Eteen sattunutta

Naamaripäinen pikkulepinkäinen istuu aina tähystämässä kuusen latvassa, kun paikan ohi kulkee.

 Pääskysenpoikanen ihmettelee.

 Tämä ei ole koivun norkko, vaan jokin "liikkuva" sieni. Minulle on sienen nimikin kerrottu, mutta ei näköjään sekään ole pysynyt päässä. Taisi kuulua limasieniin.

 Keskustassa on vanhoja omenapuita, jotka eivät tavallaan kuulu kenellekään. Niistä on tippunut mahdottomat määrät omenia, joita liuta sorsia käy aina syömässä. Mutta omenat tahtovat olla kovin liukkaita, joten hampaattoman on melkein mahdotonta saada niistä mitään irti.

 Kyllä kiukuttaa ja turhauttaa  pientä tällainen!

 Ja vielä hankalampaa niiden syöminen on asfaltilla ja omenien kieriessä alarinteessä.

Isokoskelon poikasetkin ovat jo isoja. Emo viiden poikasensa kanssa, vaikkakin yksi nuorukaisista on toisen takana.

Jos metsään haluat mennä nyt

...niin takuulla yllätyt!

Aika ihmeellinen suppilovahvero löytyi metsästä. Se kasvattaa suppilostaan useita pieniä poikasia.

Suomuorakkaat olivat niin kauniin puhtoisia ja komeita, isoja kuin ruokalautaset. Nämä kelpaisivat hyvin langanvärjäykseen, mutta ei ole nyt tällä kertaa tarvetta sellaisellekaan.

suppilovahvero, suomuorakas

Väriläiskät

 Hämmästyttävän värikästä loisti pensaiden alla. Punamaljakas on nimeltään tämä sieni, joka keväällä loistaa melkein muuten värittömästä maastosta.

 En muista, että olisin ennen nähnyt, en kai ole kiinnittänyt huomiota.

Noiden punaisten sienten innoittamana kaivelin esiin myös joskus syksyllä kuvaamani oranssimaljakkaan.

Vuokot sienet ja kirvinen

 Eilisen sieniretken saalis esittelyssä:
Muutama kangasvuokko.

 Luulin, että ne ovat jo kaikki kukkineet. Mutta muutama kasvusto sattui metsässä eteen. Ihmeesti eivät olleet edes auki, tämä oli ainut auennut kukka.

Muutama urhoollinen ihan keskellä kuivaa polkua.

 Metsäkirvinen ei tykännyt meidän kuljeskelusta. Tuli vähän väliä jonkin oksan päälle lähelle lauleskelemaan. Vai säksättikö se vain meitä pois.

 Minulla olisi ollut elämäni tilaisuus saada hyviä lähikuvia pikkulinnusta. Mutta tarkennus on joka kuvassa osunut taivaan tähtiin.

Kirvisellä on hauska lentotyyli. Se jotenkin kuin päristelee ja räpistelee lentäessään.

Ai niin se metsään menon pääasia: kaksi kopallista korvasieniä. Arvatkaa oliko kova homma keittää nämä kolmeen kertaan.

metsäkirvinen, kangasvuokko, korvasieni

Outo ja tavallinen

 Taas löytyi metsästä outo sieni. Herkkutatti on kasvattanut poikasen omasta päästään!

 Ja kun päästiin sienistä puhumaan, on oma pihakin puhjennut yhtäkkiä kasvamaan sieniä. Pari vuotta sitten on pihasta kaadettu muutama puu, ja nyt jokaikisen kannon ympärystä on täynnä näitä. Tässä ei ole kantoa, mutta kannosta lähtevä puun juuri ulottuu pitkälle nurmikolle, ja sienet ovat nyt alkaneet lahottaa juuristoa.

Jopa kiveä ne yrittävät lahottaa. -No ei sentään. Kivi on tässä vain sen takia, ettei aina niittokoneen terä tökkäisi kannonnysään, joka on ihan maanpinnan tasalla.
Nämä ovat ilmeisesti syötäviä, mutta emme syö, sillä kaikki kaapit pursuavat meillä muutenkin syötäviä sieniä.

Liskoja ja rapuja

Vaikka kotikulmilla näkee lumpeita ihan riittämiin, on niitä silti kuvattava ja ihailtava muuallakin. Tämä oli minusta ihan keltainen, vaikka kaveri väitti, että selvä valkoinenhan tuo on.  Olen tutkinut nyt asiaa ja kyllä keltaisiakin lumpeita on olemassa. Nämä lumpeet Zaragosassa Espanjassa kasvitieteellisen puutarhan altaassa. Takuulla eivät ole valkoisia, vertasin viereisessä altaassa oleviin.

En ole vielä onnistunut kuvaamaan Suomessa vaaleanpunaisia.

Vaaleanpunaisten lumpeiden joukossa oleili rapuja.

Kun Etelä-Euroopassa on valtavasti vanhoja kivirakennuksia ja -rakennelmia, lymyää vähän joka muurin kolossa liskoja.

 Puluja nyt ei viitsisi kuvata, kun niitä on joka paikka täynnä. Mutta olivat ne kuitenkin niin hellyttäviä vilvoitellessaan altaassa.

