Väsynyt ja janoinen

 Eräänä päivänä katsoimme ikkunasta, kuinka naakka paistatteli päivää auringossa. Se nukahteli ja kallistui ja kallistui, kunnes säpsähti, kun meinasi mennä nurin. Ja taas silmät kiinni ja kallistuminen ihan kaatumapisteeseen.
Kun se siitä lopulta lähti liikkeelle, huomasimme sen ontuvan toista jalkaansa. Ilmeisesti vaurioitunut jalka oli tulehtunut ja lintu kuumeinen. Ei suinkaan se muuten olisi välillä nukahdellut.

Naapuritontilla tehtaan katolla jokakesäiset kalalokkinaapurit käyvät pihassamme aina välillä uiskentelemassa ja vettä juomassa. Yleensä ne juovat niin, että ovat kaulaa myöden vedessä, ja pää on puoliksi veden alla.

Lintuja ja perhosia

 Leppälintu tuli eteeni yllättäen ja pyytämättä metsäpolulla. Niitä oli itse asiassa kaksikin. (Valotus vain ei ole osunut taaskaan kohdalleen).

Samoin harmaasieppo eräässä pihapiirissä. Tällaisista linnuista minä tykkään, jotka tulevat uteliaina ihmettelemään kulkijaa. Päin vastoin kuin ne ryteikköjen kerttuset, jotka lurittelevat kaiken päivää, mutta ei vain tule kukaan näytille.

Perhosiakin on mukavasti. Mutta mittariperhosiakin olen vuosien varrella kuvannut jo melkoisesti, joten usein tulee ajatuksiin, että höh, sehän on vain tuo. Tämä metsämittarikoiras on julmasarvinen ja rumakin minusta.

 Metsämittarinaaras on kauniimpi eikä sillä ole sellaisia sulkasarvia kuin koiraalla.

Sitruunaperhoselle kävi köpelösti. Se oli tarrautunut mustikankukkaan ja yhtäkkiä kukka irtosi kannastaan, ja perhonen tipahti kanervikkoon. Hetken aikaa meni ennen kuin se hoksasi, että sieltä on noustava ylös.  Vähän oli hämmästyksestä pökerryksissä.

Tätä olen arvuutellut pilkkuharmomittariksi. Toinen ehdokas olisi ollut laikkuharmomittari. Jos joku tietää paremmin, olen kiitollinen.

Pihakierroksella nähtyä

Aamukasteisella nurmikolla rastaat etsivät syötävää.

 Ja useaan otteeseen ne saavatkin sieltä jotain. Valtavia madonrutkia vetävät maasta. Niillä on varmaan jo poikasia, kun eivät itse syö vaan kiepaisevat nokkansa ympärille ja saman tien vievät jonnekin.

 Tuntuu oudolta, että jollain voi olla jo poikasia, kun osa ei ole vielä edes päässyt pesimäpaikoilleen. Ainakin kolme päivää on kestänyt jatkuva trafiikki ilmassa kohti Kuolan niemimaata. Eilen oli reitti ihan talomme yläpuolella ja näyttivät olevan valkoposkihanhia.

Tänään ei ainakaan meidän kohdalle osunut. Jokohan kaikki aurat ovat menneet.

Ötököitä välillä

 Vihernopsasiipiä on tänä vuonna rutkasti.

 Mötiäinen on kerännyt valtavat määrät siitepölyä mukaansa.

Samoin tällä on keltainen siitepölyvarasto mukanaan. Lensi tuohon oljen päälle ikään kuin olisi saapunut olki mukanaan. Ja siivet pyörivät vielä vinhaa vauhtia.

Leppäkerttulajeja on maailmassa tuhottomasti, nelisentuhatta erilaista. Suomessakin niitä on yli 60 erilaista. Ei siis ihme, että eteen saattaa osua uudenlaisia. Mustin pistein olen nähnyt, mutta valkoiset pisteet ovat uudennäköisiä.

Löysin vaikken etsinyt

 En minä tätä lähtenyt aamulla pihaan kuvaamaan. Olin kuullut eilen satakielen laulua ja sitä meinasin etsiä, mutta ei sitä tänään kuulunutkaan missään. Vaan ihan lähellä koivussa lauloi punavarpunen. Kyllä ihmettelen, miten ei millään meinaa löytää lintua, vaikka ääni kuuluu selvästi läheltä.

 Ja sitten se lentää ihan yläpuolelleni tajuttoman korkeaan tammeen. Olen lentää selälleni sitä etsiessäni.

 Kurkkukarvat vain pölisevät konserttia pitäessä.

 Ja koivutaimikosta kuuluu vaikka minkälaista liverrystä. Ihan saan hepulin, kun en näe mitään ja jos näen, en kerkiä mitään. Ja jos ehdin, en tunnista. Yksi tuijottaa pihlajasta.

Kas, naakkakin lentää tammeen korvaansa kaivelemaan. Se ei näe minua ja ilahdun, että saan kuvankin. Minulla ei juurikaan ole naakasta kuvia, sillä niitä on tullut paikkakunnalle vasta kolmisen vuotta sitten. Tänä keväänä kolme pariskuntaa on keksinyt meidän pihankin. Vaikka ruokinta on lopetettu, ne mielestään löytävät kaikenlaista kaivelemisen arvoista.

punavarpunen, naakka

Eilisiä kuvaustuokioita

Eilispäivän saldona isokoskelo koskessa. Kovassa virrassa se liukui aina alavirtaan ja etsi samalla syötävää veden alta. Kun virta loppui ja tuli suvantopaikka, lintu sukelsi takaisin ja alkoi taas tähystää syömistä.

