kultapalloilta yllättäen ruostenopsasiiven. Kultapalloilla harvoin näkee mitään perhosia, vaikka tänä vuonnakin ne loistivat niin mahdottoman komeina. Harmittaa, että tuo perhonenkin hävisi saman tien, eikä koskaan enää näkynyt, sitä kun niin tosi harvoin näkee. Se on Suomen myöhäisimpiä päiväperhosia. Mistähän saanee ravintoakaan, kun usein sen lentoaikoihin ovat kaikki kukat jo kuolleet.

 

 

ruostenopsasiipi
 

Vapaita kanoja

Ajattelin istuttaa uusia perennoja, ja siksi eräällä paikkakunnalla käydessämme lähdimme käymään eräällä kasvitarhalla, josta oli netissäkin oikein mainoksia ja paikan piti olla vielä aukikin.

Jo ajomatka olikin elämys, kasvitarhalle ajettiin metsäteitä mutkien kautta jumalan selän taakse, ja sieltä vielä kymmenen kilometriä korpeen päin!

Tullessamme pihaan metsän keskelle, meitä tervehti kolme korviahuumaavasti räksyttävää koiraa, onneksi omassa aitauksessaan. Kun jalkauduimme autosta, havaitsimme, että pihassa ja sinne johtavalla polulla tepasteli useita kymmeniä kanoja ja kukkoja. Vuohiakin liikuskeli siellä täällä. Lukumäärästä ei oikein käsitystä, mutta näkösällä käyskenteli ainakin viisi vuohta, ulkorakennuksen taakse livahti jokunen. Autonrenkaita ja autonraatoja lojui siellä täällä, samoin kaikenlaista muuta roinaa sikin sokin. Pihassa seisoi lupaavasti kaksi valtavaa kasvihuonetta, joissa arvelimme kukkia kasvatettavan, ja sinne suunnistimme. Ensimmäisen ovea raottaessamme näimme sen entiseksi kasvihuoneeksi. Pelkkää rojua. Samoin toinen ryönäkasojen valtaamana. Pihassa oli myös pitkä lava, jossa oli joskus kasvatettu kukkia. Mutta missä ihmiset? -Ei missään. Pihassa oli vielä pieni leikkimökin kokoinen ränsistynyt, länällään oleva mökki, ei kai se voinut asumus olla! Ja sitä paitsi ovi repsotti selällään. 

Kun ei ostettavaksi tarkoitettuja kasveja näkynyt missään, eikä puhettakaan ihmisistä, hiivimme vähin äänin autoon ja ajoimme samaa tietä takaisin.

vuohi, kana, kukko

Yllättävä ilahduttaja

Kannattaakohan minun enää laittaa perhoslakanaa iltaisin, vaan siirtyäkin nisäkäslakanan pitoon. Illalla pihassa pyöriessäni huomasin, että hiiret askaroivat lintulaudan vieressä sireenien alla. En olisi ikinä uskonut, että ilostun hiirien näkemisestä, mutta minullahan ei ole ollut koskaan mahdollisuutta kuvata hiiriä. Nyt ne eivät jotenkin tajunneet läsnäoloani pimeässä. Kun minulla oli vielä otsalamppukin, eivät ne varmaan erottaneet ihmistä sen takaa.

Ja niinhän arvasin, että lintulaudalle oli matka. Voi mahdoton, miten pitkä häntä hiirillä on. Muuten suloisia olentoja, mutta tuo häntä saa jotenkin kylmät väreet selkäpiihin. Varmaan perua lapsuusajoilta, jolloin hiiriä oli maatalossa ja ympäristössä ihan tarpeeksi.

Sieltä kaukalon reunalta sitä sitten kurkitaan! 

 Yöperhosia ei järin kummoisesti tullut, vain harvakseltaan vanhoja tavallisia. Tässä nyt yksi vanha tuttu, karveyökkönen, lennähti töyhtöangervon kuihtuneille oksille. 

hiiri, karveyökkönen

Oi ihmeellistä

Kun viikolla hehkutin isopäiväkiitäjän näkemistä ja kuvaamista, eivät ihmeet vielä siihen loppuneet.

Sinä iltana laitoin vielä perhoslakanan ja tavallisten kokoisten yökkösten ja mittareiden keskelle yhtäkkiä pöllähti jokin mahdottoman iso pörisijä. eikä millään meinannut pysähtyä, räpisteli vain. Kuvasin sen kuin kerkesin, että tunnistaisin edes, mutta vain naama tuli näkyviin, siiven iskut liian nopeita kameralle.

Vain tällaisen kuvan sain tunnistukseksi, että sehän on matarakiitäjä!

Ja tulihan se illan mittaan sitten oikein olemaankin, mutta meinasin hepulin saada, kun luulin sen menettäneeni.

Eikä ihmeiden aika ollutkaan vielä ohi. Jonkin ajan kuluttua tuli myös horsmakiitäjä, jollaista en liioin ollut ennen nähnyt. Se sentään pysähtelikin aina välillä.

 Sillä on valtava kroppakin. 

Eilen illalla iltahämärissä kuljin pihalla ja katsahdin kukkiin. Luulin siellä isopäiväkiitäjän taas pörräävän. Mutta kuvia katsoessa huomasin, että sehän onkin matarakiitäjä. Mutta oli jo niin pimeää, että ei millään riitä valo liikkeen pysäyttämiseen ja kunnon kuvien saamiseen.

Tässä samainen matarakiitäjä, siivet hävinneet.

Ja vaikka illalla tuli kivoja uutuuksiakin, ei tämä messinkiyökkönenkään ole enää mitään kiitäjiin verrattuna.

Vadelmavillaselkä oli minulle joskus onnea tuottava, mutta ei tunnu enää miltään.

Puhumattakaan, miten keltaritariyökkönen tuntui ennen niin autuaalta. Nyt ymmärrän, miksi ihmiset perhossivustoilla hehkuttavat niin kovasti kiitäjiä. Ovathan ne mahtavia ja mahtavan kokoisia, meidän kolibrejamme. Pelkkä kuva kirjoissa ei tee oikeutta, ne pitää kokea. Ihmettelen vain, kuinka ne nyt kaikki minulle yhtäkkiä tupsahtivat, eikä koskaan ennen.