Jo lähtivät marjat kelpaamaan

Eilen huomasin, että suuren pihlajan yläoksat ovatkin jo melkein tyhjät marjoista. Asettauduin piilokojuun tutkiakseni, keitä puussa vierailee. Kappas, laulurastas. Se ei montaa marjaa syönyt, pääasiassa vain istuskeli ja ihmetteli.

Jokunen räkättirastaskin näytti vierailevan, mutta pääasiassa oli mustarastaita, koiraita, naaraita ja nuoria. Räkätit eivät suostuneet kuvaan.

 

Isot linnut nielaisevat marjat kokonaan, niin että omassakin kurkussa on tunne, että on tukehtumaisillaan.

Hämmästyin, että sinitiainenkin on keksinyt marjat. Molempina päivinä se käyskenteli marjojen kimpussa. Mutta eihän se voi nielaista kerralla kaikkea. Nätisti vain pikkuisen kerrallaan nokkaisee marjasta. Tämä oli ainoa pikkulintu, joka on älynnyt marjat ravinnoksi.

sinitiainen

mustarastas, laulurastas

Vain yksi

Ei ole vieläkään tullut marjansyöjälintuja. Vain tämä yksi mustarastas, sekin vain päivän pyörähti pihassa. Mutta mites tästä nyt suuhunsa saisi?

 Onnistuihan se kuitenkin. Ei kuitenkaan ymmärtänyt puusta hakea lisää.

Raitainen naama

Jo viikko sitten käväisin Mikkelissä passia uusimassa ja samalla vilkaisin lammelle, jossa keväällä oli useita lintulajeja pesimäpuuhissa. Valtavasti oli haapanoita, sinisorsia, oli vielä nokikanojakin ja härkälintu sekä silkkiuikku. Nyt alkoi vähän harmittaa, miksi en kuitenkin mennyt kesäkuussa enää uudelleen, koska kaikki olivat saaneet jälkikasvua ja olisin halunnut nähdä noiden pienet poikaset raitanaamoineen emonsa selässä. Joutsenpariskunta ei tänä vuonna ollut onnistunut poikasten saannissa.

Kyllä tällä härkälintunuorukaisella on vähän vielä raitaa naamassa, mutta on jo niin aikuisen kokoinen ja näköinen, että luulinkin emon kanssa kulkiessa toisen puolisoksi.
 

härkälintu

Ei kelpaa marjat

Pitkästä aikaa asettauduin piilokojuun tutkailemaan, keitä pihassamme tätä nykyä vierailee. Pitkälti toistakymmentä lajia havaitsin. Mutta ei ollut marjalintuja kuten rastaita tai tilhiä, vaikka tänä vuonna puut notkuvat marjoista. Tinteillekään ei kelpaa ollenkaan. Talitiainen ja hömötiainenkin vain ohi kulkevat. Sinitiaisia ei muuten näkynyt yhtään, mikä tuntuu kummalliselta.

En ole myöskään pikkuvarpusten nähnyt marjoihin koskevan.

Mutta järripeipolle näyttää kelpaavan. Parinkymmenen linnun parvi oli pihassa, mutta eivät niistäkään monet välittäneet marjoista. Tämä yksi vain maisteli joitakin, ei hotkien, mutta ihan vain muutaman aikansa kuluksi.

Miksi pitää kurkotella yksittäistä ja kauimmaista, kun vieressä olisi valtavasti vaivattomasti otettavaa. Joka ikinen marja piti kuitenkin taiteilla välillä ylösalaisinkin keikkuen.
 

talitiainen, pikkuvarpunen, järripeippo

Metsä täynnä taideteoksia

Harvoin tulee lähdetyksi metsään aamulla ja varsinkin, jos on sakea sumu. Jo kolmisen viikkoa sitten oli hyvänlainen sumu ja aurinko kuulsi sumun läpi. Kiiruhdin metsään, koska tiesin, että silloin näkyisi maassa ja puissa hämähäkinseittejä, joita ei koskaan muulloin näe. Oli kiirehdittävä ennen kuin pienen pienet vesipisarat haihtuisivat seitin pinnalta. Ja joka kerta se ihmetyttää: koko metsä on aivan täynnä toinen toistaan taidokkaampia ja kummallisempia seittejä. Ei uskoisi, että hämähäkkejä voi olla niin mahdottomasti.

Ihan kuin joulukuusi.

Pään pyörittelijä

Jokin aika sitten huomasin ikkunasta, että varpushaukka istuskelee ulkona juoma-altaan reunalla. Välillä se joi vettä ja välillä tähysteli pikkulintuja. (Juomisesta vain en ehtinyt saamaan kuvaa). Satoi hiljakseen vettäkin.

