Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. maaliskuuta 2026

Etsivä joskus löytääkin

Talvella pimeimpään aikaan katsoin ikkunasta ihmeissäni, kun orava poukkoili hangessa. Välillä se  syöksyi ihan umpsukkeluksiin niin ettei sitä usein edes näkynyt.


Ja sitten se taas nousi ylös ihmettelemään. Luulin sen tekevän itselleen lumipesuja,


Mutta se taisikin etsiskellä syksyllä keräämiään ruokavarastoja. Se ei kuitenkaan ymmärrä, että juuri tämä kohta tontista on aina eniten lumen peitossa, ja siinä paksuin lumi. Nyt näytti kuitenkin jotain löytäneen. 
 

lauantai 18. lokakuuta 2025

Ensimmäinen pakkanen

Ensimmäinen pakkasyö oli viime yönä. Sitä edelsi jo parina päivänä valtavat valkoposkihanhien muuttoaurat juuri talomme yli. Muuttoreitit ovat näköjään siirtyneet, vasta noin viisi vuotta on kotipihalta voinut seurata hanhien muuttoa.

Kylmä on ajanut ketunkin pihalle, ikkunasta havaitsin sen. 

Ja kun kerran pakkasta on, sopinee laittaa pakkasmittareidenkin kuvia. Pakkasmittari on ihmeellinen yöperhonen, sillä siitä on monia eri versioita. Taitaa olla jokainen yksilö ihan eri näköinen. Siiven muoto on kuitenkin kaikilla tunnusomainen. 








pakkasmittari, kettu 

perjantai 13. kesäkuuta 2025

Tuntuu kesältä

Tänä vuonna taitaa olla paljon pyjamaluteita. En ennen ole nähnyt näin valtavaa määrää kerralla, kuvan ulkopuolellekin jäi osa.
 

Kevään ensimmäisten perhosten jälkeen on nyt näköjään kuoriutunut taas uudenlaisia. Pursuhopeatäpliä oli useassa paikassa.

Kovin uudelta ja tuoreelta näyttää kirjoverkkoperhonenkin.

Nyt todella alkaa tuntua kesältä, kun korentojakin pörräilee ympärillä. Näin ainakin neljä erilaista.

Ja pihassa käy supikoira.

supikoira, pyjamalude, kirjoverkkoperhonen, pursuhopeatäplä, ukonkorento

maanantai 5. toukokuuta 2025

Päivän pihalinnut

Harmaapäätikka oli yllättäen ihan parin metrin päässä puussa. Eikä lähtenyt minnekään, kierteli vain puunrunkkoa pitkin ja kurkki välillä puun takaa, kuten tikat tapaavat tehdä.

Viikonloppuna oli BirdLifen järjestämä tapahtuma "Bongaa päivä pihassa". Sai koko vuorokauden tarkkailla, mitä lintuja pihassa näkyi. 

Laitan muistiin itselleni kaikki näkemäni, vaikka en mitenkään intensiivisesti kyttäillytkään: käpytikka 2, harmaapäätikka 1, vihervarpunen 25, järripeippo 3, harakka 3, varis 2, naakka 2, kalalokki 4, sinitiainen 1, talitiainen 2, mustarastas 1, punatulkku 6, peippo 6, punakylkirastas 1, keltasirkku 3, pulu 2, pikkuvarpunen 12, viherpeippo 2, punarinta 1, kirjosieppo 1, närhi 1, valkoposkihanhi 40, sepelkyyhky 2.

Lisäksi nisäkkäitä: orava 4, mäyrä 1, rusakko 2.
 

Talitiainen lauloi sydämensä kyllyydestä.


sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Mäyrä tuli kylään

Huomasimme kerran illalla ikkunasta, että mäyrä näytti tonkivan jotain vanhan kannon juuressa, kaiveli syviä koloja. Ja seuraavana iltana taas täsmälleen klo 10. Eli juuri kun hämärä oli muuttunut pimeäksi.



