torstai 23. maaliskuuta 2023

Havukan kyttäilyä

 

 Linnut ovat ilmeisesti aina kiehtoneet ihmistä. Ja niillä on aina ollut jokin symbolinen merkitys. Ne ovat olleet joko hyvän tai pahan onnen tuojia. 

Isot linnut kuten kotkat, haukat, kurjet, pöllöt ovat olleet tärkeitä lintuja eri tarinoissa.

 

Kuvissa varpushaukka, joka taas kyttäili pihassa. Varpushaukkaa on nimitetty ennenvanhaan myös poutahaukaksi. Kansanomaisesti haukkaa kutsuttiin havukaksi. Tuo nimitys monille varmaan tuttu Huovisen Havukka-ahon ajattelijasta.

torstai 2. maaliskuuta 2023

Vuoksen varrella

Viime sunnuntaina käväisimme Imatralla ja katsastimme Vuoksen linnut. Ei ollut vielä mitään ihmeellistä. valtava naakkaparvi pyrähti puuhun ja toiseen puuhun laskeutui varis tukka pystyssä.
Edelleenkin on merimetsoja.

Ja tietysti valtava sorsaparvi.
Kööpenhaminalainen värimuunnos oli edelleen paikalla.
Ja nyt näin yllättävästi tosi vaalean ja melkein yksivärisen sorsan. Se erottui heti isosta parvesta.

 Kauempana uiskenteli paljon telkkiä sukellellen vähän väliä ja muutama isokoskelokin oli. Kummastakin lajista molempia sukupuolia. Puluja sen sijaan ei näkynyt yhtäkään.

sinisorsa, merimetso, varis