sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Mitä koinkaan vuonna 2013

Alkaa vuosi taas vaihtua ja tietysti kuuluu luoda katse menneeseen. Talvi 2013 oli harvinaisen hyvä, paljon lunta ja pakkasta sopivasti. Talven törröttäjiäkin oli mukavasti kun vain älysi katsoa.
Opin tuntemaan uuden linnunkin, urpiaisen, joita jo alkutalvesta näkyi runsain mitoin. 

Maaliskuun aurinko alkaa sulattaa jo lunta katolta. Tämä työpaikan ikkunasta. uskomattomat jääpuikot peittävät koko ikkunan.
Viimeistään huhtikuussa alkaa ankara lintujen kyttääminen. Ja näitä karkaavia ja vain vilaukselta nähtyjä lintuja sitten riittää pitkin vuotta. Yllä jokin kanalintu. Ei onnistunut koko vuonna kanalinnut, kotka, korppi, tavi, haukat, pöllö. Siinä muutama sellainen, joita näin paljonkin, mutta jotka aina karkasivat. Krmpf!
On päästy jo toukokuulle, ja ilmaston lämpenemisestä huolimatta on vielä jäätäkin. Onkohan tämä pilkkireikä. Ei se varmaan ainakaan norpan hengitysaukko ole, mutta saahan sitä uskotella itselleen norpan tekemäksi.
Kesän uusista tuttavuuksista mainittakoon punavarpunen. Viihtyivät pihan lähistöllä koko kesän. Muita uusia lintuja itselleni olivat mm. käenpiika ja rytikerttunen.
Uusi tuttavuus oli kesäkuulta myös lehdokki, mutta se ei ole itselleni niin kiinnostava, kun se ei pääse karkuun kuten linnut ja muut eläimet. Ei ole yhtä haasteellinen.
Heinäkuussa lakkasuolla oli taas omanlaisiaan lajeja. Tässä kaksi korentoa parittelupuuhissa. Koko ajan olen luullut, että tuo paksu etualalla on toinen korento, mutta vasta nyt kuvaa katsoessani huomaan, että tuo paksuin ei olekaan korento vaan oksa, ja korento onkin oksan takana!
 Vaikka en kuule enää sirkkojen siritystä, sentään näkö on tallella. Ainakin kun joku toinen ensin osoittaa, missä jokin hepokatti tai sirkka soittelee.
Sinisiipi kanervalla. Itselleni ennestään tuntemattomia perhoslajejakin sain kuvatuksi vaikka kuinka monta, mm. keisarinviitta, haapaperhonen, metsänokiperhonen, ohdakeperhonen, kirjoverkkoperhonen.
Opin käymään myös lintutorneilla. On päästy jo syyskuuhun. Porvoon lähettyvillä eräs torni sijaitsee luonnonsuojelualueella, ja aluetta hoidetaan pitämällä siellä karjaa.
Tältä Etelä-Suomen retkeltä sain kuvatuksi Espoossa mm. harmaahaikaran, mistä riitti iloa pitkäksi aikaa.
Oli lämmin syksy ja lokakuun puolivälistä on minulla kuvattuna pitkä sarja erilaisia kasveja, joita ei olisi luullut enää näkevänsäkään. Tällainenkin herkkä kukka.
 Vaikka välillä tuntuu, että marraskuussa nyt ei ainakaan ole mitään erinomaista luonnossa, oli tämä harmaapäätikka sentään riemunamme. Se kävi varmaan päivittäin talipallolla, mutta viipyi vain minuutin tai pari, lensi heti pois, kun närhet ryökäleet ajoivat sen tiehensä.
Tosi musta joulukuu. Jos lunta välillä tulikin, se suli viimeistään jouluksi kaikki pois. Aurinkoisia päiviä oli kuitenkin jokunen.
Itselleni merkityksellisin kuvauskohde oli joulukuussa ehkä tämä haukka, lieneekö varpushaukka. Pitkään se kyttäsi yhtenä aamuna hämärissä pikkulintuja tai myyriä. Jos jokin lintu erehtyi lentämään, heti haukka hyökkäsi ja linnut kiisivät kilpaa rinkiä pihassa.
En tiedä onnistuiko haukka kertaakaan saamaan itselleen ateriaa, ei ainakaan sen puolen tunnin aikana, jolloin se teki useita hyökkäyksiä jonkin linnun perään.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Pahin sivuutettu

 Jos tänään on talvipäivänseisaus ja vuoden lyhin päivä, ei ole mitään hätää, sillä tänäänkin  aurinko paistoi ainakin kahteen saakka. Tuolla se metsän takana mollottaa.
Paikoin aurinko oikein häikäisi ja loi hauskaa valoa.
Suoraan aurinkoon päin kuvattuna jäätä. Silti ihan kuin keskiyöllä.
Sama kuvattuna niin, että aurinko paistaa sivulta.
 Eli nyt sitten on lyhin ja pahin päivä sivuutettu, ja tästä lähtien alkavat päivät vain pidetä ja pidetä!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Oikein sirkkukasa

Talitiaisten lisäksi toinen hittilintu pihassamme on nyt yhtäkkiä keltasirkku.
Niitä ei näkynytkään koko syksynä, mutta lumen tultua tuli oikein invaasio, uskomaton määrä. Tässäkään ei taida olla edes puoliakaan kerralla nähdyistä.
Keltasirkku ei mene lintulaudalle, se tykkää syödä maasta, ja nimenomaan kauraa. Sitä olemme ostaneet suoraan viljelijältä.
 Sitten yhtäkkiä auto ajoi tiellä, ja koko parvi pyrähti lentoon. Yksi lensi hädissään päin ikkunaa ja jäi hankeen nurin niskoin. Luulimme linnun kuolleen.
Mies meni katsomaan, mutta lintu olikin hengissä ja lähti autettuna
lentoon. Se ei vain omin voimin päässyt lumihangesta pystyyn.
Oli mikä lintulaji tahansa ja ruokaa kuinka paljon tahansa, aina on joku, jota sorretaan ja aina se toisen pala maistuisi paremmalta. Rähinää syntyy takuuvarmasti.
 Huomioni mukaan nämä eivät nahistele kuitenkaan niin paljon kuin viherpeipot. Keltasirkut ovat melko sopuisia.


