Kasvaimia ja sieniä

Käävätkin olisivat varmaan lähemmän tutustumisen ja opettelun arvoisia.

 Tämä näytti joltain oksennukselta, mutta kasvusto olikin kova. Ihan kuin joltain olisi jäänyt aivot metsään.

 Komean värisiä, olisi pitänyt kerätä värjäystä varten, mutta ei löytynyt enempää.

Jokin tätäkin koivua vikuuttaa.

Sieniä ja kääpiä.

Puutkaan eivät kaikki ole aivan terveitä. Kyljessä pullottavat kasvaimet sen sijaan voivat hyvin. Vai karhunpoikanenko siinä rungon alaosassa köllöttää.

 Oranssimaljakas on kauniin värinen.

Jokin kasvainhan se on tämänkin kasvin lehteen iskenyt. Ensi näkemältä luulin komeaksi marjaksi.

Kaunis kukka mutta huono sato

Keväällä kokeilimme vaihteeksi kasvattaa härkäpapuja. Ei ollut mitään käsitystä, millaisen kasvuston ne lykkäävät. Hämmästys oli suuri, kun taimet vain kasvoivat ja kasvoivat, ainakin metrin korkuisiksi tulivat, elleivät enemmänkin. Varret aika tanakoita.
Jokainen taimi kukki aivan mahdottomasti.  Mutta kukinnan jälkeen jostain kumman syystä suurin osa kukista kuoli pois, eivät olleet ilmeisesti pölyttyneet.

Jonkin verran sentään saatiin satoakin. Palot olivat 15-20-senttisi. Mutta monissa oli vain pari kolme papua. Palko oli sisältä kuin turkkia, paksu ja pehmeä.
Pakko oli netistä etsiä ohjeita. Pavut on kuulemma ryöpättävä. Huomasin, että kannattaa kerätä aika nuorina, ellei aio kuivattaa.
härkäpapu

Kesän viimeisiä

Sentään jotain elonmerkkejä vielä luonnossa. Taitaa olla punasyyskorento. Viikko sitten kuvattu.

 Jokin utelias korento tämäkin.

Yhä hämmästyneempi olen siitä valtavasta perhosten määrästä, mikä Suomessa on. Mutta kun ne ovat niin vaatimattomia ja kirjavia, ympäristöön sulautuvia. Kunhan nyt ensin oppisi niitä näkemään, saati sitten nimeämään. Kun edes oppisi tietämään mihin lajiin jokin kuuluu. Tämäkin voi olla jokin yökkönen, mittari, koisa, kehrääjä, kiitäjä, kääriäinen tai jotain niiden väliltä. Samannäköistä kuin tämä en nähnyt omistamissani opuksissa.

Vielä oli amiraalikin valtaisassa kultapiiskupensaassa.

Vähän outo

Etten sanoisi hieman outo tomaatiksi.

 

Saimme keväällä kolme tomaatintainta ja laitoimme ne talon seinustalle. Koska niissä ei ollut minkäänlaista lasia, alkavat ne vasta nyt kypsyä, olemme saaneet jo vaikka kuinka paljon syödä kypsiäkin. Onneksi oli lämmin kesä, muuten ei ehkä olisi onnistunut.

Mutta aina näköjään on jokin vähän erikoinenkin yksilö niin kasveissa kuin eläimissäkin, ja meissä ihmisissä:)

Ei häävi saalis

 Vielä muutama lintu viime viikonloppuiselta Etelä-Suomen matkalta.
 Kuvittelin saavani nähdä valtavat valkoposkihanhiparvet Helsingissä, niistä kun on niin paljon puhuttu viime aikoina. Mutta mitä vielä. Olin kai eri paikassa kuin hanhet, sillä näin vain nämä neljä. Hyvä sentään sekin, ei minulla ollut aiemmin niistä ensimmäistäkään kuvaa. Nurmikko oli aivan täynnä lintujen ulosteita, mutta mihin olivat linnut hävinneet?

 Näköjään pitää nykyään matkustaa kaupunkeihin, jos aikoo eläimiä nähdä. Kottarainenkin on käynyt niin harvinaiseksi, ettei sitäkään näe kuin kaupungin lyhtypylväässä.

Sama tämän sepelkyyhkyn kanssa. Omalla paikkakunnalla kuuluu metsästä niiden huhuilu, mutta eivät näyttäydy. Helsingissä tepastelivat kesyinä kuin pulut ikään.

 Pirteät jokapaikan västäräkit ehtivät todella joka paikkaan. Tämä on juuri saamassa mustan kaulalapun ja on siksi vähän oudon näköinen.

Helsingissä lintutornista näkyi monia lintulajeja, ihan tavallisia västäräkkejäkin. Tämä ihailee vähän väliä itseään lammikon reunalla.
valkoposkihanhi, sepelkyyhky, kottarainen, västäräkki

Tuttu eteläsuomalaisille vaikka minulle vieras

Etelä-Suomessa käydessämme piti tietysti tarkastaa eteen sattuvat luontopaikatkin. Otin kuvan Vantaanjoen kivistä.

