Omituinen luonnonlaki, että kun jätän lenkille lähtiessäni kameran kotiin, varmasti olisi jotain erityistä, mutta jos on kamera, ei mitään uutta ja ihmeellistä näkyvissä. Eilen se nimittäin taas tapahtui.
Metsäpolun varrella alkoi jokin lintu säksättää niin mahdottomasti ja sehän oli peukaloinen. Eikä sitten mitään, millä kuvata. Arvelin, että kun se niin kovasti hätisti meitä pois, sillä on poikaset jossain ja se kyllä pysyy siellä, jos menen vasta tänään uudestaan katsomaan. Ja olihan se siellä.
Mutta voi ihme, miten kauan sain tehdä töitä, että yleensä näin, missä puussa ja millä oksalla se ääntelee. Ja sitten tietysti risuja edessä ja muuta vastaavaa. Kun lopulta olin saanut jonkinlaisia kuvia, olin jo pois lähtemässä, kun risukossa näkyi hyppelehtivän muitakin lintuja. Kas, siellä oli toinenkin peukaloinen, joka ei äännellyt mitään.
On se niin huvittavan näköinen, kun pyrstö sojottaa suoraan taivasta kohti.
Ja siellä maassa niitä poikasia oli. Yhtä hölmön ja ihmettelevän näköisiä kuin muidenkin eläinten jälkikasvu. Pyrstö pystyssä jo pienestä pitäen.
Tämä oli minulle samalla "elis". Nyt ei minulta taida puuttua enää kuin pari lintulajia, että tulisi täyteen tasan 200 suomalaista kuvattua lajia. Luvussa eivät ole mukana ulkomaalaiset, joita ei Suomessa tavata.
peukaloinen
3 kommenttia:
Onneksiolkoon!
Onnea eliksestä! Ja sama todettu, aina kun jätät kameran kotiin löydät jotain erityistä kuvattavaa.
Hienot kuvat! Peukaloiset on ihania pikkulintuja, välillä melkein kuin hiiriä kun vilistävät risukon seassa. Mutta hankalia kuvattavia!
Lähetä kommentti