Myrskyllä lenkillä

Vaikka tänään sattui olemaan kova myrsky, lähdimme silti lenkille metsään. Potkiskelimme asfaltille pudonneita isoja risuja ja oksia tien sivuun. Metsätielle päästyämme näimme siellä täällä pitkin pituuttaan juuri kaatuneita puita, yksi polkumme ylikin kaatuneena.

 

Halusin nimenomaan järvenrantaan kuvaamaan myrskyävää järveä. Siksi, että minulla ei oikein ole kuvia järven aalloista huonolla säällä. Järvenrantaan kun ei tule lähdetyksi yleensä pahalla kelillä.

Mutta kovien puuskienkaan aikana ei tuuli saanut nostetuksi valtavia aaltoja, joita olisin halunnut ikuistaa. Olen nähnyt joskus koviakin aaltoja, nämä näyttävät kovin mitättömiltä.

Mutta ihan tarpeeksi kova myrsky se oli, tässä paluumatkalla taas tien yli kaatunut puu. Ja meillä sähköt poikki koko päivän. Tämän tien varressa sähkölangat pitivät valtavan kovaa sirinää ja särinää, ihan korviin otti.

Oli meillä toinenkin asia. Olimme joskus aiemmin nähneet tietyssä paikassa suomuorakkaita, joita olin mielinyt lankojen värjäystä varten. Mutta koska sienien pitää olla hyvin vanhoja, ennen kuin niistä tulee väriä, keräsimme vasta nyt talteen. Ja juuri nyt ennen kuin tulee lunta. Otin tämän kuvankin, sillä yksi sieni oli aivan käsittämättömän suuri, ihan muovipussin kokoinen. Siksi tuo ruma pussikin kuvassa. Hullua, että keräsimme koko muovipussillisen täyteen, painoi ainakin 10 kiloa, vaikka pari kiloakin olisi riittänyt.

 Raukka perhosen toukkakin oli eksynyt asfaltille. Nostimme varovasti heinikkoon, että saamme kesällä kuvata komeita perhosia.

Ja sitten mies näki hippiäisen! Ja minulla ei mukana kuin taskukamera. Voi itku sentään, en kuvaa saanut.
Mutta pakko kertoa miten eräänä päivänä lenkillä tuli kaksi töyhtötiaista ihan puolen metrin päähän meistä. Ja siinä hyppelehtivät ja katsella killittelivät meitäkin ihan uteliaina, ainakin pari kolme minuuttia. Eikä mukana minkäänlaista kameraa. Voi että olen kiukutellut tilaisuuden menettämistä pitkään.

Kuin kukka

Erikoisen näköinen sieni osui vastaan polulla. Ihan kuin valtavankokoinen ruusu.

Kasvaimia ja sieniä

Käävätkin olisivat varmaan lähemmän tutustumisen ja opettelun arvoisia.

 Tämä näytti joltain oksennukselta, mutta kasvusto olikin kova. Ihan kuin joltain olisi jäänyt aivot metsään.

 Komean värisiä, olisi pitänyt kerätä värjäystä varten, mutta ei löytynyt enempää.

Jokin tätäkin koivua vikuuttaa.

Sieniä ja kääpiä.

Puutkaan eivät kaikki ole aivan terveitä. Kyljessä pullottavat kasvaimet sen sijaan voivat hyvin. Vai karhunpoikanenko siinä rungon alaosassa köllöttää.

 Oranssimaljakas on kauniin värinen.

Jokin kasvainhan se on tämänkin kasvin lehteen iskenyt. Ensi näkemältä luulin komeaksi marjaksi.

Viimeistä kertaa vesillä

 Taisi olla viimeinen kerta tänä vuonna, kun pääsimme käymään järvellä kanootilla. Kovin kovin hiljaista, sillä siellä ei heinäkuun jälkeen ole juuri muita kuin me.

Niin kauniin muotoinen sieni ja kaunis nimi: samettijalka. Olisin himoinnut ottaa sen villalangan värjäystä varten.  Samettijalasta saa tummanruskeaa väriä ja jokainen yksilö on kerättävä varastoon, sillä niitä näkee tosi harvoin. Mutta kun pakkaseen ei enää mahdu yhtä ainutta tavaraa!

 Näitäkin aloin himoita: suomuorakkaita. Näihin törmäsin myös ja niitä oli paljon samassa paikassa, mutta täytyy antaa vanhentua. Vasta vähän pakkasen puremista ja vanhoista yksilöistä lähtee väriä, violettia pitäisi tulla. Mutta tiedänpähän nyt paikan, mistä hakea myöhemmin.

 Valtavasti sudenkorentojakin lenteli vielä. Tällä kertaa tämännäköisiä.

 

Ei sentään ihan yksin tarvinnut olla, sillä oli siellä yksi yksinäinen telkkäkin aavalla järvellä.  Tämänpäiväinen Saimaan-retken telkkäkuva tuli tosi huono pitkän etäisyyden takia, joten tämä kuva on joltain lammelta aiemmin syksyllä, mutta samannäköinen lentokuva tämänpäiväinenkin olisi ollut. Ja samannäköinen lintu!

Poikassieniä

Erikoinen kantarelli osui käsiimme viikonloppuna. Ikään kuin sieni aikoisi alkaa kasvattaa pinnaltaan toista kantarellia.

Viime vuonna löysimme tällaisen rouskun, joka puolestaan yritti kasvattaa  toisen rouskun jalkaansa.