 Ja vasta kuvanoton jälkeen joku huomasi, että kaukana lehahti jokin iso lintu lentoon piiloon puiden taakse. Voi ei! En ollut edes zuumannut kameraa, mutta koneella suurennettuna näkyy, että olen saanut kuvan harmaahaikarasta edes näkemättä koko lintua! Siellä se seisoo pensaiden takana kuvan keskivaiheilla.

Voi hitsi, en ole koskaan nähnyt sellaista lintua enkä siis nytkään. Kiukuttelin asiaa pitkän aikaa. Mutta ei hätää. Kävimme useassa lintutornissa meren rannalla, ja jokaisen lähellä oli harmaahaikaroita. Vai on sellainenkin lintu tullut Suomeen ja aina vain lisääntymään päin.

 Vain yksi lintu suvaitsi tepastella niin lähelle, että sain edes jonkinlaisen kuvan.

Tyypillinen mutkainen kaulan asento, myös lentäessä harmaahaikaralla on kaula mutkalla erotuksena kurjesta, jonka kaula on lennossa suorana.

Tässä parikin harmaahaikaraa kuin vanhat herrat frakit päällä lepäilemässä.
harmaahaikara

Ei terve tämäkään

 Valtavaa kolinaa ja räminää kuului keittiön ikkunan takaa. Ja harakkahan siellä ikkunalaudalla kaiveli ikkunanrakoja. Jotainhan se näyttää saaneenkin, kun niin ahkerasti kopisteli.

Taaskin ihmettelin linnun pelottomuutta, vaikka se varmasti näki minut ikkunassa kameran kanssa. Sellainen ei ole terveen merkki! Ja niinpä kuvista näkyy, että silmän ympäriltä ovat höyhenet lähteneet, yhdestä kohtaa jopa niin paljon, että laikkua äkkiä luulee silmäksi.
Voi kurjuus, eivät ikuisesti elä nämäkään.

Piilotusoperaatio

 Orava juoksi ympäri puutarhaa tammen alla ja etsi ankarasti jotain. Mitä ihmettä se etsii?

Sitten se löytää jotain: tammenterhon. Ei suinkaan ala syödä sitä,vaan alkaa ankara piilotusoperaatio. Tuskin se tätäkään terhoa tulee koskaan löytämään. Luulenpa että keväällä on taas useita pieniä tammenalkuja puutarhassa.
Tänä vuonna ei tammessa ollut montakaan terhoa, närhetkin ovat jo käyneet tarkastamassa tammet, mutta ei ole niille syömistä.

Poukkoilevia kaloja

Tämän kiven olen kuvannut siksi, että kerran kesällä näimme, miten kala hyppäsi sen yli, saattoi olla keskikokoinen ahven tai pienehkö hauki. Ovat siis kalat alkaneet hypätä korkeutta myös esteiden yli!!
Muutenhan kalojen pomppiminen ei ole kauhean ihmeellistä, usein näkee melontaretkillä varsinkin tyynellä säällä isojenkin kalojen poukkoilevan ainakin puolen metrin korkeuteen.

Kalathan pyydystävät pikkuötököitä pinnalta. Nämä elukat ovat joltain suolammelta, jossa ei kai ole kalojakaan, muuten hyönteiset eivät näin valtavina mattoina saisi olla rauhassa.

Kerran ongella käydessämme näimme useaan otteeseen, miten pienet salakat parvina tai yksittäin liitivät hyppelehtien pinnalla ainakin kymmenen metrin matkan. Ilmeisesti niitä ajoi takaa jokin isompi saalistajakala. Tai sitten ne vain leikkivät.
Niitä hyppi niin paljon, että yritin saada kuvaa tilanteesta, mutta pintaan pulpahtamisen ennakointi on vaikeaa, joten en tietystikään onnistunut kuin kuvaamaan niitä kohtia, joissa tapahtui jotain veden alla ihan pinnan tuntumassa. Olisi se ollutkin maailman suurin ihme saada kuva, kun tästä poukahtaisi kala ilmaan.

Pesulla juomavedessä

Ensin saapuu yksi pikkuvarpunen pesulle, sitten useita ja lopulta myös peipposia. Oikein kilpaa räpiköidään.

Siitä vaan umpsukkeluksiin ja kivaa on. Joku hieman epäluuloisena vain tuijottaa.

No tekikö hyvää? Kannattaneeko itsekin yrittää?

Totta maar se virkisti, teki niin perusteellisen hyvää!

 

No en tiedä, siinähän kastui!

Kurjakuntoinen

  Yhtäkkiä peippo lensi tammeen oksanhankaan ja oli siinä siivet levällään rähmällään. Kiemurteli, pöyhisteli, rapsutteli. Kääntelehti ja vääntelehti. Voi lintuparkaa.

Sitten aina vähän väliä se nosti päänsä ja haukkoi henkeään tai päästeli tuskanhuutoja. En tiedä, kumpaako, sillä kuvasin ikkunan läpi. Aika huonoon kuntoon on lintu mennyt.

Siinä se vain makaili ainakin viisi minuuttia. Oli kuitenkin sen verran vielä tolkuissaan, että tormistautui, kun auto meni ohi.