keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kalat pinnassa

 Kalojen touhuja pääsee harvoin näkemään niiden omassa elementissään. Nyt niitä pyöriskeli eilen ihan matalassa rannassa siepaten aina vähän väliä jotain pinnasta. Valitettavasti meillä ei ollut mitään syötäväksi annettavaa.
 Oikea peto iskemässä.

 Kala ja hänen varjonsa.
 Suu avautuu suureksi suppiloksi.
 Näyttää siltä, että kalan kitusiin on imun voimasta mennyt suuri osa ympäristön vedestäkin.


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kalasääksen poikaset

 Melontaretkellä rantauduimme pienen saarirykelmän väliin hiekkaiselle rannalle. Korkealta kalliolta maisemia kuvatessamme katseemme osui tuonne männyn latvaan. Olisiko siellä kalasääksen pesä! Olihan siellä. Ja pesällä oli yksi poikanenkin. Ja sitten myöhemmin sieltä nousi istumaan toinenkin. 
Meidän onneksemme eivät poikaset olleet vielä lentokykyisiä. Kovasti poikanen yritti ja yritti notkistella siipiään ja oli ihan lähtemäisillään lentoonkin.
Mutta sitten tuuskahti välillä nenälleen.
Emo kaarteli yläpuolella, mutta ei tullut pesälle, kun tietysti näki meidät viereisellä saarella. Liian lähellä tietysti emon mielestä, vaikka meidän mielestämme liian kaukana.
Aloimme syödä eväitämme, ja tietysti juuri silloin emo kävi pesällä, ja kamerakin ties missä kaukana.
 Poislähtiessämme pääsimme kanootilla vähän lähemmäksi. Onneksi eivät pääse nämä vielä lentämään.

Mutta miten tuon toisen siipi noin roikottaa. Toivottavasti ei ole viallinen, mikä tietäisi linnun pikaista loppua.
Pois meloessamme taivaalla kierteli kaksikin täysikasvuista kalasääkseä. Mutta kukas tuolla käkkärämännyssä istuksii? Luulimme sitä ensin emoksi, mutta kun se ei ollut moksiskaan meistä eikä huolissaan noista poikasista, se taisikin olla kolmas poikanen. Oli siis ihan viime hetket, että satuimme näkemään nämä nuorukaiset vielä pesällä.
Tämä kuva on aika kehno, kun se oli ihan vasten aurinkoa ja jouduin vaalentamaan sitä tosi paljon siluettikuvasta.
Näihin maisemiin ne jäivät.

kalasääksi eli sääksi

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Osoittautui perheeksi

Kerran alkukesästä huomasin yhtäkkiä lammen rannalla, että ruovikon keskellä oli jokin uusi hieno keltavalkoinen kukka. Siellä se heilui tuulen mukana. Sitten minua alkoi ihmetyttää, mikä kumma se on, sillä se hävisi aina välillä näkyvistä.
 Minun kukkani osoittautui joutseneksi. Toinen vanhemmista tuli ensin hissukseen tutkailemaan tilannetta.
Toinen kurkki  ruoikossa ihan hiljaa. Ensimmäinen havaitsi ilmeisesti lammen turvalliseksi, kun toinenkin uskaltautui esiin neljän poikasen kanssa.
 Ensimmäinen piti koko ajan vahtia sillaikaa, kun toinen kaiveli lammen pohjasta syötävää.
Kaikenlaisia heiniä ja juuria sieltä pohjasta nousikin.
 Ei ole pikkuisella vielä niin pitkää kaulaa, että itse yltäisi pohjasta ruokaa sukeltelemaan.
Ruokailun jälkeen perhe siirtyi takaisin ruovikkoon yhtä arvokkaasti kuin oli sieltä tullutkin. Kaksi "kukkaa" vain jäi heilumaan tuulessa vuoron perään.

laulujoutsen

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kultasiipiä

Minusta kauneimpia perhosia on loistokultasiipi. Se vain on niin kovin pieni, vain noin 3½ cm leveydeltään. Mutta ei sitä voi olla huomaamatta. Yllä haalistuneempi keltainen sekä toinen ihan oranssi yksilö.
 Tuo oranssi oli vähän outo eläjä. En nähnyt sen kertaakaan lentävän. Se saattoi pudota lehdeltä ja taiteili jotenkin itsensä taas kukalle. Mutta jokin vikahan siinäkin on ollut, sillä siivessä näkyy selvä reikä.
 Loistokultasiiven puoliso on ihan erinäköinen.
 Tämä puolestaan ei ole loistokultasiipi ollenkaan vaan pikkukultasiipi, vaikka on vähän samaa näköä tuon äskeisen puolison kanssa.
 Pikkukultasiipi tämäkin, molemmat sukupuolet samanlaiset.

loistokultasiipi, pikkukultasiipi

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kärsivä peippo

Iheissäni katsoin, mikä ihme lintu tuolla istuksii. Peippohan se, ja kovin näytti sairastavan.
Niin oli mennyt huonoon kuntoon, että vain vähän vilkaisi kuvaajaa ja jatkoi kärsimistään.

