Sitruunaperhosen liehittely

Kaksi sitruunaperhosta sattui eteeni. Luulin värin takia molempia koiraiksi, sillä yleensähän naaras on valkoinen.

Mutta limenvärinen olikin naaras. Siipensä aukaistuaan se muuttuikin valkoiseksi, tai varmaan valo jotenkin vaikutti. Keltainen koiras kovasti yritti pitkään liehitellä. Naaras nostaa takaruumiinsa pystyyn, mikä on merkkinä, että ei kiinnosta.
 

 

 Mutta koiras ei usko, vaan tutkii takaruumiin aina yhtä laihoin tuloksin. Siitä ne lähtevät yhdessä lentoon ja kisailevat ilmassa. Lopputulosta en tullut tietämään.

sitruunaperhonen

Välillä aurinkoinen päivä

Onko tottakaan, että auroraperhonen asettui pitkäksi aikaa kuvattavaksi eilen. Ihmeiden aika ei ole ohi. Kyllä sen perässä on juostukin monta vuotta.

Ja vieläpä niin, että sain alapuoleltakin jonkinlaisen kuvan. Tätä ei ole tapahtunut koskaan.

Lanttuperhosia lenteli eilen myös runsaasti. Onkohan tämä vahingonlaukaus vai tarkoituksella.

 

Ja paatsamasinisiipi, kuvassa naaras. Koiras välttelee edelleenkin siipien aukaisemista minulle.

Tänään tällaista

Yritin lähteä aamulla mahdollisimman aikaisin liikkeelle, ennen kuin ihmiset heräävät häiritsemään luonnonrauhaa. Silti oli jo seitsemältä joku ehtinyt risukasalle viemään risuja, joten kasan linnut olivat kaikonneet. Koskella lepäili tukkakoskelo. On sillä hyvä suojaväri.

Sitten puun rungolle pyrähti pitkästä aikaa puukiipijä ja lähti hiissaamaan itseään ylös päin. Tosi hyvä suojaväri silläkin. En mitenkään olisi sitä nähnyt, ellei se olisi juuri edessäni lentänyt rungolle.

Järvellä uiskenteli myös kuikkapari.

Ja mahdottomasti kukkii kuusi. Kohta ovat järven pinnat aivan paksun siitepölyn peitossa.

Monia pikkulintuja lauleli ja äänteli, mm. kirjosieppo, peippo, pajulintu ja lukematon määrä tuntemattomia ääniä. Ruovikossa karjahtelivat härkälinnut. Päämääräni oli saada kuvatuksi jokin itselleni vieras pikkulintu, mutta en millään onnistunut.

Keväisiä väriläiskiä

Tuntuu oudolta nähdä punatulkku värikkäiden kukkien seassa. Sehän on tavallisesti vain lumimaisemassa.

Yksi yksinäinen naakka on alkanut tänä keväänä käydä pihassa.

Kirjosieppo pitää tarkkaa lukua reviireistään. Sillä on vallattuna jo ainakin kaksi pönttöä. Ihan kuin kolmaskin olisi valtauksen alla. Vaikka mistä minä tiedän, onko näitä koiraitakin useampia.
 

Miten minulla ei ole koskaan tullut mieleenkään, että punavarpusiakin saattaisi olla useampia. Niitä kun ei ole koskaan näkynyt kuin kerrallaan yksi. Eräänä päivänä näin yhtaikaa kolme naarasta, kuvassa kuitenkin vain kaksi yhtaikaa. Täytyy niillä olla jokaisella ilmeisesti oma puolisokin. Viimeksi ihmettelin nimittäin, mikä vika taas asetuksissani, kun koiraspunavarpunen oli enemmän oranssinen, kun se edellisellä kerralla oli selvän punainen. Eli täällä pyöriikin useampi pariskunta. Nyt olen oppinut, että koiraat todella voivat olla oranssiin vivahtavia, iästä riippuen jopa enemmän kellertäviä.

Pariskunta vilahti

Punavarpunen, koiras ja naaras tältä aamulta. Ja kuinka ollakaan, koirashan se on tuo kirkkaamman värinen.

Ruokailemassa

Tiellä oli tällainen kotilo, joka söi tai imeskeli matoa. Nämä kotilot ovat nyt levinneet yhtäkkiä melkoisesti.

Vieras innosti

Eräällä pienellä lammella uiskenteli hiljakseen telkkäpari. Sitten sinne lensi toinenkin naaras ja heti koiras innostui tästä ja jätti äskeisen parinsa.

Ja kohta se alkoi keekoilla ja keikistellä vieraalle naaraalle. En tullut tietämään lopputulosta.

telkkä

Kaukana olevia

 Huomasin, että minulla on oikeastaan juhlavuosi, sillä tasan kymmenen vuotta sitten aloitin lintuharrastuksen täysin nollasta. En tuntenut kuin punatulkun tai talitintin. Jopa sinitiaisen  kuvattuani kiiruhdin mieheltä kysymään, minkä hienon linnun olin saanut. Nyt enää harvoin sattuu eteen tuntemattomia. Paitsi nämä ryteikköjen pikkulinnut. Tämä yllä olevakin lienee pajulintu tai tiltaltti tai jokin muu. Ei sanonut mitään, joten ei äänestä saanut tukea.

Kameran käsittelystä en silloin alussa ymmärtänyt mitään. Jouduin sen verran menemään kursseille, että osaisin vähän laittaa eri säätöjä. Mutta valokuvaus ei ole minulla se pääharrastus, se on vain väline päästä käsiksi lintuihin. 

Vähän samalla tavalla kuin jotkut ihmiset eivät yhtään tykkää kielistä sinänsä, mutta joutuvat opettelemaan niitä päästäkseen kontaktiin eri kieliä puhuvien ihmisten kanssa. Yllä laulelee pensastasku, mutta painava kamera ei millään pysynyt vakaana käsissäni.

