Eläinten elämää

 Kauris uimassa. Tämä tapahtui Kristiinankaupungissa, kun olimme menossa veneellä lintusaarelle. Opas kertoi, että saari, jota kohti kauris tässä ui, oli ainut punkkivapaa saari. Nyt kun kauris pääsi saarelle tuhansine turkissa olevine punkkeineen, ei punkitonta paikkaa sielläkään enää ole.

Joku muistaa ehkä oravan, jonka valtavasta paisuneesta molloposkesta laitoin kuvan tänne jokin aika sitten. Riemuksemme orava on hengissä ja voi hyvin. Turvotus poskessa on laskenut, mutta nahka roikkuu velttona. Kuva on otettu korkealle puuhun, joten roikkuminen ei ehkä näy, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Ihan yllättäen

 Kun eilen oli niin vaivalloista peukaloisen kuvaaminen, on kuvan saaminen linnusta joskus puolestaan hämmästyttävän yksinkertaista. Kuvia lajitellessa huomasin, että johan minä viikko sitten olen saanut tällaisen linnunkin. Mutta kun se tuli pyytämättä ja yllättäen oksalle, kun olin perhosia kuvaamassa, en sitä oikein muistanutkaan.

Olen tulkinnut sen pensaskertuksi. Ei minulla sitäkään ollut aiemmin, mutta kun se on myös niin olemattoman näköinen, en ollut ymmärtänyt halutakaan taikka toivoa saavani kuvaa siitä.

pensaskerttu

Töitä teetti kuvaaminen

Omituinen luonnonlaki, että kun jätän lenkille lähtiessäni kameran kotiin, varmasti olisi jotain erityistä, mutta jos on kamera, ei mitään uutta ja ihmeellistä näkyvissä. Eilen se nimittäin taas tapahtui.

 Metsäpolun varrella alkoi jokin lintu säksättää niin mahdottomasti ja sehän oli peukaloinen. Eikä sitten mitään, millä kuvata. Arvelin, että kun se niin kovasti hätisti meitä pois, sillä on poikaset jossain ja se kyllä pysyy siellä, jos menen vasta tänään uudestaan katsomaan. Ja olihan se siellä.

 Mutta voi ihme, miten kauan sain tehdä töitä, että yleensä näin, missä puussa ja millä oksalla se ääntelee. Ja sitten tietysti risuja edessä ja muuta vastaavaa. Kun lopulta olin saanut jonkinlaisia kuvia, olin jo pois lähtemässä, kun risukossa näkyi hyppelehtivän muitakin lintuja. Kas, siellä oli toinenkin peukaloinen, joka ei äännellyt mitään.

 On se niin huvittavan näköinen, kun pyrstö sojottaa suoraan taivasta kohti.

Ja siellä maassa niitä poikasia oli. Yhtä hölmön ja ihmettelevän näköisiä kuin muidenkin eläinten jälkikasvu. Pyrstö pystyssä jo pienestä pitäen.
Tämä oli minulle samalla "elis". Nyt ei minulta taida puuttua enää kuin pari lintulajia, että tulisi täyteen tasan 200 suomalaista kuvattua lajia. Luvussa eivät ole mukana ulkomaalaiset, joita ei Suomessa tavata.

peukaloinen

Monenlaisia eläjiä

Vielä muutama kuva Skaftungin linturetkeltä. Pikkusirri ylhäällä. Niitä oli muutama yksittäinen suosirrien ja kuovisirrien parvissa.

 Kuovisirrejä.

 Meriharakka taustanaan koukkuja.

 Harmaahaikaroita.

 Kivitaskun poikanen.

 Jonkin lokin poikanen.

 Tämä on käsittääkseni niittykirvisen poikanen.

Ja itse niittykirvinen.

Rengastusta

 Kahlaajaretkellä pääsimme näkemään myös lintujen rengastusta. Kahlaajille viritettiin ansa. Katiskaan oli mennyt kymmenen suosirriä, ja ne kaikki rengastettiin.

 Pikkulintujen renkaat ovat tällaisessa nauhassa, josta lintu saa nilkkaansa renkaan.

Toisessa kaislikkoon laitetussa katiskassa oli yksi rytikerttunen.

 Ja suosirritkin saivat jokainen oman renkaansa.

 Suosirri oli siitä hauska veijari, että maahan ja vapauteen laskettaessa se ei lähtenytkään lentoon, vaan lähti juosta vipeltämään heinikkoista polkua pitkin. Vasta kauempana se ymmärsi lähteä lentoon.

