Kaveria ei jätetä. Terve lintu ei jättänyt toista vaaralle alttiiksi yksinään.
Koikkalehtimalla rampakin pääsi juomaan vettä Välimerestä.
karikukko
Linnut olivat tällaisessa kohdassa joen ja meren yhtymäkohdassa tonkimassa ruokaa. Tuona päivänä taustalla näkyvä Välimeri oli tosi tuulinen. Parin päivän kuluttua se oli aivan tyyni, ja siinä oli mukava uida.
Etualalla näkyvä vesi on Guadalhorce-jokea, yksi sen suistohaaroista. Pääsimme tuosta kuivasta kohdasta jokihaaran toiselle puolelle ihan kuivin jaloin, vaikka siinä näyttäisi olevan vettä koko matkalla. Tuulettomana päivänä jokisuu oli vetäytynyt kauas taakse päin, joten kuivaa aluetta oli laajalti.




