 Näyttää ihan sirkkukasalta. Ne ovat niin nopeitakin, että vähänkin pidemmällä valotuksella tulee vain viivaa ja juovaa.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Kaurisyhteisö vielä hengissä

 Kirkonkylän lähettyvillä on pyörinyt usean vuoden ajan metsäkaurisyhteisö, jossa on ollut enimmillään viisi kaurista.
Välillä  niistä on jäänyt auton alle joku tai joku muuten vain hävinnyt. Iloksemme tänä aamuna näimme puutarhassamme kolmen kauriin ryhmän. Paitsi että en oikein tykännyt, että lumimarjapensaan oksia leikkelivät lyhyemmiksi.
Takapuolet loistavat komeasti.
Ja kaikkea piti tutkiskella lintulaudasta ja talinpötköistä lähtien.
Epäselviä kuvatkin, sillä valotusaika oli aika pitkä, aamulla vielä puolihämärissä, ja jalustaakaan ei missään ja vielä ikkunan läpi (ja likaisen sellaisen :(

Kun sitten lähdin vintiltä hakemaan jalustaa, oli sillaikaa tullut varpushaukka tammenoksaan. Mutta siitä vasta heilahtaneita kuvia tuli. Odottelen, jospa haukka talven mittaan alkaisi ilmestyä useammin ja saisin kameran jotenkin pidetyksi jalustassa.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Näennäistä ja oikeaa vapautta

 Epätodellisilta pehmoleluilta vaikuttavat nämä papukaijat Kolumbuksen museon pihalla.
 Mutta kyllä ne olivat ihan oikeita papukaijoja. Ihmettelin ensin, miten ne pysyvät vapaina omalla pihallaan, mutta huomasin myöhemmin pation yläpuolella verkon.
 Melkein yhtä hienoja ja komeita ovat nämä kukot. Tepastelivat vapaina erään kylän kadulla perheensä kanssa.
Kanoja oli useitakin poikastensa kanssa vapaina, kaikki mustia tai muuten tummankirjavia. Ollapa Suomessakin vielä tällaisia vapaasti liikkuvia "onnellisia kanoja".
papukaija, kukko, kana

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kasvejakin

Joku on ehtinyt kysellä, millaisia kasveja Gran Canarialla oli.  En kuvannut niitä mitenkään järjestelmällisesti, enkä juuri mitään tunnekaan, mutta tässä joitakin. Tämä on jokin puistokasvi.
Tätäkin kasvoi kaupunkien puistoissa. 
Ja tällaisen hedelmän tekee äskeinen kasvi.
 Niin ikään puiston kaunistus. Pelargonioitakin oli muuten runsaasti, noin vain teiden varsilla rikkaruohona.
Bougainvillekasvustoja näkee paljonkin.

 Kyllä luonnossakin oli vielä paljon kukkivia kasveja, vaikka olikin jo marraskuun loppu.
Kaktus on tehnyt jo hedelmiäkin. Monet rinteet olivat ihan täynnä näitä, aivan läpipääsemättömiä ryteikköjä. Paikoin näkyi myös viljeltyinä hedelmien takia.
 Tuo pitkä keppi on erään kaktuksen kukinto. Kun kasvi on kukkinut, se kuolee.
Aloe veraa kasvaa myös runsaasti.
 Herkkää kauneutta.
Tästä tuli minun lempikukkani vaellusreitillä vuoristossa.
 Taatelipalmuja.


Jokinhan se tämäkin on.
Toisenlaisia palmuja Mas Palomasista.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Yllättävän kesyjä

 Vaellusretkellä Gran Canarialla vilahteli vähän väliä yllättävän paljon liskoja kivien ja pensaiden lomassa. Tämä otus sen sijaan kurkisteli pystysuoran kiviseinän raosta. Oikein se kurkotteli haistellakseen, kun joku ojensi kättä sitä kohti.
Samaisella kiviseinällä oleili toinenkin lisko, ainakin parikymmentä senttiä kooltaan. Vaikka turistiryhmä töllisteli ja läheni, ei lisko lähtenyt silti karkuun.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ulkomaan lintu

Viikon Gran Canarian -matkalla ei montaa eläintä eteen tullut. Mutta tämän näkemisestä olen onnellinen.
Minulla ei ole juuri muiden maiden kuin Suomen lintukirjoja, mutta olen tulkinnut tämän silkkihaikaraksi.
Siinä se vain yhtäkkiä oli merenrannalla ja etsiskeli kaikessa rauhassa ruokaa kivien ja aaltojen seasta. Ei välittänyt turisteista paljoakaan.
 Matkatoimiston opas mainitsi lintua joksikin muuksi, mutta en ole samaa mieltä. Oppaan mainitsemalla on ihan erivärinen nokkakin.

silkkihaikara