Jo tapaninpäivänä on nämä jäämuodostelmat kuvattu. Nyt kun kerrankin odottelisin pakkasia, ei niitä oikein tahdo tulla. Eilen kävin katsomassa samoilla rannoilla, mutta kaikki olivat hävinneet, sulaneet pois.
Täytyy siis olla nopea, jos meinaa jotain saada kuvatuksi, oli sitten kyse lumesta, jäästä tai eläimistä. Lunta täällä kyllä on vaikka kuinka paljon, sitä tuli joulun tienoilla oikein koko talven tarpeiksi, mutta kovin se on nyt taas vetistä. Sulaa pois, jos ei tule pakkasia.
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
torstai 28. joulukuuta 2017
Ei ollut toivomaamme
Muutaman kerran on portaiden alta lähtenyt kärpän tai lumikon jäljet lintulaudan alle. Kärppä on ilmeisesti keksinyt hyvän hiiri-myyräpaikan, nämä kun ovat puolestaan osuneet linnuilta tippuneille siemenille. Kärppä on varmaan saanutkin ruokansa, koska sisälle ei tänä vuonna ole eksynyt kuin kaksi hiirtä, mikä on jo ihme.
Kärpästä tai lumikostahan minulla ei ole tietysti minkäänlaista kuvaa, joten asetimme riistakameran paikalle. Ja tässä tulos. Ei ollut valkoista pikkupetoa, mutta oli supikoira. Tämä nyt ei niin kovin toivottu vieras ollut.
Ei ole nyt taas ollut kärpän jälkiäkään. Liekö hiiret loppuneet, tai sitten kärppä ei voi sietää sitä, että portaissa kuljetaan ja vähän väliä lakaistaan lumiakin.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017
Hippiäinen hyppeli
Kaikki minun otokseni perustuvat näköjään vahinkoon. Nytkin ihan sattumalta olin ottanut kameran mukaan lenkille. Ja kuinka ollakaan, hippiäisiä hyppelehti ihan lähellä puun alaoksilla.
hippiäinen
hippiäinen
maanantai 11. joulukuuta 2017
Monenlaisia
Ihmeellinen päivä: ei satanutkaan taivaalta mitään. Jonkin verran aurinkokin peräti yritti kurkistella, mikä oli jo maailman suurin ihme nykyään. Yritin saada kuvia pihassa askaroivista linnuista. Vielä jäi muutama laji kuvaamattakin. Kuhina pihassa on kova.
Keltasirkut ilmestyivät heti, kun kääntyi pakkasen puolelle. Onneksi saamme ostaa eräältä viljelijältä niille kauraa.
Hyvin ovat pihlajanmarjat tehneet kauppansa. Mutta eivät ole linnut huomanneet marjoja alemmilta oksilta, ne ovat vielä aivan täynnä tavaraa. Lumi vain pöllyää, kun punatulkku nyhtää marjoja.
Niin paljon on meille tänä syksynä tullut omenoita, että vaikka yli 60 litraa on tehty mehuakin ja kaikenlaisia omenaruokia syöty ja kärrätty pudonneita kompostiin, yksi puu näyttää vielä siltä kuin siitä ei olisi yhtään otettukaan.

lauantai 2. joulukuuta 2017
Aina vain riittää
Kyllä on marjoja riittänyt muillekin kuin rastaille. Jo pari viikkoa sitten pyrähti tilhiparvi pihlajaan.
Ja aina välillä karkuun koivunoksille, jos tuntui jokin ääni häiritsevän.
Tilhiä oli rutkasti, eivätkä kaikki edes mahtuneet kuvaan.
Mutta vaikka koko Suomen tilhet ja rastaat ovat käyneet aterioimassa meidän pihlajanmarjoja päivittäin, riitti sieltä tänään vielä punatulkuillekin. Eikä puu ole vasta kuin ylhäältä puoliväliin kaluttu. Odottelen siis lisää ruokavieraita.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)