Vaikka tänään sattui olemaan kova myrsky, lähdimme silti lenkille metsään. Potkiskelimme asfaltille pudonneita isoja risuja ja oksia tien sivuun. Metsätielle päästyämme näimme siellä täällä pitkin pituuttaan juuri kaatuneita puita, yksi polkumme ylikin kaatuneena.
Halusin nimenomaan järvenrantaan kuvaamaan myrskyävää järveä. Siksi, että minulla ei oikein ole kuvia järven aalloista huonolla säällä. Järvenrantaan kun ei tule lähdetyksi yleensä pahalla kelillä.
Mutta kovien puuskienkaan aikana ei tuuli saanut nostetuksi valtavia aaltoja, joita olisin halunnut ikuistaa. Olen nähnyt joskus koviakin aaltoja, nämä näyttävät kovin mitättömiltä.
Mutta ihan tarpeeksi kova myrsky se oli, tässä paluumatkalla taas tien yli kaatunut puu. Ja meillä sähköt poikki koko päivän. Tämän tien varressa sähkölangat pitivät valtavan kovaa sirinää ja särinää, ihan korviin otti.
Oli meillä toinenkin asia. Olimme joskus aiemmin nähneet tietyssä paikassa suomuorakkaita, joita olin mielinyt lankojen värjäystä varten. Mutta koska sienien pitää olla hyvin vanhoja, ennen kuin niistä tulee väriä, keräsimme vasta nyt talteen. Ja juuri nyt ennen kuin tulee lunta. Otin tämän kuvankin, sillä yksi sieni oli aivan käsittämättömän suuri, ihan muovipussin kokoinen. Siksi tuo ruma pussikin kuvassa. Hullua, että keräsimme koko muovipussillisen täyteen, painoi ainakin 10 kiloa, vaikka pari kiloakin olisi riittänyt.
Raukka perhosen toukkakin oli eksynyt asfaltille. Nostimme varovasti heinikkoon, että saamme kesällä kuvata komeita perhosia.
Ja sitten mies näki hippiäisen! Ja minulla ei mukana kuin taskukamera. Voi itku sentään, en kuvaa saanut.
Mutta pakko kertoa miten eräänä päivänä lenkillä tuli kaksi töyhtötiaista ihan puolen metrin päähän meistä. Ja siinä hyppelehtivät ja katsella killittelivät meitäkin ihan uteliaina, ainakin pari kolme minuuttia. Eikä mukana minkäänlaista kameraa. Voi että olen kiukutellut tilaisuuden menettämistä pitkään.
