sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Toisella lintutornilla

Omalla paikkakunnalla ei ole lintutorneja, täällä ei ole mitään sellaista paikkaa, johon lintuja kerääntyisi kerralla valtavasti. Lampia ja järviä kyllä on aivan riittämiin, mutta järvet ovat kovin karuja, niissä viihtyvät pääasiassa kuikka, härkälintu ja isokoskelo, jotka vaativat isot alueet itselleen. 
Siksipä on mukava käydä välillä muualla linturetkellä. Tänään kokeilimme Ruokolahden Torsantakan lintutornia ja ympäristöä. Alueesta on kehittymässä netin mukaan hyvä lintukosteikko.
Olihan siellä monenlaisia lintuja.
 Mutta niin kuin moni on blogissaan valittanutkin, niin nytkin joku tuli koiran kanssa ja koira haukkui tietysti lintuja, ja suurin osa telkistä, haapanoista ja muista sorsalinnuista lensi pois.
Joutsenkin joutui lähtemään pesältään, mutta kampesi itsensä pian takaisin.

Keskellä pienempää lampea oli telkän pönttö. Sen katolla seisoi valkoviklo. Ja pöntön vieressä käyskenteli useitakin valkovikloja. Mutta kuvista ei oikein tullut tolkullisia.

Vasta kun kaksi vikloa lensi isommalle puolelle ja toisilleen sieltä vuorotellen huutelivat, sain niistä jonkinlaisia todisteita.

Mutta jotenkin tämäkin oli niin tosi samanvärinen taustansa kanssa, että kauan sai tihrustaa ennen kuin osui silmiin. Vissiin kutsuhuuto oli onnistunut, kun tämä sai tuon toisen viereensä.

Torsantaka, joutsen, valkoviklo

2 kommenttia:

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Lintutorni on hienolla paikalla. Lintujen seuraaminen, unohduttaa kaikki muut asiat mielestä. Sitä vaan katselee ja kuuntelee lintuja.

Anu kirjoitti...

Ihanaa, kun kahlaajat ovat tulleet!
Helsingissä ja Lahdessa on samanlaisia koirien ulkoiluttajia, jotka eivät tajua luonnossa liikkumista lintujen kannalta. Raivostuttavaa. Pahimpia ovat ne, jotka piätävät koiriaan irti.