Pää pyöri kuin viipperö joka suuntaan. Raitainen pyrstö on kuin raitahame.
 

Työni palkittiin

Kylvin toukokuussa valkotupakan (nicotiana alata) siemeniä. Tarkoituksena houkutella kiertokiitäjää, joka elo-syyskuussa vaeltaa Suomeen. Varjelin taimenrääpäleitä auringonpaahteelta ja rankkasateilta, kastelin ja paijasin ja uurastukseni palkittiin. Jo pari viikkoa on kiertokiitäjä (agrius convolvuli) käynyt imeskelemässä voimakkaasti tuoksuvia kukkia.

Nyt olen oppinut, että se tulee melko säännöllisesti silloin, kun hämärä muuttuu pimeydeksi, eli hieman auringonlaskun jälkeen. Valo vain ei tahdo riittää kuvaamiseen. Eikä se koskaan laskeudu paikalleen, vaan ruokailee ilmassa räpistellen kuin kolibri.

Perhosella on mahdottoman pitkä imukärsä, ainakin 2½ kertaa ruumiin pituus.

Tupakan kukat ovat noin 7-8 cm läpimitaltaan, joten on perhosenkin pituus ainakin se sama ja siipiväli ainakin 10 cm. Aika iso pörisijä, pienen linnun kokoinen.

Facebookin perhossivustoa seuranneena olen havainnut, että Suomessa on nyt kova buumi kasvattaa valkotupakkaa ja houkutella kiitäjiä. Tänä vuonna on kuulemma kiertokiitäjiä paljon, ilmankos minäkin olen onnistunut sen näkemään.

Kyllä olen ollut kuin kipiä kissi kolme viikkoa, kun tietokone meni rikki. Ostin heti uuden koneen, mutta siihen ei käynytkään vanha reititin, ja posti panttasi uutta langatonta reititintä ties missä. Nyt huomasin, että hiirikin on mennyt mitättömäksi, joten seuraavalla kaupunkireissulla on käytävä hiiren ostossakin.

kiertokiitäjä

Yöllistä kuvausta

Laitoin kumminkin jo heinäkuussa perhoslakanan, vaikka välillä tuntuu, että saisi senkin harrastuksen jo lopettaa. Mutta kun aina on kovin mielenkiintoista istuksia lakanan vieressä ja odottaa, mitähän tänä iltana mahtaa tulla. Ei ole tullut vielä tänä kesänä itselleni uusia yöperhosia, mutta aina sykähdyttää, jos monen vuoden jälkeen tulee sellainen, jota luulee elikseksi, koska nimi unohtunut. Aloita sitten taas alusta nimen etsiminen. Joku voisi sanoa, että miksen vain katso tietokoneen kansioistani, onko minulla jo sellaista. No eihän se ole sen helpompaa, juuri hiljattain laskeskelin, että minulla on kuvattuna vuosien varrelta 95 yökköslajia, 107 mittaria, 59 päiväperhosta, 19 koisalajia, 5 kiitäjää ja muihin eri lajiryhmiin kuuluvia 26 (esim. koivuvenhokas, villakarvajalka jne) onpa rutkasti koita ja kääriäisiä, paljon nimettömiä jne.

Yllä isokoisa, joka mielellään tulee valon lähelle kukille.

Kirjokallioyökkönen.

Tullessaan valolle perhoset yleensä sekoilevat ja pörisevät ympyrää. Niitä on kiva kokeilla kuvailla eri pörinöissään, tämä on tuo samainen kirjokallioyökkönen.

Sitten saapui monena iltana kulmaritariyökkönen. Ensimmäiseksi kurkisti lakanan takaa.

Kunnes asettui nätisti lakanalle ja raotti vähän komeita alasiipiään. Tämäkin on paljon isompi kuin nokkosperhonen.

Kysymysmerkkiyökkönen pörräsi kovin varjoisaan kohtaan, joten kuvaa piti vaalentaa ja siitä tuli taustaltaan ihan palaneen valkoinen. Monien perhosten muoto muuttuu kerrassaan pelottavaksi, kun ne avaavat siipensä. Hyvä olla pelottavan näköinen vihollisia vastaan.

Heinäkuun viimeisinä päivinä oli nauhuksilla ruususiipi kin. Tänä vuonna kaikki kukat kukkivat vain turhan aikaisin, ei ole enää juuri mitään syötävää perhosille.