Eräällä rannalla oli kaksi punakuiria, joista toisen jalassa näytti olevan värirenkaat, kaksi rengasta kummassakin jalassa. Oppaat ottivat värit muistiin ja ilmoittivat eteen päin. Värirenkaiden etu on se, että lintua ei tarvitse ottaa kiinni saadakseen tietää rengastusajan ja paikan.

rengastus

Lintukurssilla koettua

merikihu

Minulla on niin rutkasti tietokoneella kuvia, että koneen muisti alkaa olla täysi, mikä vaikeuttaa  tänne lataamista. Vain pienennetyt kuvat latautuvat, minkä älysin vasta hiljattain. Joka tapauksessa nyt kuva merikihusta Kristiinankaupungin Skaftungista. Kova tuuli kävi koko ajan merelta, mutta linnut seisoivat rannalla lähellä tyrskyjä ja vaikka vettä tuli päälle, ne tuntuivat vain nauttivan siitä. Pisaroihin on tullut sateenkaaren väritkin, mitä en kyllä enää erikseen yrittämällä saisi aikaan.

merikihu

Ruskeat merikihut ovat tavallisia, mutta tällainen valkoruskea värimuunnoskin näkyi, niitä oli pari yksilöä.

lapintiiran poikanen

 Heti ensimmäinen lintu saareen rantauduttuamme oli ihan edessämme. Ihmettelin, mikä kumma se tämä on. On kuulemma lapintiiran poikanen. Söpö kuin mikä. Odottelimme, että kun emo tulee ruuan kanssa, saamme syöttökuvia, mutta emo kutsuikin poikasen kauemmaksi syömään.

lehtokurppa

Yksi retken erikoisuuksia oli kehrääjän etsiminen. Auringon laskettua illalla yhdentoista jälkeen lähdettiin liikkeelle. Opas soitti kännykästä kehrääjän ääntä, mutta vasta viidennessä paikassa metsästä ilmestyi lintu. Se myös "kehräsi" välillä ja päästeli houkutusääniään. Yritin saada siitä lennossa kuviakin, mutta kello oli jo yli puolen yön ja niin pimeää, että ei onistunut.

Jokaisessa viidessä paikassa lenteli sen sijaan lehtokurppia. Ihme, että sain sellaisesta jonkinlaisen kuvankin, vaikka oli jo melko hämärää.

Kuvia olisi tännekin laittaa vaikka kuinka, mutta latauksen kanssa on ongelmia. Täytyy pienennellä kuvia vastaisuudessa.

Harmaahaikaran laskeutuminen

Kahlaajia

mustaviklo

 Olin kahlaajalintukurssilla länsirannikolla. Ihan mukavasti oli jo kahlaajia muuttamassa etelään. Tuntuu hullulta: juuri ovat saapuneet ja nyt jo suuri osa muuttaa pois. Yksi ainoa mustaviklo näyttäytyi koko komeudessaan.
Kahlaajia ei yleensä pääse missään näkemään, joten oli parasta mennä kurssille. Nyt olen päässyt aimo harppauksen eteen päin kahlaajien olemuksen tuntemisessa. Täällä pääsi niitä näkemään suhteellisen läheltä.
Lisää seuraa muita lintuja seuraavilla kerroilla.

suosirri

Suosirrejä oli isoja  parvia jokaisena kolmena päivänä. Hyvänä tuntomerkkinä musta mahanalusta.

kuovisirri

Kuovisirri oli toinen yleinen parvissa lentelevä laji. Sen tuntomerkkinä punaruskea maha.

punakuiri

Punaruskea on tämäkin, mutta sitä ei voi luonnossa sekoittaa kuovisirriin, sillä tämä on melko isokokoinen, melkein kuovin kokoinen. Näitä oli yksittäin vain muutama, olisiko ollut siellä täällä yhteensä vain neljä-viisi.

pikkutylli

Pikkutylli oli yksi ainoa yksilö koko aikana. Sekin pysytteli minusta mahdollisimman kaukana ja lieterannan mustimmassa kohdassa.

tylli

 Ei tyllejäkään ollut pilvin pimein, vain pari yksilöä näkyi.

pikkukuovi

Yksi pikkukuovi näyttäytyi myös.

punajalkaviklo

Punajalkavikloja huomasin vain yhden. Ja juuri kun olin saamaisillani kuvankin, se ponkaisi lentoon ja hävisi minulta tietymättömiin.

Yksinäisiä

 Yksinäisiä on tänä kesänä paljon. Yksinään huuteli tämäkin haukka taivaalla. Olisiko hiirihaukka.

 Tämä on sama telkkä, jonka kuvasin jo jokin aika sitten kanoottireissulla kahden poikasen kanssa. Se asustelee samoilla paikoilla, jossa säilytämme kanoottia. Mutta tänään ei ollut poikasia. Olivathan ne jo aika isoja, mutta ei kai ne vielä olisi emosta eronneet? En ole koskaan nähnyt niin keskenkasvuisia yksinään. Olisivatko joutuneet surman suuhun kuitenkin.

 Yksinäisiä härkälintuja liikuskeli siellä täällä. Härkälintu ei ole kauhean arka lintu. Vaikka sukeltaa aina, jos sitä yrittää lähestyä, tulee kuitenkin melko lähelle uiskentelemaan, kun rantautuu jonnekin eväitä syömään.

Ihan keskustassa keskellä katua on liikuskellut yksi lokinpoikanen, josta on tullut jo melko iso teini-ikäinen. En tiedä senkään kohtalosta. Eilen, kun ajoimme paikalle varta vasten sitä kuvaamaan, jotkut olivat sitä ja sen emoja hätyyttelemässä. Ja sitten on niitä, jotka tahallaan yrittävät ajaa näiden päälle. Niin masentaa sellainen.

Lohdutukseksi uintireissulta sorsaemo kahden poikasen kanssa. Jollain on sentään vielä jälkikasvua, vaikkakin vain vähäisessä määrin.

Yksinäisiä näkyi tänään järvellä muitakin: yksinäinen kuikka, yksinäinen laulujoutsen ja tukkakoskelo. Joka luodolla tonottaa jonkinlainen lokki tai tiira. Tiirat ovat muina kesinä pitäneet valtavaa meteliä puolustaessaan poikasiaan. Nyt ei kuulu mitään meteliä, ei ole puolustettavaa. Nämä kaikki ovat niitä, jotka keväällä suurin toivein olivat perustamassa perhettä.

Minulle soitti eräänä päivänä joku saksalainen turisti. Olivat  matkailuinfosta antaneet minun puhelinnumeroni. Saksalaiset tulevat viikon kuluttua Suomeen ja haluaisivat jonkun näyttämään paikkoja, missä olisi lintuja. Jestas sentään, mistä minä heille sellaisia revin. Ei täällä ole mitään paikkaa, missä lintuja olisi kerralla nähtävissä suuria määriä. Aina on yksi siellä, toinen täällä, kaukana toisistaan. Kävin eilen tsekkaamassa erään paikan, jossa on pesinyt aiempina vuosina useita lajeja pienellä alueella. Tulos: västäräkki ja rantasipi. Muuten aivan tyhjää täynnä koko ranta.

Voi raukkaa

Katsoimme ikkunasta naureskellen, että orava on mättänyt tavaraa poskiinsa varastoon, eikä malta välillä käydä tyhjentämässä, kun käy juomassa.

Mutta ei olisi pitänyt nauraa. Se onkin sairas, toinen poski on paisunut mahdottomaksi möykyksi, jokin kasvain varmaan. Voi raukkaa, mitenkähän kauan se elänee.

Muistin perhospyydystyksenkin

 Viitamittari on tämä, joka näinä päivinä lentelee suurin joukoin metsässä. Kun keltainen metsämittari on vähentänyt ellei lopettanut lentonsa, on tilalle tullut tämä. Pakkohan sillekin oli nimi saada. Koko kesän on hörrännyt metsässä joitain valkoisiakin, mutta niiden määrittäminen on niin vaikeaa, että en laita edes kuvaa. Monta erilaista.

 Muistin taas viimesyksyisen perhospyynnin lakanalle. Mutta ongelma, että on vielä kovin valoisaa, enkä jaksa valvoa pitkään. Jo klo 12 lopetin, eli juuri kun alkoi olla pimeää ja alkoi hyörintä valon ympärillä. Sulkaperhosille en ole aiemmin välittänyt etsiä nimeä, mutta tämä näyttää valkosulkaselta.

En nyt ainakaan tällaisia öttiäisiä odottanut. Jokin poronsarvinen otushan sekin lienee. Lentäessään kaunis. Oli luonnossa punaisempi kuin tässä. Jännittävää tämä pyydystys. Koskaan ei tiedä, miten kummallisia otuksia saa nähdäkseen.

Nurmikolla kompuroi myös tällainen. Tarkkaan kun katsoo, silläkin on kuin poronsarvet, monihaaraiset.