Pensaskerttu on kai tämä, sen olen mielestäni oppinut tuntemaan.

Ja kaukana äänteli rantasipi.

Metsäkirvinen laulelee mielellään ihan puun latvassa. Sillä on hauska tapa lentää pörhistellen tiheästi räpyttäen siipiään. Minusta sillä on hauskan muotoiset siivet.

Metsäkirvinen on myös kova säksättämään, jos sattuu kulkemaan liian läheltä hänen aluettaan.

Joskus kun vielä saisi oikein kunnon kuvan pikkulepinkäisestä. Sekin näyttäytyy mielellään ihmiselle, mutta aina pitää olla jotain hankalaa oksaa edessä. Pikkulepinkäinen koiras tässä risukasan päällä.

Eilen aamulla muuten tuli sähköpostiin viesti, että Bloggeri on poistanut kaksi postaustani, ovat kuulemma asiattomia, ja sisällöltään epäsoveliaita ja rikkovat sääntöjä. En yhtään muista enkä tiedä, mitä niissä kirjoitin, mutta en muista kirjoittaneeni koskaan mitään hävytöntä ainakaan. Kuulemma poistavat koko blogin, jos jatkuu epäsopivien juttujen kirjoittelu. Olen ihan ymmälläni. Onkohan muille käynyt tällä tavalla?

Sitten iltapäivällä tuli ilmoitus, että kirjoitukset on palautettu, mutta en kyllä löytänyt niitä.

Sydämensä pohjasta

Oikein sydämensä pohjasta lauloi pensaskerttu tuo valkoinen kaulalaikku pörhöllään, näytti kuin se olisi hakenut jostain pumpulia houkuttelemaan. Ja näyttää tyttökerttu tykkäävän valkoisesta pumpulikaulasta ja pörröisestä siilitukasta. Heti lensi pari puolisoehdokasta ympärille pyörimään.

Siikalahden lintukosteikolla

Aamulla varhain lähdimme linturetkelle Parikkalan Siikalahdelle. Olihan siellä lintuja rutkasti, enemmän kuin yksi ihminen ehtii huomioida. Tiirat räpyttelivät paikallaan yrittäen tähystää kalaa, mutta en huomannut, saivatko mitään.

Minua ilahduttaa aina nähdä punasotkia, sillä ne ovat kuulemma taantuva lintulaji. Koiraita näin useita, mutta en erottanut naaraita.

Tukkasotkia oli myös iso liuta, suurin osa jo pareittain.

Tässä etualalla tukkasotkat, taempana taveja.

Kahlaajien kimakoita vihellyksiä kuului myös, mutta en nähnyt kuin tällaisia kolme kappaletta. Minusta se on valkoviklo.

Tämä päivä oli hanhien juhlaa. Valtavat hanhimassat kaakattivat kaiken päivää ja lähtöjä ja saapumisia oli valtaisa määrä. Yllä tundrahanhia.

 Metsähanhia.

Suurin osa oli valkoposkihanhia.

Tietysti aina kaikki ovat kaukana. Vaikka ruskosuohaukan kuvat ovat epäselviä, olen silti tohkeissani, sillä eka kertaa tunnistin sen ihan itse ilman muiden apua. Jokin muukin haukka lenteli, mutta taitoni eivät riittäneet sen tunnistamiseen.

Sääksikin yritti kalastella, mutta en nähnyt sen saavan saalista.

Olihan siellä vaikka mitä joutsenista, silkkiuikuista ja härkälinnuista lähtien, puhumattakaan telkistä. Mutta nokikanoja en nähnyt, mitä hämmästelin, sillä joskus niitä on ollut siellä paljonkin. En havainnut sinisorsiakaan, kaikki sorsannäköiset osoittautuivat taveiksi. Pikkulinnut eivät oikein olleet vielä saapuneet. Pari itselleni tuntematonta pikkulintulajia näin, mutta tunnistaminen mahdotonta, sillä niin korkealla olivat, että kuvissa ei näy kuin valkoinen maha.

kalatiira, punasotka, tukkasotka, valkoviklo, valkoposkihanhi, tundrahanhi, metsähanhi, ruskosuohaukka, sääksi.

Liikkuessa näkee kaikenlaista

Kun liikuskelee kodin ulkopuolella, sattuu silmiin kaikenlaista. Naakat ovat pesänrakennuspuuhissa vanhan kirkon ympäristössä.

Laulurastas pyrähti ihmettelemään, kuka kulkija on.

Niin pyrähti tämäkin, oletan että lienee metsäkirvinen.

Möhkäleennäköinen isokoskelonaaras lepäilee kivellä. Vieressä vartioi koiras.

Vielä on koiraspuolinenkin isokoskelo paikalla, mutta kun se saa puolison pesimään, häippäisee vähin äänin ulkomaille.

Uikkusukua

Viimeviikkoisella matkalla satuin näkemään eräällä lammella mustakurkku-uikkuja. Näitä ei ole omalla paikkakunnalla, joten olin riemuissani. Mutta tosi paha vasta-aurinko, sankka pusikko edessä ja musta vesi - siinäpä kuvaushaastetta kerrakseen.

Paluumatkalla eräällä naurulokkipaikalla uiskenteli kaksi silkkiuikkua. Nekin ilahduttavat aina erityisesti, sillä en sellaisiakaan ole koskaan kohdannut omalla paikkakunnalla.

Uikuista sen sijaan härkälintu on minun vanha tuttuni. Niitä täällä kyllä on, tässä tämän kevään ensimmäinen, mutta onkohan jäänyt poikamieheksi.
 mustakurkku-uikku, silkkiuikku, härkälintu