Värivammainen

 Yhtäkkiä meidän pihassamme oli outo lintu. Mikä ihme se on!

No ei kai sitten mikään ihme olekaan vaan vain pulu, mutta hieman värivammainen. Niin kaunis, ja juuri eilen ehdin puhua puluista negatiiviseen sävyyn.

On se sittenkin kaunis. Ei puluista uskoisi. Eikä uskoisi, että pulut ovat kyyhkysiä ja kyyhkyt rauhan symboleja.

Pulu pesulla

Pulut eivät ole kovin tervetulleita meidän pihallemme.  Niitä tuli pihaamme ensimmäistä kertaa viime kesänä. Ja nyt ne ovat niin kotiutuneita, että jopa kylpevät toisten juomavedessä.

 Kyllä on kiva pöllyttää kaikki liat pois.

Ja kun kylpiessä tulee vähän vilu, pitää lösähtää auringonpaisteeseen lämmittelemään ja kuivattelemaan välillä siipiä löyhytellen.

Lehtomaitikka eli Ruotsin lippu

Lehtomaitikkaa tavataan Suomessa vain Ahvenanmaalla sekä Savonlinnan itäpuolella. Tiedän kuitenkin omalla paikkakunnallamme yhden paikan, jossa sitä kasvaa. Ehdin ottaa kuvankin ennen kuin niittävät tienvarret taas mataliksi.

 Kasvilla on ruotsin kielessä hauskat kansanomaiset nimitykset: svenska flaggan (Ruotsin lippu), natt och dag (yö ja päivä) tai svenske soldaten (Ruotsin sotilas). Nimitykset tulevat tietysti kasvin väreistä: keltaiset kukat ja suojuslehdet sinisenviolettiset.

Pahankurinen harakanpoikanen

 

 Eläinlapset ovat samanlaisia säheltäjiä kuin ihmislapsetkin. Kolme harakanpoikasta istuksi langalla ja ne kähisivät ja meuhkasivat keskenään. Tämä keskimmäinen oli kaikkein pahankurisin.

 Se nyppäsi toisia aina vähän väliä pyrstöstä, mistä toiset tietysti eivät pitäneet ja antoivat takaisin. Vähän väliä pahanilkinen kääntyili toiseen suuntaan, että saisi nypätyksi pyrstöstä. Ei ole tasapainottelukaan vielä ihan hallinnassa. Langalla pysymisessä on tekemistä.

Ja lopuksi yksi tiputetaan langalta.

Elinvoimaiset kanadanhanhet

Pari viikkoa sitten kanadanhanhi vei  poikasiaan veteen.
 Kanadanhanhi on myös laji, joka on lisääntynyt yhtäkkiä ihan räjähdysmäisesti. Vielä viisi vuotta sitten se oli Saimaalla niin harvinainen, että piti oikein kirjasta mennä heti tutkimaan, mikä komea harvinainen lintu tänne onkaan eksynyt. Nyt lintu on yleinen jo kirkonkylänkin rannoilla.

Pitkästä kaulasta on etua. Sillä voi ohjailla poikasia oikeaan suuntaan.

 Seuratkaa johtajaa!

Kanadanhanhet kasvattavat poikasensa mielellään suurissa perhekunnissa. Rannasta lähtikin uimaan kaksi poikuetta yhtaikaa. Toiset suunnistivat oikealle, toiset vasemmalle.

Luodoilla karvapalloja ja surmanloukkuja

Vielä kymmenenkin vuotta sitten pääsi melontaretkillä uimaan vaikka minkälaiselle rannalle tai pikku luodolle. Nyt rannat ovat joko kesämökkejä täynnä tai joka paikassa on niin paljon vihaisia  lokkeja, ettei voi ajatellakaan rantautumista. Lokit ovat lisääntyneet aivan räjähdysmäisesti.
Ensin näkyy vain pilkullisia karvapalloja.

Sitten terävänä jököttäviä lokinpoikasia. 

Tästä telkänpöntöstä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Ajan mittaan pöntön etuseinään on tullut rako. Emo on pesästä poislähtiessään jäänyt jalastaan kiinni rakoon ja poikaset ovat kuolleet pesään turhaan ruokaa odottaessaan.
Pönttöjä on linnuille kiva laittaa, mutta niitä pitäisi muistaa myös huoltaa joka kevät.

Rampa mutta hyvinvoipa

 Meidän oma pihavästäräkkimme. Päällisin puolin sillä ei ole mitään hätää.

Mutta pihalla ruokaa etsiessään se saattaa tuuskahtaa vähän väliä nurin. 

 Ja koska tasapaino heittää, täytyy ottaa pieniä lentopyrähdyksiä tasapainon säilyttämiseksi, useimmiten vain toista siipeä levittämällä.

Jo keväällä huomasimme, että toinen jalka on ihan rampa. Lintu ei voi kävellä kuin hypähtelemällä.
Meistä tuntuu, että se on naaras, mutta emme tiedä, onko sillä poikasia. Pihalla kävellessämme se pyrähtelee edellämme, ihan kuin houkutellakseen meitä pois poikasten luota.
Toisaalta se on selvästi seurallinenkin.

