Hieno retkikohde

 Koska viikonloppuna oli mitä mainioin sää, teimme retken Ruokolahdelle Alasen lintutornille Pohja-Lankilaan. Järvellä ei uiskennellut kuin telkkä ja härkälintu, hiljaiselta näytti.
Mutta siitä jonkin matkan päästä näytti olevan Torsanpään ranta ja kosteikkoalue. Mitä hienoin luontoretkikohde. Ehdottomasti kannattaa kiertää luontopolku, joka kiertää koko kosteikkoalueen ympäri. Sielläkin oli lintutorni.

Torsanpäässä  oli mm. joutsen pesällään pienessä saaressa, telkkiä, sorsia, lokkeja tietysti ja vaikka mitä muita lintuja.

Ihmettelen kauheasti, ettei kukaan lähipiirissä ole kuullutkaan tällaisesta alueesta, vaikka  se ei ole kovin kaukanakaan. Mainostus ei ole kai kovin tehokasta, ja opastus paikalla oli heikohko. Meinasimme vahingossa missata koko jutun.

Minulle kun ei sattunut laajakulmaputkea, en saanut kunnollisia kuvia maisemista. Mutta vaikuttavia olivat vaikkapa nämä pystyyn kuivaneet kuuset. Tällaista oli aika iso alue, ja sieltä lenteli vähän väliä joitain kahlaajia.

 Lintutornissa ihmettelin, kehrääjäkö jossain ruoikossa hyrisee. Mutta viereisessä lutakossa olikin valtavan kokoinen sammakkomäärä. Kymmeniä sammakoita siellä kurnutti. En ole ikinä kuullut sellaista sammakkojen kurnutusmäärää. Olisi tehnyt mieli mennä lähemmäksi kuvaamaan, mutta ei tullut kumisaappaita mukaan, ja joku sanoi juuri nähneensä viisi minuuttia ennen meitä kyyn luikertelevan sammakoiden suuntaan.

 Sain lintukuvakokoelmaani uuden lintulajinkin. Pajusirkku istui kaikessa rauhassa pensaan oksalla.

 Vähän huitaisten kuvasin, sillä luulin lintua ensin vain varpuseksi.

Vähän ajan kuluttua lintu pörhisteli höyheniään ja lähti lentoon.

Paluumatkalla seisoi tien vieressä teeri. Nyt olen viisastunut niin, etten ajanutkaan ensin ohi ja sitten yrittänyt pysähtyä, jolloin lintu olisi ollut tipotiessään. Nyt pysäytin auton jo paljon ennen lintua (senhän saattoi tehdä vain, koska kerrankin ei ollut joku auto takapuskurissa kiinni), kamera esiin, hiljaa jalkaa jarrulta ja aina välillä räps kameralla tuulilasin läpi (kannattaisi vissiin sekin pitää puhtaampana).
Jipii, olen päässyt niin pitkälle, että minulla on ensimmäistä kertaa kanalintu kuvattuna, joskin vain tällainen, mutta silti olen onnellinen.
Pakko vielä mainita, että paluumatkalla pyrähti tien vierestä aina vähän väliä valtava pikkulintuparvi lentoon auton lähestyessä.  Ei mitään tietoa, mitä lajia olivat ja mitä etsivät.

pajusirkku, teeri

Vaarallinen säikytettynä

Tämä keltainen käenrieska on tässä siksi, etteivät seuraavat kuvat vaikuttaisi niin kauhistuttavilta.

Kyy makasi keskellä tietä. Mutta pelokas eläinhän se on. Yritäpä kuvata niin saat juosta kunnolla sen perässä!
Hieno sahalaitainen selkä.

Oikein se lipoi jo kieltäänkin. "Jos liian lähelle tulette, niin tällä tökkäisen!"

kyy

Tintti rakentaa

Talitiainen on käynyt hakemassa ulkorakennuksesta itselleen rakennusmateriaalia. 

Kauan se odotteli ja kyttäili, jospa pihassaolijat lähtisivät tiehensä.

Se on tällä kertaa valinnut kodikseen ihan keskellä pihaa seisovan vaahteran rungolla olevan pöntön. Tavallisesti tässä pöntössä on pesinyt sinitiainen, joskus sitä on mielinyt itselleen kirjosieppo, mutta nyt näköjään tintti ehti ensin.

