Kärkiä eli tikkoja

Jonkun puolimoissa oleva työmaa.

Satuinhan minä sitten kerran paikalle, kun työläinenkin oli paikalla ihan itse. Palokärki.

Tiesitkö muuten, että kärki on tikan vanha nimitys? Ennen kuin palokärjen nimi on vakiintunut tällaiseksi kuin se nykyään on, on sen nimitys ollut mm. kärki, mustakärki, mustatikka, palotikka, palopikka, koro ja kia.

 Käpytikka sadetta pitämässä.
Käpytikan vanhoja nimityksiä mm. kärki, rähni, isompitikka.

Eräs perhe aamiaisella

 Eräänä aamuna koko perhe aterioimassa.

 Emot vahtivat.

Kuikat koolla

 Kuukausi sitten erään usvaisen aamun retkeltä. Aurinko lämmitti jo erästä lahdenpoukamaa, jossa kuikat leyhyttelivät ja verryttelivät lähteäkseen liikkeelle.

Siitä ne sitten vähitellen lähtivätkin kohti sumuista järvenselkää. Niitä oli enimmillään ainakin 13 kerralla näkyvissä.

Haasteita

Kesäravintolan pihassa oli kesällä talonväen kissa huomannut itselleen oudon olion. Kisu ei oikein tiennyt, onko kiemurteleva otus tapettava vai ei, haastetta kerrakseen. Ei näköjään rantakäärmekään oikein ollut jyvällä tilanteesta, sillä se ei ymmärtänyt mennä karkuunkaan.
Lopputulos oli, että kissa ei tappanut käärmettä, vaan käärme pääsi luikertelemaan rantaa kohti.

Olen saanut Töyhtötintin Lintuilua-blogissa haasteen kertoa kolmesta kivasta ja inspiroivasta blogista. Blogejahan on tunnetusti nykyään aivan valtavasti, joten on tosi vaikea valita niitä, joista kertoa.
Kivoja blogeja ovat tietysti nuo, jotka olen linkittänyt blogini reunaan, ja joita kaikkia suosittelen. Mutta on monia muitakin, joita lueskelen. Esimerkiksi Irman kuvia -blogissa on tosi ihania ja söpöjä luontokuvia ja kuviin kehitelty hauskaa tarinaa. Kuin satukirjaa lukisi.

Yksi kiva ja hieno blogi on mielestäni Naturfoto Jokkmokk. Tämän blogin myötä pääsee kurkistamaan pohjoisen luontoon, joka on minua vanhemmiten alkanut kiinnostaa ja innostaa yhä enemmän.

Ottaisinko kolmanneksi vaikkapa blogin Pehmyt piirto. Siinäkin hienoja tunnelmahetkiä pohjoisempaa.

Laitanpa vielä yhden espanjalaisen blogin, Así me gusta el mundo, jossa on hienoja valokuvia Espanjasta, enimmäkseen espanjalaisesta luonnosta.

Syksyistä järveä

 Eilen kiipesin vihdoin valtavan korkealle kalliolle saadakseni kuvan tästä maisematiestä. Kesällä olisi tullut kyllä kauniimpi kuva. Toisaalta, olisinko sitä kesällä nähnytkään puiden lehtien takia.

 Ihan henki oli loppumaisillaan kovasta kiipeämisestä ja louhikoissa juoksemisesta.

 Viimeinen melontaretkikin tehtiin, tänään  haetaan kanootti pois rannasta.

 Tuolla kaukana kaukana näkyy tikkusuora viiva tyynellä pinnalla. Kaksi vesilintua siellä uiskenteli. Keitä olivat, ei selvinnyt. Heti joulun jälkeen on käytävä pitemmän putken ostossa!

Tyydyin siis tintteihin.

Ja sitten kävi köpelösti. Kamera oli auton takapenkillä ja jarrutuksessa putosi lattialle ja rikkoontui. Saa nähdä, tuleeko siitä enää kalua.
Toistaiseksi täytyy tämän jälkeen jonkin aikaa näytellä teille vain vanhoja kuvia.

Työmatkaruskaa

 Minun työmatkani ovat muuttuneet ruskamatkoiksi. Yhden tunnin aikana ehtii ihailla komean kultaisia tienvarsia.

 Nämä kuvat ovat kuitenkin jo parin viikon takaisia, jolloin en itse ollut ratissa. Räpsin vain vauhdissa sinne tänne, joten eivät ole kuvat sommiteltuja (kuten eivät muulloinkaan :)

Vettä ja metsää, vettä ja metsää, melko puuduttavaa ja tämä viikottain.