Niinpä hain perhoskuvauksessa käyttämäni vanhan halogeenivalon ja asettauduin piilotelttaani. Mutta voi, ensimmäisenä iltana se tietysti tuli kuten ennenkin, mutta tonki eri kannon juuressa kuin mihin olin valon laittanut. En saanut yhtään kuvatuksi. Pakko kököttää puoli tuntia vain katsellen sen syömistä.

Seuraavana iltana satoi, joten ei puhettakaan, että olisin päässyt kuvaamaan. Vasta eilen illalla onnistui. Laitoin oikein linnunruokaa kahden kannon päälle ja valon suoraan kantoja kohti. Tulihan se uskollisesti ja täsmälleen klo 10. Ei karsastanutkaan valoa, kuten pelkäsin.

Mäyrä 

sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Kylmästä huolimatta kevät

Kaverikin halusi lintutornille, jolla pääsiäisenä kävin. Siellä oli samat linnut kuin silloinkin, tavit olivat nyt lähempänä. Taivaalla kaarteli ensin hiirihaukka, sitten tuulihaukka. Tuli vain mieleen, että jos haukkoja on enemmänkin, säilyvätkö näiden mahdolliset poikaset hengissä edes aikuisiksi.

Pääsiäisenä kurjilla oli soidinmenot, nyt toinen makasi jo pesällä. Tuossa se tuijottaa, mitä tavi touhuaa. Toinen kurki seisoi kuin tikku kauempana vahtia pitäen. Koko puolituntisen tarkkailumme ajan kurki seisoi samassa asennossa yhtään välillä liikkumatta.


Tänä aamuna käväisin tonttimme vastakkaisella puuvarastotontilla katsomassa, mitä siellä olisi. Ei havainnut rusakko minua. Nuuhki vain korsia. Oli siellä muitakin, punarinta, laulurastas, räkättirastas. Yllä "mäkätti" taivaanvuohi ja kohta laskeuduttuaan kitkutti "kitkut-kitkut". Yli lensi kolme kuovia. Joitakin pikkulintuja ja naakkojakin näkyi. 

rusakko, tavi, kurki
 

sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Yksi kiva yllätys


 Imatralla käydessä oli tarkistettava joki ja yleiset ruokinnat. Kas, heti osui linssin eteen siili. Se oli kiva yllätys. Ei ole ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen siilejä näkynyt.


Valtavasti on Vuoksella naakkoja.

Kanadanhanhiakin on jo tullut etelästä.


Onko söpömpää kuin pyrstötiainen.

Valkoselkätikkakin nähtiin, jopa kaksikin. Lienee vielä harvinainen muualla päin Suomea.

Käpytikkahan nyt on vaikka kuinka yleinen.

Joella ei näkynyt kuin sorsia, telkkiä, ja uiskentelevia kanadanhanhia sekä joutsenpariskunta.  Ruokinnoilla oli kaikkia talvisia lajeja. Se mitä erikseen kyttäilimme äänteli vain kauempana jossain puussa mutta ei näyttäytynyt. Eli taaskaan emme saaneet näkyviin nokkavarpusta.

siili, pyrstötiainen, käpytikka, valkoselkätikka, naakka, kanadanhanhi

sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Tällaisia tuloksia

On edetty tammikuuta jo niin pitkälle, että tänä viikonloppuna oli taas BirdLifen pihalintubongaus. 

Aloin minäkin tarkkailun eilen klo 10.30 ja alkoi saman tien sataa lunta oikein kunnolla. arvelin, että pieleenhän se menee. Mutta kun muutama keltasirkku pyrähti pihaan, ajattelin, että katsotaan kumminkin. Sitten kuului vain viuhahdus, ja pensaikon alle pyrähti varpushaukka. Ei vissiin saanut mitään saaliiksi. Tämäpä hiljensi varttitunniksi kuitenkin koko tienoon. Linnut köhjöttivät jossain piilossa. sitkeästi kuitenkin kyttäilin, kun kerran juuri tämän tunnin olin valinnut tarkkailuajaksi.

Sain tällaisen tuloksen:

varpushaukka 1, harakka 1, mustarastas 3, käpytikka 2. punatulkku 2, talitiainen 5, sinitiainen 2, keltasirkku 30, närhi 1. Orava 2.