Pieni kuin pajunkissa

Etsi yläkuvasta lintu!

Niin pieni ja vaalea lintu, melkein samankokoinen kuin pajun kukinnot, puikkelehti pajupuussa.

 Huomasihan se minutkin.

 Se puikkelehti vilkkaasti, ei juurikaan pysähtynyt laulellessaan. Minusta se lauloi koko ajan, sillä kaiken aikaa kuului hennon hakkaavaa ääntää, ei millään laillaa lurittamista.

Olen kallistunut sille kannalle, että olen onnistunut näkemään tiltaltin. Olen tutkiskellut kaikki vähänkin samannäköiset linnut kirjoista ja kansista moneen kertaan ja kuunnellut ääniä. Minkään muun ääni ei ole vähääkään samantyyppinen. Ellei tämä olisi laulanut, olisin luullut pajulinnuksi.

tiltaltti

Pitkästä aikaa

 On vierähtänyt ainakin kaksi vuotta siitä, kun viimeksi olen nähnyt kangasperhosen. Sehän on kevään aikaisia perhosia.

 Tänään niitä hääri useitakin sitruunaperhosten kanssa pajujen kimpussa.

 

kangasperhonen

Eivät aina yhtä sopuisia

Onnistuin vihdoin saamaan kuvan kolmenlaisista tiaisista samalla aterialla.
Sinitiainen, pyrstötiainen, talitiainen.

Talven jälkeen pyrstötiaiset itse asiassa hävisivät pihapiiristä. Mutta hämmästyttävästi kaksi yksilöä on käynyt syömässä talilta ihan viime aikoihin asti. Varmaan jäivät pesimään lähistölle.
Tuo pyöreä levy talin alla on vanha cd-levy, joka estää harakoita hyppäämästä alhaalta taliin, repimästä verkkoa ja viemästä koko talia mennessään.

Läheltäkin näkee kauas

Ei ole mikään pakko matkustaa Kolille tai Punkaharjulle, jos haluaa nähdä komeita maisemia.

 Sulkavan Linnavuori tarjoaa aivan yhtä elämyksellisen kokemuksen.

 Tyypillistä Saimaan rantaa: kallioita, kallioita.

 Ja saaria toisensa perään. Vielä vähän jäätäkin näyttää olleen pääsiäisenä tuolla kaukana. Sulkavan linnavuori on siitä hyvä, että korkealta todella näkeekin maisemia. Joskus jollain toisella linnavuorella on pettymys ollut melkoinen, kun ympärillä oleva metsikkö on niin valtaisaa, ettei kova kiipeäminen ole tuottanut muuta riemua kuin kovan hien.

Jo valmiiksi korkealta pääsee vielä ylemmäs.
Tämä on taas niitä asioita, jotka täytyy itse kokea. Kuvat eivät voi antaa kuin kalpean aavistuksen siitä huikaisevasta kokemuksesta kuljettaessa ikiaikaisten kallioiden välissä ja katsellessa jyrkänteeltä alas kimmeltävälle Saimaalle.

Jäähileiden sekaan

Tällaisia jäämöhkäleitä oli rannassa vielä viikko sitten palmusunnuntaina (13.4.).

Ja paikka paikoin oli jäätä vielä pääsiäispäivänäkin (20.4). Etsiskelin muuten vesilintuja, mutta siellä hyppelehtikin vain yksi västäräkki juuri vesirajassa.

 

Mutta vaikka jäähileet jaloissa rapisivat, tuonne koskeloiden sekaan tytär vain pulahti jääkylmään veteen ja aloitti uintikauden!

Paras aika alkamassa

 Harvinaisen kaunis ja lämmin pääsiäinen. Näsiäkin kukkii, ja sitruunaperhoset ja suruvaipat lentelevät. Myös joitain hopeatäpläperhosia on näkynyt. Tästä se auvoisa aika alkaa.

 

Näsiä on kevään ensimmäisiä kukkivia leskenlehtien kanssa.

näsiä, sitruunaperhonen

Vain yksi yksinäinen

En tiedä, kulkevatko vihervarpuset ja järripeipot samaa matkaa, sillä eilisten vihervarpusten joukossa oli yksi järripeippokin. Tänään sitä ei ole enää näkynyt, vihervarpusia kylläkin.

 Pari vuotta sitten sama juttu: järripeipot ilmestyivät yhtaikaa vihervarpusten kanssa samassa parvessa. On tämä niin komea, että kyllä tätä katselisi muulloinkin kuin näin muuttoaikana.

järripeippo

Riemastuin kovasti

Voi kun minä riemastuin aamulla, kun huomasin, että pitkän tauon jälkeen on taas vihervarpusia. Viime keväänä ei niitä nimittäin näkynyt ollenkaan, mutta toissa vuonna niitä oli paljonkin.

 Muistin sentään ottaa kuvan rouvastakin, vaikka se ei juuri maastosta eroa.

 Rouva on kuin miesten kalsarit jalassa.

 Herra sen sijaan on niin tosi komean värinen hääpuvussaan näin keväällä. Tuntuu että sopivampi nimitys olisi keltavarpunen.

 Vihervarpusia oli melko iso parvi. Ja hämmästyttävän samaan aikaan kuin toissa vuonnakin. Silloin olin kuvannut ensimmäiset linnut 12.5, tänään on 13. päivä eli ovat siis päivän myöhässä!

Pari vuotta vanhoista kuvista löytyi tällainenkin  ikkunan läpi otettu kuva pyjamapukuisesta vihervarpusesta. Linnun on tullut jano, mutta vesi onkin jäässä. Pettyneenä lintu joutuu kääntymään takaisin.

 vihervarpunen

Vaihtelua rastaisiin

 Tällaista rastasta ei ole pihassa kolmivuotisen lintuharrastukseni aikana ennen näkynyt. Yhtäkkiä hyppelehti nurmikolla kolme punakylkirastasta. Välillä pää kallellaan kuuntelivat matoja. Ei taida jäisestä maasta sellaisia oikein vielä löytyä.
Vaihteeksi mukava ilmestys, sillä olen jo kyllästynyt mustarastaisiin. Niitä pyörii nykyään hämmästyttävän paljon, jopa lähes parikymmentä kerralla.

punakylkirastas

Vesilintujen sijaan

 Aamulla mietin, olisiko jo tullut vesilintuja järvelle. Mutta ei, järvet ja lammet olivat ihan umpijäässä, vielä saa odottaa tovin. Paitsi että huomenaamulla menen kyllä uuteen paikkaan.

 Heti auton parkkeerattuani jonnekin metsänreunaan innostuin, että uudenlaisia lintuja on puu täynnä. Mutta kuvia suurennettaessa osoittautuivat punatulkuiksi. Harvinaisen iso punatulkkuparvi.

 Eikä puu ollutkaan koivu, joksi sitä ulkona luulin. Se olikin jokin valtavan kokoinen pajupuu.

Kun ei lintuja ollut, kuvasin sen sijaan lossin. Virtapaikoissa on hieman sulaa, yksi yksinäinen telkkäkoiras uiskenteli jossain tuolla kaukana.

Kuvia metsäkanalinnuista minulta vielä puuttuu. Aamulla jo kuvittelin saavani niitä kuvatuksi, sillä ihan tien vieressä oli kolme metsoa. Mutta eihän autoa voi parkkeerata keskelle kapeaa tietä. Sitä paitsi linnut lehahtivat heti muutenkin karkuun.
Niinhän ne aina.

punatulkku

Viallinen nokka

 Ei ole helppoa luonnoneläimilläkään. Yhtäkkiä huomasin, että tällä tiaisella oli hämmästyttävän pitkä käyrä nokka. Onkohan yläosa nokasta kasvanut liikaa vai alaosa vain katkennut ja yläpuoli käyristynyt vastapuolen puuttuessa.

 Mutta rasvaan uppoaa tällainenkin nokka hyvin.

 Eri asia sitten, jäikö siitä oikein mitään suuhun nieltäväksi.

Rasvaklimppi näyttää vain roikkuvan nokan päässä. Varmaan siemenen hakkaaminen olisi vaikeata.

Tässä vertailun vuoksi jokin vanha talvinen kuva talitiaisen terveestä nokasta.