Eilen olisi ollut aivan ihanteellista auringon kultaamaa väriä ja huomattavasti parempaa ruskaa, mutta ei ollut kameraakaan ja olin itse ratissa, joten täytyy vain tyytyä mielikuvaharjoituksiin.

Epäonnistuneet piilottelijat

 Mistähän johtuu, että suurin osa kuvista tuntuu olevan tällaisia epäonnistuneita. Jos muuten saa jonkinlaisen tolkun vahvassa pusikossa olevasta eläjästä, on sillä yleensä juuri pää aina takuuvarmasti jonkin lehden tai oksan takana.

 Tämäkin kai muuten luulee olevansa itse piilossa, sillä monissa kuvissa se vilkuilee minua niin, että silmä vain juuri ja juuri näkyy putken takaa.

 Lehdet tietysti aina varmasti ovat juuri pään edessä.

Jopa sorsa onnistuu saamaan silmänsä piiloon kuvaajalta.

Muutontarkkailua

Tämän päivän linturetki tehtiin Punkaharjulle. Meiltä kestää ajaa sinne puolitoista tuntia, ja sanoinkin, että vaikka ei nähtäisi yhtään lintua, oli silti elämys lähteä matkaan. Oli nimittäin aamulla koko pitkän matkan niin sankka sumu, että sellaista harvoin kohtaa. Sehän on pahempi kuin pimeys. Ihmeellistä kuitenkin, että kun saavuimme Punkasalmen tarkkailupaikalle, loppui sumu kuin seinään, aivan kirkas taivas.
Kaiken aikaa kulki 50-70 hanhen parvia, mutta tietysti meidän tuurilla kovin kaukana, vain joskus jokin pienehkö ryhmä eksyi vähän lähemmäksi.
Yllä asiantuntijoiden mukaan valkoposkihanhia.

Eivät kaikki niin järjestäytyneessä aurassa lennä.

 Kun niin harmittavan kaukana lensivät koko aamupäivän, lähdimme siitä hissukseen kohti Parikkalan Siikalahtea.
 Katsoimme vauhdissa eräällekin pellolle, että lampaita siellä käyskentelee. Sitten ajattelimme, että heinäpaaleja. Mutta  viimein aivot sähköttivät, että joutseniahan ne ovat. Yläkuvassa noin kolmasosa eräänkin pellon joutsenista.

Tässäkin kohdassa seisoessamme lensi takaamme ihan päämme yläpuolelta yksi joutsen tuonne pellolle. Ihmeellinen surinan tapainen viuhahdus vain kuului. Tulipa erikoinen ääni siiven suhistessa, kuin lentokone olisi sujahtanut päämme yli.

 Matka jatkui Siikalahden havaintopaikalle. Joutsenia näkyi ilmassa vähän väliä. Ne näyttävät lentävän enimmäkseen perhekunnittain tai viiden-kuuden linnun ryhmissä.

 Lintutornista saimme seurata nuorten joutsenten kisailua pitkän aikaa. Siinä otettiin spurtteja ja pyrähdyksiä, sukelleltiin ja leikittiin. Lienevätkö harjoitelleet siipien kantavuutta.

Kaukana vastarannalla lenteli valtava parvi variksia. Tässäkin kuvassa vain noin kolmasosa linnuista.
Siinäpä olikin koko päivän saalis. Yksittäisiä vesilintuja näkyi myös, mutta muuten oli aika hiljaista muuton suhteen. Oli liian hyvä sää muutolle.

Valo ja sumu

  Viikolla olimme Kangasniemellä, ja aamulla havaitsin yhtäkkiä, että rantahan kylpee aivan loistavassa valossa: oli sumua ja aurinkoa.

Olen mennyt nyt myös kansalaisopistomme digikamerakurssille, ja siellä annettiin ensi kerraksi kaksi tehtävää, aiheina "keltainen" ja "pyöreä". Huomasin yhtäkkiä, että minähän saan tässä kuvassa molemmat aiheet samaan kuvaan.
Olisi vain pitänyt vähän aiemmin katsoa ikkunasta ulos, että olisi ehtinyt kuvaamaan ennen kuin aurinko olisi ehtinyt nousta turhan korkealle. Aurinkoa ei saanut enää kuvatuksi niin, ettei se olisi valottunut puhki. Saa nähdä, mitä kurssilla sanotaan tästä.