sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Tällaisia tuloksia

On edetty tammikuuta jo niin pitkälle, että tänä viikonloppuna oli taas BirdLifen pihalintubongaus. 

Aloin minäkin tarkkailun eilen klo 10.30 ja alkoi saman tien sataa lunta oikein kunnolla. arvelin, että pieleenhän se menee. Mutta kun muutama keltasirkku pyrähti pihaan, ajattelin, että katsotaan kumminkin. Sitten kuului vain viuhahdus, ja pensaikon alle pyrähti varpushaukka. Ei vissiin saanut mitään saaliiksi. Tämäpä hiljensi varttitunniksi kuitenkin koko tienoon. Linnut köhjöttivät jossain piilossa. sitkeästi kuitenkin kyttäilin, kun kerran juuri tämän tunnin olin valinnut tarkkailuajaksi.

Sain tällaisen tuloksen:

varpushaukka 1, harakka 1, mustarastas 3, käpytikka 2. punatulkku 2, talitiainen 5, sinitiainen 2, keltasirkku 30, närhi 1. Orava 2.

Aika laihana pidän taas tuota tulosta. Mistähän johtuu, että tilhiäkin oli viikkokaupalla päivittäin kymmeniä, joskus jopa sataan asti laskin, kuin nakutettu ne hävisivät juuri eiliseksi, eikä tänäänkään enää. Ihmettelen sitäkin, että taviokuurna on ollut koko talven, sitten hävisi viikoksi ja nyt tänään tuli taasen, eipä ollut eilen (yllä taviokuurna).


Pitkään aikaan ei ole pihassa näkynyt kauriitakaan, mutta nyt tänään niitä ilmestyi yhtäkkiä neljä. Kuva jo aiemmalta kerralta.

perjantai 3. tammikuuta 2025

Korkeuksissa viihtyvät

Joo, kyllä hieman kadehdin, että linnut saavat katsella muita omasta ylhäisestä yksinäisyydestään. 


Taviokuurnakin jäi näköjään talveksi pihaan. Minua vain tämä säälittää, mihinkähän  on kaverinsa hukannut. En usko sen enää tänä talvena muualle menevän, kun kerran ruokapaikan on löytänyt.


Kyllä tikkakin etsii mitä korkeimman paikan.


Tilhetkin ovat saapuneet. Turhaan valitin syksyllä, että marjat eivät kelpaa kenellekään. Nyt kun katson pihlajia, en näe siellä enää marjan marjaa.

 punatulkku, taviokuurna, tilhi, käpytikka