 Ilmeisesti koskessa on hyvä kalastaa, sillä olen ennenkin nähnyt siinä vesilintuja sukeltelemassa. Telkkänaaras oli samoissa puuhissa. Koskelokin on saanut puolisonsa pesälle ja alkaa kohta suunnitella etelänmatkaa.

Eräässä toisessa paikassa  keltasirkku piti konserttia, eikä yhtään häiriintynyt ohikulkevista.

 Kun oli turhaan yritetty metsästää laulavia pajulintuja ja tiltaltteja, osui silmiin jokin isompi lintu. Ensin näytti vain kepiltä tai risulta, mutta kaikki vähänkin epäilyttävä pitää aina kuvata.

 Lintuhan se oli, kun kerran lentoon lähti ja paikkaa vaihtoi, mutta sitäkös nyt tarkennetuksi saa. Niin kovin ohut ja pitkähkö, ei juuri kuusen oksaa paksumpi. Ei vieläkään anna tunnistaa itseään.

Ja taas vaihtoi paikkaa! Tuotako nyt pitäisi lintuna pitää! Näyttää jonkun unohtamalta lapaselta.

Sitten vihdoin yhdestä kuvasta saa suurentamalla sen verran selvää, että käkihän se meille poseerasi. Miten voi olla vaikeaa tarkentaa ja säätää, vaikka joka kohdassa käki seisoskeli pidemmän aikaa.

Pihaan tulleita

 Tänä aamuna menin ulos katsomaan, jos vihdoinkin näkisin, onko tullut pesimälintuja pihaan. Ainakin jossain pöntössä istuu jo sinitiainen. Ja ilahduin, että kirjosieppokin katselee vuorotellen kahta pönttöä, vaikka minusta toisessa on jo talitiainen.

Kirjosieppo vetää oikein sydämensä pohjasta aarioita omenapuissa. Olin jo ehtinyt olla huolissani, että tänä kesänä ei kirjosieppoja näkyisikään. On vähän myöhässä muihin kesiin verrattuna.

Vaahteraan tuli silmuja tutkimaan hiljainen pajulintu.

 Räkättirastas on minusta niin kaunis lintu, vaikka pitää rumaa ääntä.

 Vihervarpunen männyssä ja kuusessa.

Tuon vajaan tunnin ulkonaistuksimisen aikan ehti pihassa käydä vaikka kuinka paljon erilaisia lintuja aina sorsaa ja lokkia myöden. Punavarpusenkin äänen kuulin eka kertaa tänä keväänä, mutta en saanut silmiini.

Uusia itselleni

Laitan vielä itselleni muistiin kuvakavalkadin muutamista Siipyyssä nähdyistä linnuista, jotka ovat itselleni uusia tuttavuuksia tai muuten vaikeasti kuvattavissa. Heinätavi, ihan uusi tuttavuus. Sitä paitsi harvinainenkin, kirjan mukaan vain 2500 paria, kun esim. taveja tai sinisorsia kumpiakin on n. 200 000 paria.

Kiuru on lapsuudesta tuttu laajoilta pelloilta. Mutta täällä nykyisellä kotipaikalla kun ei ole juuri muuta kuin vettä ja metsää, on kiuru ylen harvinainen. Tämä on itselleni ensimmäinen edes jonkinlainen kuva kiurusta, joka laulaa livertää ilmassa paikallaan.

 Kivitasku ei liioin tahdo asettua minulle linssin eteen.

Lapasorsa. 

 Metsäkirvinen. Ei ole oikeastaan uusi tuttavuus, mutta asettui sopivasti nenän eteen.

 Peltosirkku. Uusi laji, eli joku sanoisi, että olen siitäkin saanut nyt eliksen.

 Kaukoputkella katsottuna sekin oli niin tosi kaunis väreiltään. Mutta kun minä en jaksa raahata jalustaa sekä kameraa, tärisee käsi ja tärisee lintu, joten niin kovin epäselvää on. Siksi laitan vielä ylivalotuksellakin kuvatun linnun, josta näkyy noita värejä.

 Pikkukuovi.

 Pensastasku. Sekin laajojen peltoaukeiden lintu.

 Ristisorsa. Taitaa siitä vissiin minulla jo kuvakin olla, mutta niin harvoin näkee lintua.

Pikkulokki. En ole ennen tavannut. Koko pää musta ja siivenalustat mustat. Näitä oli iso liuta pari päivää merenlahdessa, mutta sitten muuttivat pohjoiseen päin. En päässyt lähemmäksi kuvaamaan.

Poikaporukoin

 Haahka viehättää minua kovasti. Ilmeisesti juuri siksi, että sitä ei sisämaassa näe.

Naaraat ovat suurimmaksi osaksi jo pesillään, sillä koiraat vain kelluvat poikaporukoin kaukana merellä. Katsoi minne vain, aina näkyi läjä valkoisia kelluvia palloja.