Ei lopulta paha kuitenkaan

Koko eiliseksi päiväksi oli luvattu aivan sateetonta ja jopa kuumaa päivää. Ja kaikki alkoikin lupaavasti melonnalle.

Jo heti rannasta lähtiessä näkyi vähän matkan päässä samalla rannalla jotain valkoista, arvelimme muovipussiksi. Kun pääsimme lähelle, huomasimme sen järkyttävän kokoiseksi kuolleeksi haueksi. Ainakin metrin pituinen ellei enemmänkin. Maha oli pullistunut kuin todella olisi ollut kyse ilmaa täynnä olevasta muovipussista.

Jonkin matkan päässä kasvoi palpakkoa.

Ja sitten alkoi kerääntyä tummia pilviä.

Emme kuitenkaan kääntyneet takaisin, vaikka hiljakseen ripotteli vettäkin. Pilvi oli juuri yllämme ja reunoilla oli ihan kirkasta.

 

 

Eikä se siitä koko iltapäivänä miksikään muuttunut. Illalla palatessa oli aurinko jo aika matalalla ja kotiin päästyä satoi jo ihan kunnolla, mikä teki vain hyvää kasvimaalle.

Lintuja ei nähty kuin rantasipi, joitain pikkulintuja, pari telkkää, lokkiperhe sekä yksittäisiä lokkeja. Nyyh, minkä takia kesä on niin lyhyt.

Kerran kesässä

Ainakin kerran kesässä pitää käydä ongella, ja huomasimme, että tältä kesältä se riemu on vielä kokematta. Menimme tuon sillan kupeeseen suunnilleen tuonne, missä puut näkyvät.  Rinne on erittäin jyrkkä, laskee järveen melkein 90 asteen kulmassa, mutta tässä on virtaavaa vettä ja usein saa kaloja. Mies onki, minä yritin pysytellä kameran kanssa rinteessä. Minulle ei itse asiassa ollut jalansijaa onkimiseen, vesi on tosi korkealla.
Jo heti alkajaisiksi lähti melkein vierestä kuikka kalastamaan.

Tässä on syväväylä, joten koko ajan kulki veneitäkin sillan ali. Yksi paatti oli niin korkea, että veneen antenni tai mikä lie piikki, joka sojotti kohti taivasta, ei mahtunutkaan sillan ali, vaan taittui sojottamaan itään päin. 

Muutama ahven tuli.

Särkiäkin jokunen.

Ja yksi salakka.

 Jostain kulman takaa oli viereen tullut vahingossa isokoskeloita. Olisiko tässä emo ja kaksi melkein aikuista poikasta.

Ensin kulkivat muka rauhallisesti ohi, mutta lopulta oli pakko ottaa spurttia.

Nyt muistinkin, että viime kesänä tässä kohtaa yritin kuvata tiirojen kalastusta. Tiiroja oli silloin useitakin. Nyt ei ollut ensimmäistäkään, ei liioin lokkeja. Onpa outoa. Vain jokunen varis mennä pyyhälsi ohi.

ahven, särki, salakka, isokoskelo

Iltaisella järvellä

Iltatyynen järven pinnalla kuohui ja kiehui. Jokin iso petokala ajoi takaa pienempiä. Kun antoi kameran räpsyä, sattui ihmeesti  pari kertaa jäämään kalankuvakin muistikortille.

 Ei tietenkään hienoja ammattilaiskuvia, mutta taas itselleni elämys, että nykytekniikalla saa kuvatuksi eläviä kalojakin veden yllä.

Vielä jossain kaukana kaukana näkee kuikkiakin.

 Sen verran päivä jo lyhentynyt, että kun töiden jälkeen lähtee vesille, on jo aika myöhä ja aurinko alhaalla kotiin palatessa.

 Tämä on kai joltain toiselta retkeltä, mutta ilta tullut kuitenkin.

Laiha tulos

Vähän laihanlainen oli tämänpäiväinen retki luontoon, sään puolesta kovin epävakaiseen. Siellä ei ollut kuin yksi joutsenen pää.

 Sateenvarjona toiminut varis.