Juuri aiemmin päivällä olin nähnyt puussa jonkin toisen linnun, joka koko ajan rapsutti ja kyhnytti itseään jostain päin. Varmaan se oli niin kirppujen vaivaama, että ei tule sekään kauaa elämään.
Ei tunnu olevan eläinten sairastaminen yhtään vähäisempää kuin ihmistenkään. Aiemmin kesällä kulki pihassa huonokuntoinen pulu roikottaen toista siipeään, ei päässyt lentoon. Ei ole sitäkään enää näkynyt, joku on saanut siitä hyvän aterian.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Puihin tähtäilyä

Metsäkirvinen on yleisimpiä lintujamme. Mutta kun se elelee metsissä ja on vaatimaton, ei sitä monikaan tunne saati että olisi edes nähnyt.
Tuskin itsekään olisin koskaan siihen törmännyt, ellei se aina itse toisi itseään tyrkylle. Kun korkealta puusta alkaa kuulua jankuttava sätkätys, on se melko varmasti juuri metsäkirvinen. Niinpä tämäkin. Se jopa seuraa ja saattelee asiattomat metsästä kauaksi koko ajan sättien.
 Alkukesästä istuin pihalla terassilla, ja viereiseen pihlajaan saapui satakieli laulamaan. Välillä se lauleskeli jossain toisessa puussa, välillä taas ihan lähellä.
 Mutta onkos kuvanotto helppoa? Arvatkaa vain.
Koko kesän olen luullut näitä lintuja satakieleksi, mutta kun nyt katson kuvia, alkaa hienoinen epäilys jäytää. Jospa sieltä oksalta tuijottikin minua joku muu satakielen luritellessa vieressä. Minusta se laulaja oli kyllä tämä.
Mutta kun kameralla pitää osoittaa varjoon ja hissukseen säikyttämättä kohdetta, ovat kuvatkin mitä sattuu. Voi voi. Jospa taas ensi keväänä.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Häiriintymättömät rakastelijat

 Ruusuruoholle oli ensiksi ehtinyt hyönteispariskunta nautiskelemaan. Sitten alkoi tulla perhosia.
 Perhosia tuli yksi ja toinen, kolmaskin, lensivät välillä pois ja taas tuli uusia. Pariskunta vain pysyi samana, kieppui ja pyöri pallona perhosten jaloissa minne sattuu.
 Ei oikein tahdo saada kunnon rakastelurauhaa.
 Jospa tässä ylempänä ja hieman varjossa!

Huh, jokohan nyt saisi olla rauhassa!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Suoraan surman suuhun

 Tesmaperhonen lennähti kukkaan vierelläni.
 Mutta miksi se kovin vain räpytteli ja kieppui ympäriinsä, vaikka ei edes kovin tuullut? Luulin, että sillä oli vaikeuksia pysytellä kukalla.
Mutta eihän se ollutkaan lentänyt kukkaan, vaan suoraan suuren pedon syleilyyn eli jokin valkoinen pallomainen hämähäkki roikkui langan varassa, ja perhonen luuli sitä kukaksi.
Kauan perhonen yritti taistella vstaan, mutta eihän se mihinkään päässyt hämähäkin kynsistä. 
Perhonen menetti henkensä, mutta hämähäkki sai aterian.

Onpa näköjään hämähäkilläkin oiva keino naamioitua valkoisten kukkien sekaan ja saada saalis luulemaan sitä houkuttelevaksi kukaksi.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Piilossa näkyvillä

Tässä eräänä päivänä käväisimme suolla katsomassa, olisiko siellä lakkoja. Jokunen oli. Itse asiassa olin onnellinen, ettei ollut montaakaan, sillä mikään ei ole tappavampaa ihmiselle kuin rämpiminen helteisellä suolla kumisaappaissa paarmojen pörrätessä ympärillä. Silti suot ovat minusta ihania.
Vain sen verran löysimme marjoja, että kun lakat ja kypsinä saamamme juolukat laitettiin yhteen, saimme yhden kiisselin.
 Silti jaksoin raahata kameraakin. Onko tuossakaan oksalla nyt mitään erikoista?
Siinäpä se. Oksanhaarukassa oli tämä perhonen, joka osaa suojautua tosi hyvin vihollisilta.
Tämä nyt ei ollut mikään ihmeellinen, mutta halusi tulla ikuistetuksi, sillä se lensi suoraan aurinkolaseihini, eikä millään olisi lähtenyt pois.
 Jotain jäkäläähän tässäkin vain on? Vai onko?
Syy miksi niin innokkaasti raahasin kameraa, oli että yritin etsiä suokeltaperhosta, joka minulta vielä puuttuu. Jokin keltaisen kukertava lentelikin lähettyvillä, ja jo luulin ihmeen tapahtuneen! Mutta se olikin suomittari, jonka olin nähnyt jo viime kesänä. Nyt viisastuin sen verran, että suomittari on tosi kaunis ja sillä on komean keltaiset alasiivet, joita se vain ei näytä levossa. Hetihän sen jokin söisi rungolta. Nyt ehdin kuitenkin nähdä alasiivetkin kokonaisuudessaan, ja onnekseni perhonen on peittänyt keltaiset alussiivet huolimattomasti, että sain vähän kuvaan keltaista todisteeksi.