 

 Lentoon pääsykin on useimmiten työn takana. Olen nähnyt sen lentävän joskus päin seinääkin, kun  vauhtiin ponnistaminen maasta on vaikeahkoa.

Lähtö edessä

 En ole ennen nähnyt linnunpoikasten lähtöä pesästä ja luulin etten näkisi nytkään, sillä ulos mennessä pieniä kirjosieppoja lenteli pihassa ristiin rastiin. Mutta sieltähän kurkki vielä poikanen. Vähän väliä se nousi luukulle katsomaan, eikö sapuskaa ala tulla. Sille tuotiin vielä matokin ja emon lähdettyä poikanen kurkki vielä pitemmälle äidin perään. Äiti palasi takaisin ja yritti houkutella sitä, mutta poikanen ei uskaltautunut ulos.

 Poikasen viimeinen ateria pönttöön, jokin ötökkä, syötetään suoraan luukulle.

 Nyt ei enää tuoda ruokaa. Nyt on lähdettävä, tule!

Ja viimein poikanen uskaltautuu ponkaisemaan. Ja se lentää heti suoraan läheiseen pihlajaan, missä alkaa tervetuliaisseremoniat.

Poikaset maailmalle

Talitiaisen poikaset kurkkivat pesästään jo muutama päivä sitten. Uskaltaisiko lähteä maailmalle?

Emo yrittää houkutella niitä. Mutta suut vain aukeavat ruokaa varten. Ei tästä kyllä tule mitään!

Viisainta kai odotella läheisessä lehtikuusessa.

Pönttö tyhjeni kyllä jo samana päivänä.

Lehtokertun aarioita

Valtava laulunluritus kuului ryteiköstä. Lehtokerttu siellä sirkutteli kurkku suorana ja rinta pörhistyi aina uuteen luritukseen.

Miltään eläimeltä ei yleensä jää huomaamatta ihmisen läsnäolo ja sitä oliota pitää aina välillä tarkkailla, jopa laulun lomassa toinen silmä oli yleensä kuvaajaa kohti.

Tässä yleisöllekin aarioita.

Variskuoro

 Variksella on jo isot poikaset. Mutta murrosikäisten poikasten kanssa on emolla tekeminen. Vai onko peräti kuoroharjoitus menossa!

"Tämän tikun kun työnnän niiden kurkkuun, eiköhän huuto hiljene! Ruokaa ei nyt tällä kertaa ole!"
Vai onko se sittenkin kuoronjohtajan tahtipuikko?

Savenkeruuta

  Mattorannassa katselin, kuinka pääskyset lentelivät järven yllä. Varmaan keräsivät hyönteisiä ruoaksi. En kuvitellutkaan, että niitä voisi kuvata kunnolla, sillä pääskyset eivät yleensä juurikaan laskeudu maahan.

Mutta sitten alkoi tapahtua. Rannassa oli rapalammikko, johon niitä tuli vähän väliä yhtaikaa kymmenenkin.

Haarapääskyt keräsivät savea pesäntekoon.  Niillä on punainen kaula.

Mutta yllätys oli taas kotona suuri, kun koneelta huomasin, että eivät kaikki olleetkaan haarapääskyjä, vaan puolet oli räystäspääskyjä.  Räystäspääskyillä on valkoinen kaula, eikä niillä ole pitkää ohutta haaraa pyrstön perässä.

Ei näytä osuneen lentäviä lintuja linssin eteen.

Hyppy tuntemattomaan

Kaskisista lähdettäessä tulee vastaan seinä. Tuonne ei kyllä uskalla mennä. Mitähän siellä perillä on?

Ainakin kiviä, ja joka kivellä tonottaa lokki.

Kah, sieltähän tuli Närpes!

Ahkera kirjosieppo

Pihapönttöön on kirjosieppo tehnyt pesän. Lintu ei ole kovin arka. Kun pihassa kuljetaan, se tarkkailee sähkölangalla tai kuusen oksistossa, uskaltaako viedä poikasille ruokaa.

Vie mennessäs, tuo tullessas. Paluumatkalla lintu tuo ulos poikasten ulosteet.

 Aamusta iltaan kaiken aikaa pitää kantaa pesään ruokaa. Ja joka kerta on kuulosteltava, onko vihollisia lähettyvillä.

Ja taas ruoan etsintään!

Tikan ja tintin taistelu

Tikka hakkaa talitintin pesäpöntön aukkoa suuremmaksi. "Ulos sieltä!" se huutelee.

 Jokohan pää mahtuisi poikasiin?

 Ja yhtäkkiä kesken kaiken  äititintti hyökkää kimppuun ja ajaa tikan puuhun.

 Alkaa valtaisa taistelu.

Ja kuten arvata saattaa, tikka voittaa ja alkaa taas oviaukon suurentamisen. Välillä kurkkii olkansa takaa, tuleeko emo hätistelemään.

Ei tullut emo enää, mutta hädissään uikuttaa viereisessä tammessa ja kulkee levottomana edes takaisin.

Lopulta tikka kyllästyy, ja emotintti kurkistaa, vieläkö poikaset ovat tallella.
Ja olivathan ne. Tällä kertaa selvittiin pelkällä säikähdyksellä.