Ja kauhea petokala ajoi toista takaa ihan pinnassa monta metriä.

Kalat pinnassa

 Kalojen touhuja pääsee harvoin näkemään niiden omassa elementissään. Nyt niitä pyöriskeli eilen ihan matalassa rannassa siepaten aina vähän väliä jotain pinnasta. Valitettavasti meillä ei ollut mitään syötäväksi annettavaa.

 Oikea peto iskemässä.

 Kala ja hänen varjonsa.

 Suu avautuu suureksi suppiloksi.

 Näyttää siltä, että kalan kitusiin on imun voimasta mennyt suuri osa ympäristön vedestäkin.

Laiha saalis

Kovin on niukanlaisesti tapahtumia luonnossa. Mutta eläimiä ja luontoahan nämä ahvenetkin ovat. Pilkillä saatuja, yksi vielä sätkii kovasti.

Nämä ovat sentään itse saatuja, mutta metsän läpi rantaan mennessä yksi ahven tuli meitä vastaan polulla. Oli kai pudonnut jonkun edellisen pilkkijän kyydistä.
ahven

Poukkoilevia kaloja

Tämän kiven olen kuvannut siksi, että kerran kesällä näimme, miten kala hyppäsi sen yli, saattoi olla keskikokoinen ahven tai pienehkö hauki. Ovat siis kalat alkaneet hypätä korkeutta myös esteiden yli!!
Muutenhan kalojen pomppiminen ei ole kauhean ihmeellistä, usein näkee melontaretkillä varsinkin tyynellä säällä isojenkin kalojen poukkoilevan ainakin puolen metrin korkeuteen.

Kalathan pyydystävät pikkuötököitä pinnalta. Nämä elukat ovat joltain suolammelta, jossa ei kai ole kalojakaan, muuten hyönteiset eivät näin valtavina mattoina saisi olla rauhassa.

Kerran ongella käydessämme näimme useaan otteeseen, miten pienet salakat parvina tai yksittäin liitivät hyppelehtien pinnalla ainakin kymmenen metrin matkan. Ilmeisesti niitä ajoi takaa jokin isompi saalistajakala. Tai sitten ne vain leikkivät.
Niitä hyppi niin paljon, että yritin saada kuvaa tilanteesta, mutta pintaan pulpahtamisen ennakointi on vaikeaa, joten en tietystikään onnistunut kuin kuvaamaan niitä kohtia, joissa tapahtui jotain veden alla ihan pinnan tuntumassa. Olisi se ollutkin maailman suurin ihme saada kuva, kun tästä poukahtaisi kala ilmaan.

Kala korennon kaverina

Lumpeenlehdellä näytti olevan kaikenlaisia korentoja. Mutta en ole ennen noin vaaleaa korentoa nähnytkään! Ja kotona kuvia tarkastellessani koin taas yllätyksen: lehdelle oli jäänyt pikkukala. Ilmeisesti hyönteisiä pyydystäessään se ei ollut koskaan enää päässyt luiskahtamaan  takaisin veteen vaan jäänyt kuolemaan lehdelle. Ruotokin on kalasta jo irronnut.

 Tämä takaa sen, että ensi vuonnakin on korentoja kuvattavaksi!

Jos ovat linnut vaikeita kuvattavia, niin kyllä korennot ovat vielä vaikeampia.

 Taitaa olla isotytönkorento.

 

No eivät ole linnut yhtään helpompia kuvattavia. Taisi olla telkkä, joka juuri ehti sukeltaa näkymättömiin.

Ainoaksi jäi

Tästä molskinnasta päätellen on ongella tulossa tosi iso saalis. Oikein vuosikymmenen mötky.

 Savusilakalta näyttääkin.

Se olikin säynävä. Ihan ison kokoinenkin ja syötäväksi kelpaava.
Mutta säynävä on melko ruotoinen. Ei oikein ollut savustettuna erikoinen, mutta puolet laitettiin kalapulliksi ja siihen kala sopi tosi hyvin.
Tämä oli jostain syystä kesän ainoa kalasaaliimme.