Kaunosekoyökkönen on nimensä veroinen, sekoilee aina kovasti valolle tullessaan.

Eilen illalla ilmestyi tällainen. Luulin, ettei tätäkään minulla ollut ennestään, mutta olihan se kuvattuna joskus viisi vuotta sitten. Tervakkoyökkönen.

Varsiyökkönen on tullut joka ilta kavereidensa kanssa ilahduttamaan.

Verkkoeloyökkönen pörräämässä. Vaikea seurata kameralla lakanaa ylös kiitävää pörisijää. Joskus aina saa kuvan, josta tunnistaa elukan.

Tässä oli muutama nimenomaan tänä loppukesänä kuvattuja yöperhosia. Kyllä harrastus vielä innostaa, vaikka jo 12 vuotta olen tätä lajia harrastanut.
 

Uintiretken seuralaiset

Uimareissulla kuului yhtäkkiä kovaa läiskintää ihan vierestä.

Siinähän oli isokoskeloemo lähtenyt neljän poikasensa kanssa retkelle.

Poikaset ovat jo niin isoja, että ovat melkein emonsa kokoisia, voisipa niitä kutsua teini-ikäisiksi.

Ja vedestä tähystetään kaloja.

Ihan kuin tässäkin.

isokoskelo
 

Pienellä reissulla

Olin pienellä reissulla Länsi-Suomessa. Tarkoitukseni oli tutustuttaa kaverini Etelä-Pohjalaisiin maisemiin ja hän puolestaan tutustutti minut Keski-Pohjalaisiin oloihin. Samalla käväistiin tapaamassa kummankin sukulaisia. Pikakäväisyllä tuli nähtyä mm. Seinäjoki (emme me olleet niitä ravintola-ammuskelijoita, joista lehdissä kirjoitettiin), Isokyrö, Vaasa, Uusikaarlepyy, Pietarsaari, Kokkola, Kälviä, Ohtakari.

Vaasan edustalla alkaa Merenkurkun maailmanperintökohde, joka on näkemisen arvoinen. Raippaluodon mahtavan komeaa siltaa pitkin ajetaan ihan perille saakka katsomaan maisemaa, joka syntyy, kun maa kohoaa hiljakseen. Maailmanperintöportissa saa lisää infoa. Ei ole lintuaika, joten ei lahdukoissa näkynyt kuin pari harmaahaikaraa ja muutama nuori merihanhi. Lokkeja tietysti siellä täällä.

Sieltä se maa alkaa pikku hiljaa pilkistää. Jollekin tällaiselle maakaistaleelle oli joku jo rakentanut kesämökkinsäkin.

Kohteelle mentäessä oli polun varrella lintuja, kaloja ym luonnonaiheisia taideteoksia.

Vaasassa on myös Suomen ilmailun muistomerkki Vaskiluodon sillan kupeessa, komea kotka vuodelta 1969.

Halusin laittaa tähän vielä Isonkyrön Napuen taistelun muistomerkin isonvihan (1714) muistoksi. Siksi, että tuho ja hävitys on tuonkin sodan aikana ollut niin totaalinen, että Isoonkyröön ei ole sodan jäljiltä jäänyt juuri yhtään miestä, jokunen nainen tai lapsi on säilynyt piilopirteissä jonkin suon takana. Yhä vieläkin suvut kertovat kauhutarinoita, miten viholliset veivät lapsia pihoilta leikkimästä. Tämän toin esiin siksi, että vuosisatojen aikana ei näytä sodankäynti muuttuneen yhtään "sivistyneemmäksi", kun vertaa nykymaailman tilanteeseen.

Kokkolan liepeillä sijaitseva Ohtakari on kiva paikka. Lintuja ei sielläkään paljoa ollut, mutta enemmän kuin kuvittelin. Lokkeja lepäilemässä ja yllättäen tukkakoskelo luotsasi valtavaa poikaslaumaa.

Kuvista laskin enimmillään 21 poikasta. Oikea lastentarha.

Aallokko oli kova ihan niemen kärjessä.

Dyyneillä ei aallokko ollut juurikaan vähäisempää. Sinne se kaveri vain ujuttautui aaltojen sekaan.

Kälviän hautausmaalla oli joillakin haudoilla kivoja perhos- tai lintuaiheisia maalattuja kiviä.

Hautuumaan vanhalla osastolla oli tällaisia vanhoja hautamuistomerkkejä. En muista ennen nähneeni tuollaisia metallisia levyjä tikun päässä. Ovat ainakin kestävämpiä kuin pelkkä puuristi.

tukkakoskelo, harmaahaikara, merihanhi