Jäätävää

Ei ole tainnut edellisen postauksen jälkeen aurinkoa näkyäkään, mutta tänään se vihdoin näyttäytyi. Käväisin rannalla katsomassa, mitä siellä olisi, ja olihan siellä kaikki rannat täynnä erilaisia jäähahmoja.

 

Syksyistä

Jo toista viikkoa sitten paistoi aamuaurinko kovasti ja lämmitti niin, että höyry vain nousi järvestä.

Silloin oli ensimmäisiä pakkasaamuja, jolloin järvikasvitkin olivat saaneet huurteisen pinnan.

Ja kultaiset lehdet koivuissa loistivat auringossa.

Ja heti kylmän tultua tulivat myös pikkulinnut. Pikkuvarpusia ilmestyi kuin taiottuna iso liuta.

Ainakin kaksi hömötiaista ilmestyi myös.

Pähkinänakkeleita on ainakin kaksi vakituisesti.

Talitiaisia on paljon, taisi kesällä olla hyvät pesinnät.

Sinitiaisia jokunen, hämmästyttävän vähän kuitenkin.

Ja tämä harakka pitää meidän pihaa kotipihanaan. Se on varmaan poikuetta, joka syntyi pihamme kuusiaidassa olleessa pesässä. Kovin varovaisesti kyttää toisella silmällä ikkunaan, onko joku ajamassa häntä pois.

harakka, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, pikkuvarpunen, pähkinänakkeli

Närhen lento

Närhi on komea lintu, vaikka en tykkääkään, että se keräilee ruokaa kaulapussiinsa ja piilottaa jonnekin, eikä sitten talvella kuitenkaan löydä varastojaan paksun lumipeitteen alta.
 

Pimeässä ruokailijoita

Oli illalla niin sateinen ja märkä sää, etten viitsinyt laittaa perhoslakanaa enkä valotusta. Käväisin kuitenkin ulkona katsomassa, olisiko pimeässä jokin perhonen ruokailemassa. Nurmikolla imeskeli siniritariyökkönen omenaa.

Puun rungolla oli mahdoton määrä puolukkapiiloyökkösiä, vaikka jo joskus pari päivää sitten olin sivellyt syöttinestettä rungolle.

Niitä oli jos jonkin näköisiä ja värisiä.

Eikä pelkästään puun runko ollut täynnä samaisia otuksia. Perhosbaarin yläpuolella on katos, ettei sade pääse perhosiin, ja katokselle on asetettu omenansiivuja vieri viereen. Ja nehän olivat kaikki aivan täynnä, ja nimenomaan juuri puolukkapiiloyökkösiä. Taisi ihan jokin yksittäinen muu laji olla. Taas luulin saavani hyviä kuvia, mutta eihän pimeys ole paras mahdollinen kuvaukseen. Nyt onkin ongelmana se, että perhoset alkavat kiiltää salamavalossa.  Ainakin tämän lajin siivet heijastavat valoa kovastikin.

siniritariyökkönen, puolukkapiiloyökkönen
 

Linnut unohtuneet

Jonkin verran harmittaa, että en joutanut kesän ja syksyn aikana ottaa kameraa esille, kun lintuja lenteli pusikossa aika paljonkin. Pari viikkoa sitten istahdin tiirailemaan, mikä lintu se verottaa meidän mustamarja-aronioita. Ja tällainen nuori mustarastas siellä kyttäili oksille. Kuvittelin, että saan kivan kuvan, kun se napsii marjoja, mutta kun katsahdin pensaaseen, ei siellä oikein ollutkaan enää mitään! Vain sen verran, että ajattelin illemmalla käydä hakemassa edes hieman kiisselimarjoja omenoiden kanssa keitettäväksi. Mutta kun lopulta sain aikaseksi mennä kipon kanssa, oli viimeisetkin marjat viety! Ei oikeastaan haittaa, meillä on tosi paljon muita, maukkaampia marjoja itselle.

Pari päivää sitten ulkona huomasin puskien alla pähkinänakkelin. Kiva, että sekin on löytänyt meille.
mustarastas, pähkinänakkeli

Perhosten värisuora

Tänä vuonna olen aloittanut yöperhosten kyttäilyn jotenkin paremmin kuin monena muuna vuonna, aloitin jo hyvissä ajoin heinäkuun lopussa. Olen ymmärtänyt mennä kukillekin sekä päivällä että yöllä. Nämä nauhukset ovatkin todellisia perhosmagneetteja myös yöllä. Keltaritariyökkönen näytti viihtyvän niillä ympäri vuorokauden. Sain myös ruususiiven näiltä nauhuksilta sekä pari muuta elistä. Olisivat vain saaneet kukat kukkia kauemmin. Kuivuuskin taisi jouduttaa kukkien nopeaa lakastumista.

Ritariyökkösten toinen, kulmaritariyökkönen, saapui toissa iltana puun rungolle, jolle olin sivellyt punaviini-fariinisokeri-punaviinietikkasekoitusta. Nyt viime aikoina aiemminkin niitä on iltaisin ollut yhtaikaa kaksikin kappaletta.

 Ja kerran jo pelkäsin, että siniritariyökkönen ei enää ikinä saapuisikaan meille, kun sitä ei viime vuonnakaan näkynyt, mutta toissailtana se tuli. Sain siis sen kolmen värisuoran! On se komea näky, kun pimeään puutarhaan katsoessa yhtäkkiä näkyy valtava valkoinen lepattava olio. Kun se levittää siipensä, taitaa juuri ja juuri mahtua peukalon ja etusormen väliseen vaaksaan.

Voidelluille puunrungoille ilmestyi kaikenlaisia muitakin kivoja, mm. tämä tummapuuyökkönen. Silläkin on tosi hyvä suojakuvio.

 

Huppukeltayökkönen kyllä loistaa rungolta kauas. Samoin muut keltaiset yökköslajit.

Vielä pörräsi vadelmavillaselkä rungolla. Ainakin kuukauden se on jo lennellyt, ja sen kaverit.

Ja kun sitten kaikessa rauhassa istuskelin lakanan vieressä odottaen tulijoita, kuului takaani  linnun ääni "kvik". Käänsin taskulampun puun rungolle, ja siellähän oli lintu napsimassa noita minun juuri kuvaamiani perhosia. Vain kulmaritariyökkönen lensi kiireesti luokseni turvaan :) :)

Nämä joutikin syödä

En ollut oikeastaan tiennyt, että korallikanukan marjatkin kelpaavat linnuille. Mutta hyvin ovat kelvanneet. Valtavan puskan viimeisiä on tässä menossa. Asialla jos jonkinlaisia pikkulintuja. Ainakin pajulintuja, punarintoja, hernekerttuja ja mustapääkerttuja olen nähnyt puskista pakoon pötkivän. 

Mutta eipä ole nämä marjat kelvanneet isoille linnuille. Varisten suihin meni puolet meidän tyrnimarjoista. Saimme kuitenkin sentään viisi litraa itsekin.

Tuholainen saapunut

Nyt on näitä kotiloita levinnyt meidänkin pihaan. Menin eräänä iltana nauhuksille perhosia tutkailemaan, mutta joka kukkatähkän päässä törötti tällainen otus.

Aiemmin olen kuvaillut niitä vain tällaisina ja naapurin ryteiköstä. Nyt ne ovat meilläkin. En arvannut tappaa, vaan kiikutin naapurin puolelle. Väitetään, että pitäisi tappaa kiehuvassa vedessä, että munatkin kuolisivat. Pelkkä rikki polkeminen ei auta. Ei kai muuten tappaa tarvitsisi, mutta kun taitavat puutarhassa syödä kaiken, ainakin nauhuksen lehdet oli syöty rei´ille.
 

Kaksi erikoista

Melontaretkellä seisoi pienellä kallioluodolla yhtäkkiä harmaahaikara. Kerran aiemmin olen sellaisen otuksen täällä nähnyt. Jospa se alkaa levittäytyä laajemminkin näille seuduille.

Muita lintuja ei sitten juurikaan näkynyt: vain kaksi kuikkaa ja kaksi lokkia. Tähän aikaan vuodesta näki ennen vanhaan kaikki tavalliset Saimaan linnut poikasineen. Mutta tämän päivän lintusaalis melontaretkeltä oli yksi harmaahaikara.
 

Päiväkahvin aikana levitimme ulkona päivänvarjon ja kun istuessamme katsahdimme ylös, ihmettelimme, mikä kuollut hiiri makaa varjon päällä. Yritimme ravistella sitä pois, mutta se ei liikahtanutkaan. Hain kameran ja huomasimme, että sehän oli lepakko, joka nukkui päiväuniaan. Se oli mennyt nukkumaan kokoonkasatun varjon poimuihin, eikä välittänyt mitään meidän touhuistamme.

Poikaset pelottomia

En ole aiempien isojen sateiden jälkeen toimeutunut hakemaan piilokojua pihaan. Nythän olisi oiva tilaisuus kuvata pikkulintuja, ja varsinkin niiden poikasia, koska ne ovat vielä kovin pelottomia. Tänään osui kuitenkin eteen mustapääkerttu.

Poikanenhan sekin lienee, sillä on kovin luottavainen ja peloton ja vauvamaisen oloinen.

Korallikanukassa niitä puikkelehti useitakin. Taitavat syödä marjoja, jotka nyt eivät vielä ole mitenkään kypsiäkään. Mutta suurin osa puskasta on raavittu puhtaaksi.