Yllättävä ilahduttaja

Kannattaakohan minun enää laittaa perhoslakanaa iltaisin, vaan siirtyäkin nisäkäslakanan pitoon. Illalla pihassa pyöriessäni huomasin, että hiiret askaroivat lintulaudan vieressä sireenien alla. En olisi ikinä uskonut, että ilostun hiirien näkemisestä, mutta minullahan ei ole ollut koskaan mahdollisuutta kuvata hiiriä. Nyt ne eivät jotenkin tajunneet läsnäoloani pimeässä. Kun minulla oli vielä otsalamppukin, eivät ne varmaan erottaneet ihmistä sen takaa.

Ja niinhän arvasin, että lintulaudalle oli matka. Voi mahdoton, miten pitkä häntä hiirillä on. Muuten suloisia olentoja, mutta tuo häntä saa jotenkin kylmät väreet selkäpiihin. Varmaan perua lapsuusajoilta, jolloin hiiriä oli maatalossa ja ympäristössä ihan tarpeeksi.

Sieltä kaukalon reunalta sitä sitten kurkitaan! 

 Yöperhosia ei järin kummoisesti tullut, vain harvakseltaan vanhoja tavallisia. Tässä nyt yksi vanha tuttu, karveyökkönen, lennähti töyhtöangervon kuihtuneille oksille. 

hiiri, karveyökkönen

Oi ihmeellistä

Kun viikolla hehkutin isopäiväkiitäjän näkemistä ja kuvaamista, eivät ihmeet vielä siihen loppuneet.

Sinä iltana laitoin vielä perhoslakanan ja tavallisten kokoisten yökkösten ja mittareiden keskelle yhtäkkiä pöllähti jokin mahdottoman iso pörisijä. eikä millään meinannut pysähtyä, räpisteli vain. Kuvasin sen kuin kerkesin, että tunnistaisin edes, mutta vain naama tuli näkyviin, siiven iskut liian nopeita kameralle.

Vain tällaisen kuvan sain tunnistukseksi, että sehän on matarakiitäjä!

Ja tulihan se illan mittaan sitten oikein olemaankin, mutta meinasin hepulin saada, kun luulin sen menettäneeni.

Eikä ihmeiden aika ollutkaan vielä ohi. Jonkin ajan kuluttua tuli myös horsmakiitäjä, jollaista en liioin ollut ennen nähnyt. Se sentään pysähtelikin aina välillä.

 Sillä on valtava kroppakin. 

Eilen illalla iltahämärissä kuljin pihalla ja katsahdin kukkiin. Luulin siellä isopäiväkiitäjän taas pörräävän. Mutta kuvia katsoessa huomasin, että sehän onkin matarakiitäjä. Mutta oli jo niin pimeää, että ei millään riitä valo liikkeen pysäyttämiseen ja kunnon kuvien saamiseen.

Tässä samainen matarakiitäjä, siivet hävinneet.

Ja vaikka illalla tuli kivoja uutuuksiakin, ei tämä messinkiyökkönenkään ole enää mitään kiitäjiin verrattuna.

Vadelmavillaselkä oli minulle joskus onnea tuottava, mutta ei tunnu enää miltään.

Puhumattakaan, miten keltaritariyökkönen tuntui ennen niin autuaalta. Nyt ymmärrän, miksi ihmiset perhossivustoilla hehkuttavat niin kovasti kiitäjiä. Ovathan ne mahtavia ja mahtavan kokoisia, meidän kolibrejamme. Pelkkä kuva kirjoissa ei tee oikeutta, ne pitää kokea. Ihmettelen vain, kuinka ne nyt kaikki minulle yhtäkkiä tupsahtivat, eikä koskaan ennen.
 

Osuin kerrankin oikeaan aikaan paikalle

Jee, minäkin sain ihan vahingossa erikoisen perhosen. Ihan muita olin kuvaamassa, kun kameran kanssa kävelin leimujen ohi ja siellä kukissa pörräsi kolibrin tapaan isopäiväkiitäjä.

Kirjan mukaan on eteläinen veltaja ja harvinainen sellainen. Nythän on ollut monta päivää kaakon ja etelänpuoleinen ilmavirtaus, joten ei ihme, että tämäkin on tänne asti saapunut. Yleensä katselen vain kateellisena, mitä kaikkia erikoisuuksia Varsinais-Suomessa saavat.
 

Ei lopulta paha kuitenkaan

Koko eiliseksi päiväksi oli luvattu aivan sateetonta ja jopa kuumaa päivää. Ja kaikki alkoikin lupaavasti melonnalle.

Jo heti rannasta lähtiessä näkyi vähän matkan päässä samalla rannalla jotain valkoista, arvelimme muovipussiksi. Kun pääsimme lähelle, huomasimme sen järkyttävän kokoiseksi kuolleeksi haueksi. Ainakin metrin pituinen ellei enemmänkin. Maha oli pullistunut kuin todella olisi ollut kyse ilmaa täynnä olevasta muovipussista.