Aika laihana pidän taas tuota tulosta. Mistähän johtuu, että tilhiäkin oli viikkokaupalla päivittäin kymmeniä, joskus jopa sataan asti laskin, kuin nakutettu ne hävisivät juuri eiliseksi, eikä tänäänkään enää. Ihmettelen sitäkin, että taviokuurna on ollut koko talven, sitten hävisi viikoksi ja nyt tänään tuli taasen, eipä ollut eilen (yllä taviokuurna).


Pitkään aikaan ei ole pihassa näkynyt kauriitakaan, mutta nyt tänään niitä ilmestyi yhtäkkiä neljä. Kuva jo aiemmalta kerralta.

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Ihmettelijät

Silloin kun ei ollut vielä lunta, istuksin vähän aikaa piilokojussa. Aina kun kamera räpsähti, orava jäi jähmettyneenä katsomaan.
 


Ja tintti aikoi mennä vettä hörppäämään, mutta missäs vesi on? Kauan se jaksoi ihmetellä ja nakutella jään pintaa, kunnes joutui luovuttamaan. Nämä kuvat siis jo kuukausi sitten otettuja eli marraskuun alkupuolelta.

Ja aina minua ihmetyttää, miten pähkinänakkeli kulkee pystysuoraa runkoa pää alas päin, ja vieläpä valtavaa vauhtia, ettei kamera meinaa mukana keretä.

talitiainen, orava, pähkinänakkeli

sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Viikolla tavattuja

Tätäkään ei usko kukaan: haikara lensi ohitsemme. Jalohaikara on jo levittäytynyt Saimaan rannoille. Melontaretkellä piti oikein hieraista silmiä, totta se näköjään on. Tarvinneeko enää matkustella vieraille  maille tällaisia nähdäkseen.

Sinne se lensi supisuomalaisten ruokojen ja vesitatarten keskelle. Täytyy nyt sitten vain totutella, että rannoillemme voi kuulua tällaisetkin linnut!
 
Kävimme pienellä lammella katsomassa, ovatko keväällä haudonnan aloittaneet kaakkurit onnistuneet pesinnässä. Ei valitettavasti ollut niillä poikasia. Surku. Tahtomattamme myös säikäytimme ne, sillä emme aluksi nähneet lammella ketään, joten menimme rantaan muina miehinä. Linnut olivatkin aika lähellä ja kiireesti sukelsivat kauemmaksi ja yrittivät kai säikytellä vihollisia nostamalla kaulansa pitkäksi.


Pikkulepinkäinen on rohkea nousemaan pensaan latvaan katsomaan, kuka kulkee, tämä on naaraspuolinen.

 Polun varrella oli pienen pieni sammakonpoikanen. Niin hellyttävän näköinen. Oli vain kovin kuiva polku. Toivottavasti ei kuivetu koko sammakko.


Ja supikoira on taas saanut poikasia, ainakin kaksi poikasta sillä on. On tämäkin poikanen aika söpö.

maanantai 13. toukokuuta 2024

Ihan kohtuullinen reissu


Kaverin kanssa oli tarkoitus lähteä pienelle lintukierrokselle. Jo heti hänen pihaan ajaessani huomasin talon nurkalla räystään alla räksän pesän.
Eihän se kauaa viihtynyt, kun häntä tuijotin.
Kaverin mökille ajoimme aluksi kangasvuokkoja katsomaan, niitä on erikseen käytävä aina katsomassa, vaikka samanlaisia ovat vuodesta toiseen (niin kuin linnutkin). Mökkirannassa uiskenteli kaksi kuikkaa, ja tiira tuli niitä hätyyttämään.
 


 Eräässä lahdenpohjukassa ui härkälintupariskunta, mutta niin vahvan pusikon takana, että vaikea saada kuvaan. Oli pari muutakin vesilintua, mutta heti lähtivät karkuun.

