Tänä aamuna oli uusi vieras pihassa. Tai ei niinkään uusi, koko talven on johtanut valtavat polut pelloilta pihaan jäniksenjälkiä. Mutta vasta nyt satuin näkemään yhden rusakon auringonkukan siemeniä popsimassa.
Joskus muuten takavuosina olin kerran kotipihaan tullessani saada sydänlaakin, kun yhtäkkiä nurkan takaa ilmestyi valtavankokoinen rusakko. Se seisoi takajaloillaan ja oli varmaan tavallista suurempi, sillä se näytti ihan jättiläiseltä, varmaan ainakin metrin korkuinen. Rusakko säikähti varmaan kuitenkin minua enemmän. Se ei osannut heti pois kuusiaidatusta pihasta vaan juoksi ympyrää pitkän tovin, ennen kuin onnistui syöksymään johonkin koloon.
Eräänä päivänä sain supikoirasta paremman kuvan kuin aiemmin julkaisemani. Tämä on se kapinen yksilö. Niitä on usein tullut toinenkin yhtaikaa, mutta se toinen on terve ja siten ei pysy juuri yhtään paikoillaan, koko ajan tarkkailee mahdollista vihollista, joten ei ole tullut kuin heilahtaneita kuvia. Ja sitten kohta alkaa aina pimeyskin vaivata.
Ja miten niitä siemeniä niin valtavasti maahan joutuu muillekin kuin linnuille? Ainakin yksi syyllinen on tässä: kerran näin, miten hömötiainen istui pitkään tyytyväisenä siementen vieressä, valikoi aina jonkin ja heitteli maahan. Oli sitten kyse ihmisistä tai eläimistä, yltäkylläisyys laittaa leikkimään ruuan kanssa!
Tässä taas yksi siemen lennossa maahan.
(Verkko muuten siksi, etteivät varikset tai harakat tai muut eläimet pääsisi siementen kimppuun).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti