Pienellä reissulla

Olin pienellä reissulla Länsi-Suomessa. Tarkoitukseni oli tutustuttaa kaverini Etelä-Pohjalaisiin maisemiin ja hän puolestaan tutustutti minut Keski-Pohjalaisiin oloihin. Samalla käväistiin tapaamassa kummankin sukulaisia. Pikakäväisyllä tuli nähtyä mm. Seinäjoki (emme me olleet niitä ravintola-ammuskelijoita, joista lehdissä kirjoitettiin), Isokyrö, Vaasa, Uusikaarlepyy, Pietarsaari, Kokkola, Kälviä, Ohtakari.

Vaasan edustalla alkaa Merenkurkun maailmanperintökohde, joka on näkemisen arvoinen. Raippaluodon mahtavan komeaa siltaa pitkin ajetaan ihan perille saakka katsomaan maisemaa, joka syntyy, kun maa kohoaa hiljakseen. Maailmanperintöportissa saa lisää infoa. Ei ole lintuaika, joten ei lahdukoissa näkynyt kuin pari harmaahaikaraa ja muutama nuori merihanhi. Lokkeja tietysti siellä täällä.

Sieltä se maa alkaa pikku hiljaa pilkistää. Jollekin tällaiselle maakaistaleelle oli joku jo rakentanut kesämökkinsäkin.

Kohteelle mentäessä oli polun varrella lintuja, kaloja ym luonnonaiheisia taideteoksia.

Vaasassa on myös Suomen ilmailun muistomerkki Vaskiluodon sillan kupeessa, komea kotka vuodelta 1969.

Halusin laittaa tähän vielä Isonkyrön Napuen taistelun muistomerkin isonvihan (1714) muistoksi. Siksi, että tuho ja hävitys on tuonkin sodan aikana ollut niin totaalinen, että Isoonkyröön ei ole sodan jäljiltä jäänyt juuri yhtään miestä, jokunen nainen tai lapsi on säilynyt piilopirteissä jonkin suon takana. Yhä vieläkin suvut kertovat kauhutarinoita, miten viholliset veivät lapsia pihoilta leikkimästä. Tämän toin esiin siksi, että vuosisatojen aikana ei näytä sodankäynti muuttuneen yhtään "sivistyneemmäksi", kun vertaa nykymaailman tilanteeseen.

Kokkolan liepeillä sijaitseva Ohtakari on kiva paikka. Lintuja ei sielläkään paljoa ollut, mutta enemmän kuin kuvittelin. Lokkeja lepäilemässä ja yllättäen tukkakoskelo luotsasi valtavaa poikaslaumaa.

Kuvista laskin enimmillään 21 poikasta. Oikea lastentarha.

Aallokko oli kova ihan niemen kärjessä.

Dyyneillä ei aallokko ollut juurikaan vähäisempää. Sinne se kaveri vain ujuttautui aaltojen sekaan.

Kälviän hautausmaalla oli joillakin haudoilla kivoja perhos- tai lintuaiheisia maalattuja kiviä.

Hautuumaan vanhalla osastolla oli tällaisia vanhoja hautamuistomerkkejä. En muista ennen nähneeni tuollaisia metallisia levyjä tikun päässä. Ovat ainakin kestävämpiä kuin pelkkä puuristi.

tukkakoskelo, harmaahaikara, merihanhi

Perhoset pörisevät

 

Kivasti näkee kaikenlaisia perhosia, melkein kaikki, mitä on näkynyt ennenkin. Minusta ketosinisiipi on tosi kaunis, siis naaras.

 

 Lanttuperhosen kosinta. Naaras vain ei ole suostuvainen, sillä se on nostanut takapäänsä pystyyn. Koiras yritti kauan, kunnes lopulta lensi pois. 

Suomen kansallisperhoseksi äänestetty paatsamasinisiipi on näköjään saanut uuden sukupolven. Vahingossa sain lentokuvan. Sainpahan kuvatuksi sen päällyspuolen, ei se hevin availe siipiään. Naaras.

Älysinpä vihdoin laittaa perhosille punaviinisyötin. ja tulipa sille jo seuraavana päivänä häiveperhonen. Valitettavasti minulla on huono säkä, kun tuli vain naaras, jolla ei häivähdä sinistä kuten koiraalla, mutta onhan vielä kesää jäljellä.

Sitten yhtenä päivänä katsoin, että syötillä on nokkosperhonen. Sillä oli siivet yhdessä, joten vain äkkiä vilkaisin, kunnes aloin tutkia tarkemmin. Hyvänen aika, sehän olikin isonokkosperhonen, joka on eri laji. Sitä on kuulemma tänä vuonna runsaasti, ilmankos minullekin tuli yksi.

Luumumittari jo aiemmin kesällä kuvattuna.

Viikolla tavattuja

Tätäkään ei usko kukaan: haikara lensi ohitsemme. Jalohaikara on jo levittäytynyt Saimaan rannoille. Melontaretkellä piti oikein hieraista silmiä, totta se näköjään on. Tarvinneeko enää matkustella vieraille  maille tällaisia nähdäkseen.

Sinne se lensi supisuomalaisten ruokojen ja vesitatarten keskelle. Täytyy nyt sitten vain totutella, että rannoillemme voi kuulua tällaisetkin linnut!
 

Kävimme pienellä lammella katsomassa, ovatko keväällä haudonnan aloittaneet kaakkurit onnistuneet pesinnässä. Ei valitettavasti ollut niillä poikasia. Surku. Tahtomattamme myös säikäytimme ne, sillä emme aluksi nähneet lammella ketään, joten menimme rantaan muina miehinä. Linnut olivatkin aika lähellä ja kiireesti sukelsivat kauemmaksi ja yrittivät kai säikytellä vihollisia nostamalla kaulansa pitkäksi.

Pikkulepinkäinen on rohkea nousemaan pensaan latvaan katsomaan, kuka kulkee, tämä on naaraspuolinen.

 Polun varrella oli pienen pieni sammakonpoikanen. Niin hellyttävän näköinen. Oli vain kovin kuiva polku. Toivottavasti ei kuivetu koko sammakko.

Ja supikoira on taas saanut poikasia, ainakin kaksi poikasta sillä on. On tämäkin poikanen aika söpö.

Linjan alla

Sähkölinjojen alustat ovat hyviä perhospaikkoja. Keisarinviitta tupsahti eteeni. Kyllä se on komea ja sitä pitää kuvata edestä ja takaa, vaikka muitakin kuvattavia olisi.

Sitten pölähti eteen naurisperhonen. Luulin tavalliseksi lanttuperhoseksi, mutta tämä on suurempi, enkä ole kuin kerran aiemmin onnistunut kuvaamaan ja näkemään.

Siipien alapuolella ei ole suonien ympärillä tummaa kehnää kuten lanttuperhosilla.

Erään ojan vieressä oli kosteutta sateen jäljiltä, ja sinisiivet olivat kerääntyneet joukolla imeskelemään kosteutta. Kangassinisiipi. Niitä oli valtavasti siellä täällä, näyttää olevan parin vuoden katovuoden jälkeen sinisiivillä hyvä vuosi.

Sitruunaperhonen on syntynyt uudestaan. Uuden sukupolven perhosia lenteli niin ikään mahdottomasti.