Tämän päivän linturetki tehtiin Punkaharjulle. Meiltä kestää ajaa sinne puolitoista tuntia, ja sanoinkin, että vaikka ei nähtäisi yhtään lintua, oli silti elämys lähteä matkaan. Oli nimittäin aamulla koko pitkän matkan niin sankka sumu, että sellaista harvoin kohtaa. Sehän on pahempi kuin pimeys. Ihmeellistä kuitenkin, että kun saavuimme Punkasalmen tarkkailupaikalle, loppui sumu kuin seinään, aivan kirkas taivas.
Kaiken aikaa kulki 50-70 hanhen parvia, mutta tietysti meidän tuurilla kovin kaukana, vain joskus jokin pienehkö ryhmä eksyi vähän lähemmäksi.
Yllä asiantuntijoiden mukaan valkoposkihanhia.
Eivät kaikki niin järjestäytyneessä aurassa lennä.
Kun niin harmittavan kaukana lensivät koko aamupäivän, lähdimme siitä hissukseen kohti Parikkalan Siikalahtea.
Katsoimme vauhdissa eräällekin pellolle, että lampaita siellä käyskentelee. Sitten ajattelimme, että heinäpaaleja. Mutta viimein aivot sähköttivät, että joutseniahan ne ovat. Yläkuvassa noin kolmasosa eräänkin pellon joutsenista.
Tässäkin kohdassa seisoessamme lensi takaamme ihan päämme yläpuolelta yksi joutsen tuonne pellolle. Ihmeellinen surinan tapainen viuhahdus vain kuului. Tulipa erikoinen ääni siiven suhistessa, kuin lentokone olisi sujahtanut päämme yli.
Matka jatkui Siikalahden havaintopaikalle. Joutsenia näkyi ilmassa vähän väliä. Ne näyttävät lentävän enimmäkseen perhekunnittain tai viiden-kuuden linnun ryhmissä.
Lintutornista saimme seurata nuorten joutsenten kisailua pitkän aikaa. Siinä otettiin spurtteja ja pyrähdyksiä, sukelleltiin ja leikittiin. Lienevätkö harjoitelleet siipien kantavuutta.
Kaukana vastarannalla lenteli valtava parvi variksia. Tässäkin kuvassa vain noin kolmasosa linnuista.
Siinäpä olikin koko päivän saalis. Yksittäisiä vesilintuja näkyi myös, mutta muuten oli aika hiljaista muuton suhteen. Oli liian hyvä sää muutolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti