Superkuun kuvausta

 

Eilen oli ilta, jolloin kuu oli tavallista lähempänä maapalloa. Näkyvissä oli ns. superkuu, joka näin suurena näyttäytyy maapallolle vain noin 3-4 kertaa vuodessa. Sainpa minäkin näkyviin kuvaan eri kraatereita ja muuta pinnanmuodostusta. Ja oikea ihme minusta, että kerrankin oli pilvetöntä.

Mutta johan jo jonkin ajan kuluttua alkoi kerääntyä pilveä ja jonkinlaista sumua tai muuten kosteutta, joten näytti siltä kuin kuun ympärillä olisi vaaleanpunainen rengas.

Ja kun pääsi kehittymään lisää pilviä, näkyi kuun ympärillä kauempanakin tällainen punainen rengas.

Oikeastaan kyttäilin illalla klo 9-10 maissa, näkyisikö revontulia. Hyvin skeptinen olin jo etukäteen, sillä ihan koko tontti on korkeiden puiden keskellä. Mutta jos loimu olisi ollut mahtava, olisin voinut varmaan nähdä loimotuksen ihan yläpuolellani. Maantieltä sihtasin pohjoista kohti. Oikein hyvällä mielikuvituksella saatoin saada kuvaan pientä vihertävyyttä, mutta ei aiheuta juuri tuuletuksia. Klo 24:stä eteenpäin kolmeen asti näytti ennusteessa olevan suuremmat mahdollisuudet revontuliin, mutta olin silloin unten mailla.

Juhannuksen haloilmiö

Melomassa eilen juhannuspäivänä. Sattuipa näkymään auringon ympärillä haloilmiö, ja ensimmäisen kerran sain kuvan koko ympyrästä. 

Ja olipa niin tyyntäkin, että rengas näkyi heijastuksena järven pinnassakin. Välillä näkyi ihan sateenkaaren väritkin, mutta tämä on jo niin rannasta, että ehkei sen vuoksi tullut värejä.

Menneen vuoden tapahtumia

Vanha vuosi on päättymässä, eikä mikään  enää koskaan palaa, joten pieni katsaus kuluneen vuoden tapahtumiin.

Jo heti vuoden ensimmäisinä päivinä on ollut sen verran selkeätä, että on voinut kuvata aurinkoakin, hieman olen saanut kuvaan myös auringon  haloilmiötä.

Kroatian matka toukokuussa oli yksi vuoden kohokohdista aivan huikeine maisemineen, kukkineen, perhosineen ja lintuineen.

Tämäkin maisema oli aivan utopisisen ihana oikeasti, eihän se kuvassa miltään näytä.

Ja kun lintumatka kerran oli kyseessä, tuli silloin tällöin myös pettymyksiä. Alppirautiainen on kyllä kuvassa, mutta en päässyt lähemmäksi, eikä se liioin tullut minun luo.

Melontaa kesällä Saimaalla, jossa myös maisemat huikeita.

Perhosten ja lintujen kuvailua ihanilla luontopoluilla.

Ja syksyn tullen kotipihassa yökkösten kyttäilyä pimeällä. Tässä kiertokiitäjän odottelua tupakan kukille. Ja melkein joka kerta onnistuikin.

Joinain harvoina selkeinä iltoina revontulien odottelua. Niiden odottelu on tähän mennessä kylläkin tuottanut joka kerran pettymyksen, mutta sivutuotteena saattaa aina tulla jotain muuta.

Tietysti on tapahtunut kaikkea muutakin kivaa. Mutta nyt aletaan odotella, mitä kaikkea hauskaa ensi vuonna tapahtuu. 

Marraskuun lopun näkymiä

Viime viikonloppu oli kauniin aurinkoinen, ainakin osittain, juuri sellainen kuin syksyn ja talven soisi aina olevankin. Oli sopiva hetki tehdä linturetki Imatralle Vuoksen rannoille. Ruokinnoilla oli tällä kertaa vain samoja lintuja kuin kotipihassakin. Paitsi valkoselkätikka olikin uutena.

Ainakin 30 merimetsoa istuskeli kivillä ja rannoilla siipiään leyhytellen.

Telkkiä oli runsaasti. Oli yksittäisiä siellä täällä, mutta myös isoja kymmenien lintujen parvia uiskentelemassa.

Tietysti oli valtavasti sorsia ja muita "tavallisia" jokapäiväisiäkin lintuja, Minkähän takia sitä aina odottaa jotain "aivan uskomattoman erikoista". Mistä sellaisia muka riittäisi.

 Ja tämä kuva on omalta paikkakunnalta, tytär pulahti tuonne uimaan! Nyt ovat nämäkin lumet jo sulaneet.

Ja toisen uidessa minä kiertelin rannoilla etsimässä pienen pakkasen jäljiltä jäätä. Uskomatonta, mutta sellaista löytyi. Saattaa tulevaisuudessa olla, ettei jäätäkään nähdä enää muuta kuin vanhoista kuvista.

valkoselkätikka, merimetso, telkkä

Metsä täynnä taideteoksia

Harvoin tulee lähdetyksi metsään aamulla ja varsinkin, jos on sakea sumu. Jo kolmisen viikkoa sitten oli hyvänlainen sumu ja aurinko kuulsi sumun läpi. Kiiruhdin metsään, koska tiesin, että silloin näkyisi maassa ja puissa hämähäkinseittejä, joita ei koskaan muulloin näe. Oli kiirehdittävä ennen kuin pienen pienet vesipisarat haihtuisivat seitin pinnalta. Ja joka kerta se ihmetyttää: koko metsä on aivan täynnä toinen toistaan taidokkaampia ja kummallisempia seittejä. Ei uskoisi, että hämähäkkejä voi olla niin mahdottomasti.

Ihan kuin joulukuusi.

Auringon haloilmiö

En eilen kävelylle lähtiessä arvannutkaan, että saattaisin nähdä auringon haloilmiön. Ja parempana kuin koskaan ennen. Nyt oli nähtävissä sivuauringoissa oikein sateenkaaren väritkin. Puuttuu vielä, että olisi saanut sivuauringoista lähtevän auringon ympärillä olevan kaarenkin kuvaan, tai edes nähnyt sellaisen. Sellaisen näkeminen minulta vielä puuttuu.
 

Monenlaista

Vaikka nykyään talvet ovat yleensä harmaita, mustia ja leutoja, tulee sentään aina joskus myös kylmiä ja kirkkaita päiviä, jolloin luonnon kauneus pääsee oikeuksiinsa.

Urpiaisetkin ovat saapuneet, jo viikko sitten. Viime vuonna en muistaakseni nähnyt niitä ollenkaan.

Vaikka valkoselkätikka on kuulemma harvinainen, näyttäytyy se silti aina joskus meidänkin pihassa. Tämäkin taas kolmen ikkunan läpi ja viistoon kuvattu.
 

 

 Samoin kettu oli eilen yhtäkkiä pihassa siemeniä syömässä. Ei onneksi näyttäisi olevan kapinen.

 Eräänä yönä puolenyön jälkeen täyskuutamossa (sekin harvinaista nykyään) tulla pomppi rusakko omenapuun alle. En yrittänytkään kuvaa, en kumminkaan olisi osannut ottaa niin, että kuvasta olisi ymmärtänyt, että rusakko oli kuutamolla.

 

 Uudenvuoden aattona oli iltapäivällä hieno auringonlasku.

kettu, urpiainen, keltasirkku, valkoselkätikka

Jäätävää

Ei ole tainnut edellisen postauksen jälkeen aurinkoa näkyäkään, mutta tänään se vihdoin näyttäytyi. Käväisin rannalla katsomassa, mitä siellä olisi, ja olihan siellä kaikki rannat täynnä erilaisia jäähahmoja.

 

Vielä on talvea jäljellä

 

Ei suinkaan joka vuosi tätäkään tapahdu, että pyrstötiaiset tulisivat pihaan. Olisikohan ruoka nyt luonnossa vähissä, kun näitä on näkynyt pihassa muutamana päivänä, viitisen yksilöä.

Rannassa jokin poijun tapainen oli saanut hienon koristereunuksen.

pyrstötiainen

Palokärki kaupanpäälle

Käväisin katsomassa rannassa, olisiko siellä jäähahmoja, vaikkei ole kovia tuulia ollutkaan. Oli jonkin verran, mutta kaupanpäällisiksi oli yhtäkkiä edessäni palokärki kaivelemassa karikkeita, mikä ilahdutti kovasti. Olikin oikein onnistunut retki pitkästä aikaa.

Taivahan valakiat

Kun eilen kuulin, että yöllä olisi taas mahdollisuus nähdä revontulia täällä etelässäkin, sonnustauduin ulos kuutamoon. Mutta olisihan se pitänyt arvata, että jos jotain näkyy, se onkin kaukana taivaanrannan lähettyvillä, eikä puiden yläpuolella. Tämä oli otoksistani paras, sen mitä puoli kahdentoista maissa sain. Olisi pitänyt mennä jonnekin aavalle paikalle, mutta minäkö keskellä yötä pimeässä minnekään uskaltautuisin! 

Ei niitä loimotuksia kauaa näkynyt. Pian revontulet laantuivat vaalean vihertäväksi haaleaksi hehkuksi pohjoiselle ja koilliselle taivaalle. Arvoitukseksi taas jää, olisiko loppuyöstä ollut parempaa. Mutta ei se mitään. Johan minulle selvisi, että kotipihalta ei tämän kummoisempaa pysty saamaan. Tyydyn siis edelleenkin ihastelemaan vain muiden ottamia kuvia.
 

Jäätä

Harvinaisen komea aurinkoinen päivä oli tänään, joten sonnustauduin rantaan. En odottanut mitään, sillä lunta on jo ainakin puolisääreen. Oli sinne sittenkin tullut jäämuodostelmia. Kaikki piti kuitenkin kaivaa lumen alta. 

Kun edellisen kerran kävin toista viikkoa sitten, lainehti järvi vielä vapaana, eikä tietoakaan pakkasista. Myöhemmin ei ollut päivänäön aikana (tai laiskuuden takia) tilaisuutta menneä uudelleen. Nyt oli kuvioiden puolesta jo liian myöhäistä.