Teimme sitten pienen kierroksen, jos sattuisi näillä pienillä vähillä pelloilla käyskentelemään joitain lintuja. Muutamia kanadanhanhia, joutsenia, kurkia, töyhtöhyyppiä, kuoveja, ja joitain muita kahlaajia. Jollain pellolla oli sepelkyyhkyjä ja metsäkauriita. Korppikin vilahti ohi, ja peippokin pesänsä vieressä yritti säikytellä pois. Tällä kertaa tällainen reissu. Taitaa olla suuri osa linnuista jo lähtenyt eteen päin.

Kirjoitan tätä vintillä. Katsahdin välillä ulos ja ihan hätkähdin, kun parin metrin päässä olevassa koivussa ikkunan takana tuijotti minua varis. Kun käännähdin siihen päin pääni, se lähti menemään. Se oli sen näköinen, että oli tuijottamut jo jonkin aikaa.

kuikka, härkälintu, räkättirastas

maanantai 19. helmikuuta 2024

Erikoisempia kyttäilemässä

Eilen oli harvinaisen kaunis ja kirkas aurinkoinen päivä. Teimme linturetken Imatralle. Ja meitä onnistikin. Vuoksella uiskenteli edelleenkin uivelopariskunta, joka on kuulemma oleillut siellä koko talven.

Olihan siellä paljon isokoskeloita ja telkkiä sekä sinisorsiakin, niin ja tietysti naakkoja, variksia sekä merimetsoja, mutta nyt yritimme metsästää näitä harvinaisempia.


Eräällä ruokintapaikalla yritimme taas kytätä kirjosiipikäpylintua, joka tietojen mukaan myös on oleillut koko talven paikalla. Mutta ei näkynyt. Joku paikallinen kertoi, että se on hävinnyt sen jälkeen, kun paikalle on ilmestynyt muutama päivä sitten haukka. Niinpä tietysti, minun tuuriani! Mutta olihan siellä yllättäen kymmenen linnun parvi tiklejä. Nekin ovat minulle tosi harvinaisuus. vain kerran olen nähnyt tiklin omalla paikkakunnalla. Joten ihan tyytyväinen olin kuitenkin. Tietysti näimme ne tavalliset talvilinnut, jotka kotipihallakin käyvät päivittäin. Eivät säväyttäneet enää edes pähkinänakkelit eikä valkoselkätikkakaan, niitähän näkee kotonakin!


Eräällä toisella ruokintapaikalla oli yllättäen puukiipijä. Hämmästyttävää vauhtia kiipeili puunrungolla, aivan kuin hiiri olisi vilistänyt. Täällä kyttäsimme nokkavarpusta, mutta ei tietysti sattunut kohdalle.


Mutta pyytämättä ja yllättäen vilisti maassa lumikko. Useaan otteeseen se pyöriskeli ruokintapaikalla ja kerran se nappasi hiiren ja pyyhälsi paikasta toiseen hiiri suussa. Nyt ei harmita muu kuin se, että juuri sellaista kuvaa en saanut!

lumikko, puukiipijä, uivelo, tikli

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Monenlaista


Vaikka nykyään talvet ovat yleensä harmaita, mustia ja leutoja, tulee sentään aina joskus myös kylmiä ja kirkkaita päiviä, jolloin luonnon kauneus pääsee oikeuksiinsa.


Urpiaisetkin ovat saapuneet, jo viikko sitten. Viime vuonna en muistaakseni nähnyt niitä ollenkaan.


Vaikka valkoselkätikka on kuulemma harvinainen, näyttäytyy se silti aina joskus meidänkin pihassa. Tämäkin taas kolmen ikkunan läpi ja viistoon kuvattu.
 

 

 Samoin kettu oli eilen yhtäkkiä pihassa siemeniä syömässä. Ei onneksi näyttäisi olevan kapinen.

 Eräänä yönä puolenyön jälkeen täyskuutamossa (sekin harvinaista nykyään) tulla pomppi rusakko omenapuun alle. En yrittänytkään kuvaa, en kumminkaan olisi osannut ottaa niin, että kuvasta olisi ymmärtänyt, että rusakko oli kuutamolla.

 

 Uudenvuoden aattona oli iltapäivällä hieno auringonlasku.

kettu, urpiainen, keltasirkku, valkoselkätikka