Nyt olisi marjoja

Pihlajanmarjoja olisi pihassa vaikka kuinka, mutta ei näytä olevan sellaisia lintuja, joille marjat kelpaisivat. Vain tilapäisesti joku lentää puuhun. Kuten vaikkapa tämä närhi, jolla oli tukka aivan pystyssä. En tiedä, mitä se oli säikkynyt.

Jokunen järripeippo joskus maistaa, mutta ei mitenkään suuremmin tunnu pihlajanmarjat kelpaavan.

Eikä tinteille nyt ainakaan. Käyvät vain oksalla joskus keekoilemassa.

Ilmeisesti on nyt koko Suomessa hyvin pihlajanmarjoja, kun ei ole tilhiäkään näkynyt ollenkaan. Viihtyvät kai pohjoisempana.

Odottamatta ja yllättäen

Kiva yllätys oli erään hakkuuaukion kelopuissa. Yli kymmenen teeren parvi oleili oksilla eilen aamutuimaan, olisivatko olleet yöpymässä. Oli sekä koiraita että naaraita. 

Matkalla etelään

Mistähän syystä tekee mieli aina kuvailla juuri niitä lintuja, joita harvoin näkee. Niinkuin nyt vaikkapa   järripeippo, joka on muuttomatkalla Lapista etelään ja pysähtynyt välillä tankkaamaan matkaa varten. Minulle on melkein käynyt niin, että harvinaisista näkemistäni on melkeinpä enemmänkin kuvia kuin tavallisista ja jokapäiväisistä. Alkupään kuvat koiraasta, lopussa naaras. 

 Kuvat isommasta joukosta tahtovat olla kovin sekavan näköisiä, sillä maassa on tuollaisia kirjavan oranssin keltaisen kukertavia lehtiä. Linnut sulautuvat jälleen hyvin maastoon, ilmankos meidän varpushaukkakaan ei ole niitä nähnyt. Järripeippoja oli tänään yli kymmenen linnun parvi.

Kyttäilijä

 

Ikkunasta havaitsimme yhtäkkiä, että varpushaukka kyttäili taas pihan lintuja kuusiaidalla. Ennen olin aina iloinen, jos näin haukan, nyt olen alkanut epäillä, onko sittenkään kiva, jos se syö meidän pihan kaikki linnut. Ruokinnalla olevat kun ovat helppoa saalista. Mutta toisaalta, jos ei se söisi meidän lintuja, se söisi niitä jostain muualta. 

Viime aikoina on alkanut näkyä kirjoituksia, että ei pikkulintuja pitäisi ollenkaan ruokkia. Se nimittäin vääristää lintukantoja. Ruokinnalla käyvien populaatiot kasvavat suuremmiksi kuin mitä ne muuten olisivat. Mutta taas toisaalta - ruokinnalla käyvät saavat helposti erilaisia tauteja, mikä pitää lintujen määrän kuitenkin pienehkömä. Ei ne pääse lisääntymään ylenpalttisesti. Ja onhan sitten haukoille ja muillekin petolinnuille enemmän ravintoa. Ja kuka se määrittää, mitä eläintä saa olla minkäkin verran. Ihmisiähän täällä on liikaa, joten ei tahdo olla muille lajeille missään enää vapaata tilaa.

Lähellä pesinyt

 Huomasin, että rautiainen on pesinyt lähistön risukasassa. Tuli kerran sattumalta jopa pihaan. Poikasia näin sillä useita.

Tolkuttomasti

Voisiko sanoa, että ihan tolkuton määrä tukkakoskelonuorukaisia järvellä.

 Uivat ja rantautuivat kalliolle. Pääsin laskuissani yli kahteenkymmeneen.

Sydän.

Tukkakoskelo

Perhoskesä

En olisi uskonut muutama vuosi sitten, että joskus vielä odotan iltojen pimenemistä. Mutta niin vain kävi, että jo heinäkuun alusta lähtien aloin odotella, milloin olisi niin pimeää yöllä, että voisi houkutella valolla yöperhosia. Eilen illalla oli toinen kerta tänä kesänä sitä hommaa, ja sattui hyvä ilma: lämmin ja pilvinen. Pitkälti toistakymmentä erilaista yökköstä tai mittaria eksyi näyttäytymään. Kivoimpana tämä vadelmavillaselkä.

Kummallisinta, että muutama päivä aikaisemmin laittamalleni houkutusvalolle tuli ihan eri perhoset kuin eilenillalla. Silloin hyökkäsi pimeydestä ensimmäisenä valotelineen koukkuun tarrautumaan siniritariyökkönen. Komea se on alapuolen siivistäänkin.

Eikä mennyt kauaakaan, kun keltaritariyökkönen räpiköi puun rungolle.

Ja ihmeellisintä, että kokonainen värisuora ritareita kampesi itsensä näytille. Kulmaritariyökkönen saapui heti perään.

Toistakymmentä perhosta oli tuonakin iltana, mm. suruyökkönen, Sekin aika isonkokoinen, mutta en olisi sitä puun rungolta havainnut, ellen olisi nähnyt sen siihen lentävän. Niin on hyvä suojaväri, ei helposti löydä, ellei tiedä, että tuosta pitäisi jotain perhosta etsiä.
 

Hyvin on kesän mittaan ollut päiväperhosiakin. Tänä vuonna on ollut runsaasti suruvaippoja ja sitruunaperhosia, myös keisarinviitoilla on ollut hyvä vuosi. Kyllä olen kovin tyytyväinen, että muutama vuosi sitten sain istutetuksi auringonhattuja penkillisen. Niissä on tänäkin vuonna ollut niin mahdottomasti perhosia, ettei mitään määrää, ja monia eri lajeja. Sitruunaperhonen tykkää tästä kukasta kovasti. Mutta on siinä ollut rutkasti myös keisarinviittoja, neitoperhosia, herukkaperhosia, nokkosperhosia, onpa vilahtanut losto- ja pikkukultasiipiäkin ym. Jopa idänpronssiyökkönen ja gammayökkönen tulivat jo päivällä herkuttelemaan. Suruvaipat eivät niinkään välittäneet näistä, ne ryypiskelivät mieluummin perhosbaarillani.

Harvoin enää tulee minulle eteen aivan uusia tuttavuuksia. Eräänä päivänä oli kuitenkin kaaliperhonen. En ole Suomessa vielä onnistunut kaaliperhosta kuvaamaan, ja sekin kohtaaminen jäi yhteen päivään ja yhteen yksilöön, jonnekin jatkoi matkaansa. Mutta olin onnellinen uudesta lajista. Lanttuperhosia sen sijaan on lennellyt rutkastikin joka vuosi.

Eräällä niityllä kohtasin tänä kesänä itselleni aivan uuden päiväperhosen: idänniittyperhonen. Tällaiset uudet lajit riemastuttavat aina kovasti. 

Järvelläkin rauhoittuu

Viikkokaupalla on nyt ollut hellettä, joka päivä yli 30 astetta. Järvi on melko tyynikin, joten se ei juurikaan ole tuonut helpotusta tukalaan oloon, melkein päin vastoin, aurinko porottaa jörvellä sekä ylhäältä että alhaalta.

 

Linturintamalla alkaa olla hiljaista. Poikaset alkavat olla niin isoja, että emojen ei tarvitse enää kiukustua ohikulkijoille. Kohtasimme haapanapoikueen, kuusi poikasta ja emon, vaikka alempaan kuvaan ei ole osunut kuin viisi poikasta. Kuvaa suurennettaessa näkyy poikasten selässä vielä vauvauntuvaa. Vähän hämmästelin näitä suurella Saimaalla, tavallisesti olen nähnyt haapanoita vain pienillä lammilla.

Isokoskeloitahan nyt aina näkee, ne ovat joutuneet sopeutumaan kesämökkien lisääntymiseen ja pesimärantojen vähentymiseen. Ne uskaltavat tulla ihan ihmisten melskauspaikoille. Tällä emolla ei ollut enää kuin kaksi poikasta.

Tiirat tekivät jossain vaiheessa hyökkäyksiä ja luulimme, että ne yrittivät siepata kuikilta poikasia. Mutta kun pääsimme lähemmäksi, kuikat olivatkin aikuisia, ei hätää.

Kanadanhanhia lepäilemäsä.

Nämä olivat ne tiirojen hyökkäyksen kohteena olevat kuikat.

Lokitkin näyttävät menettävän suuren osan poikasistaan. Edellisenä päivänä tälläkin oli vielä kaksi pojua, nyt enää yksi.

Satamassa näytti olevan lokeilla myös ihan untuvaisia poikasia ja emot tosi vihaisia.

Ja kaikkea muutakin ihmeellistä sattuu aina nenän eteen. Kallion koloon oli jäänyt vettä ja siellä oli tällainen tikku. 

 Mutta kuinka ollakaan, tikku alkoi lyhetä ihan pieneksi möykyksi ja taas piteni vaikka kuinka pitkäksi. Taisi olla iilimato. 

Hellettä

Vaikka en jaksa näillä helteillä millekään lenkille lähteä, pienille perhosretkille kuitenkin, vaikka hiki valuu virtanaan aina jälkeen päin. Hämmästyttävän paljon oli tänään liikkeellä loistokultasiipiä. Vain yhden naaraan näin, ja senkin siivet olivat ihan ruttuiset. Ei raukka ollut onnistunut kuoriutumisessa ihan extra priimasti.

Sitruunaperhosia lentää jo toinen sukupolvi tänä kesänä. Vieläköhän tänä vuonna ehtii kolmas sukupolvi. Kaikki kasvit ja perhoset näyttävät olevan tänä vuonna 1-2 viikkoa etuajassa.

Lauhahiipijä hiippaili toisen taakse, haisteli aikansa toisen peräpäätä ja lähti kiireesti pois.

Vilvoittavaa

Harakanpojatkin ovat keksineet kivan kesäleikin.

 harakka