Jonkin matkan päässä kasvoi palpakkoa.

Ja sitten alkoi kerääntyä tummia pilviä.

Emme kuitenkaan kääntyneet takaisin, vaikka hiljakseen ripotteli vettäkin. Pilvi oli juuri yllämme ja reunoilla oli ihan kirkasta.

 

 

Eikä se siitä koko iltapäivänä miksikään muuttunut. Illalla palatessa oli aurinko jo aika matalalla ja kotiin päästyä satoi jo ihan kunnolla, mikä teki vain hyvää kasvimaalle.

Lintuja ei nähty kuin rantasipi, joitain pikkulintuja, pari telkkää, lokkiperhe sekä yksittäisiä lokkeja. Nyyh, minkä takia kesä on niin lyhyt.

Ilta perhosten kanssa

Laitoin sitten kumminkin perhosvalon houkuttelemaan yöperhosia lakanalle jo alkuhämärissä. Kun katsoin ikkunasta, joko olisi joku perhonen tullut lakanalle, lakanan vieressä istuikin rusakonpoikanen, joka on keksinyt pitää pihaamme oleskelupaikkanaan koko kesän. 

Luulin, ettei oikein hyvää iltaa tulisikaan perhosten suhteen, kun vain yllä olevia niitty-yökkösiä näytti pörräävän lakanalla, ainakin puolen tusinaa. Mutta yhtäkkiä huomasin, että kaksi niistä rakastui toisiinsa silmänräpäyksessä ja hups, ne olivat jo kiinni toisissaan ja asettuivat kopulaan eli parittelemaan puoleksi tunniksi lakanalle.

Hämmästys oli suuri, kun yhtäkkiä lakanalla tepastelikin päästäinen. Se oli niin valtavan vikkelä, että en edes ymmärtänyt kuvata. Mutta se olikin päättänyt ilahduttaa minua koko illan ja vilisteli lakanan poikki aina silloin tällöin pyöriskellen lähistöllä. Välillä se napsaisi jonkin lakanalla köllöttelevän heinäkoisan ja jatkoi matkaansa.

Ja kun alkoi puoliyö lähestyä, rupesi muitakin tulemaan valolle kuin nisäkkäitä. Isomittari nyt ilahduttaa aina, vaikka tulisi joka ilta, on se niin kaunis.

Lensi vain vaikeasti kuvattavaan pimeään paikkaan.

Kulmaolkiyökkönen sekoilee myös kauan lakanalla ennen kuin asettuu paikoilleen.

Värisyttää kuitenkin koko ajan siipiään pitääkseen niitä lämpimänä, jotta pääsisi nopeasti lentoon tarvittaessa.

Idänpronssiyökkönen on ollut harvinainen, aiemmin vain täällä idässä esiintyvä, mutta ilmeisesti ilmaston muutoksen myötä sekään ei ole enää muuallakaan harvinainen.

Tulihan siitä illasta kuitenkin ihan kiva ja monipuolinen, ainakin parikymmentä eri lajia, mm. sieniyökkönen, mustikkamittari tai kaksvärimittari. Näytti olevan jokin tuntematonkin joukossa. Vaikka nykyään jo alkaa hieman laiskottaa alkaa valvominen. Yksi syy siihen lienee se, että harvoin tulee enää mitään uutta. En kuitenkaan taida viitsiä viedä yöperhoskuvausta seuraavalle tasolle. Pitäisi ostaa pyydykset ja ultraviolettivalot ja muuta rekvisiittaa, joten taidan kuitenkin tyytyä tähän karvalakkimalliin.

Minulta kysytään usein, montako eri perhoslajia olen saanut kuvatuksi. Yritin laskeskella ja sain tällaisen tuloksen: päiväperhosia 60, yökkösiä 80, mittareita 98, koisia 18, muita 18. Sitten ovat vielä kaikenmaailman koit ja kääriäiset, joille en viitsi edes etsiä nimiä. Olen vain aina räpsäissyt kuvan kun ovat tulleet eteen, "jos vaikka joskus tarvitsen". Joka ryhmässä on lisäksi paljon sellaisia, joille ei ole löytynyt nimeä, ne ovat noiden lukujen ulkopuolella.

Kesä etenee

Aika isoja olivat lokinpoikaset jo viikko sitten. Silti ne kerjäävät vielä emon huomiota ja ruokaa ja välillä kyhnyttävät emoaan.

Naurulokin poikanen askarteli jo yksikseen.

Vaikka tämä kalalokin poikanen on jo iso ja etsii itsekseen kaikenlaista järvestä, on emo kuitenkin vielä lähettyvillä, vaikkakin sitä ei aluksi huomannutkaan, kun se oli niin hissukseen.

Toisaalla oli vielä näinkin pieni kalalokin näppypäinen poikanen. Oli vielä niin pieni, että emo kiukuissaan yritti hätistää tungeksijoita pois.
 kalalokki, naurulokki