Monenlaisia petoja

Sudenkorennot ovat petoja, pyydystävät toisia hyönteisiä ja imevät mehut suihinsa. Tässä juuri yksi sellainen peto syöntipuuhissa.

Tuon korennon kanssa samassa kansiossa oli tällainenkin kuva. Jokin lintu on päässyt hengestään. Ehkä peto ei ole mikään maapeto, koska kuva on saaresta. Varmaan jokin haukka siepannut pienemmän linnun. Sulat ovat kyllä aika suuria, ei minkään kovin pienen linnun.

Peto se on hämähäkkikin. Yhden langan varassa roikkui tuolla samaisella saarella. Alkaako tästä kutoa pyydystä.

Kuikatkin pian etelään

Koskeloiden ja härkälintujen ohella näkee kuikkiakin aivan valtavasti nykyään järvellä aiempiin vuosiin verrattuna.  Kuikat vain eivät anna lähestyä itseään kuvausetäisyydelle. Harvinaista, että näinkin lähelle olen tätä päässyt.
Eilenkin näin toistakymmentä kuikkaa kokoontuneena keskelle järveä. Syysmuutto edessä nääs.

 Ja mitä ihmettä! Joku on ajanut autonsakin keskelle järveä!

 

Ei onneksi ollutkaan auto vaan kivi. Mutta joka kerran kauempaa katsottuna erehdyn luulemaan samaista kiveä autoksi. 

kuikka

Turhaan pelkäsivät

 Tällaisissa maisemissa meloskelimme tänään. Ja vasta kuvan oton jälkeen havaitsin, että

lähimmällä kivellähän lepäilee lintuperhe.

 Siitä se emo hissukseen alkoi kehottaa poikasiaan nousemaan ja lähtemään.

Voi eihän meitä olisi tarvinnut karkuun lähteä. Eri kuvissa näkyy, miten emo näennäisen rauhallisesti vetää poikuetta, mutta aina sivusilmällä pitää tarkasti silmällä meitä tunkeilijoita.
isokoskelo

 rantakukka

Tuulihaukkakin vilahti

 Uimaan mennessä jokin ruskea lintu lensi männyn nokkaan. Auton ikkunasta yritän kuvata, mutta kaukana on lintu. Vien auton sivummalle ja hiivin puiden suojassa lähemmäksi. Lintu onkin siellä vielä. Räps. Tuulihaukka tuli kuvatuksi.

Vieläkin on turhan kaukana, mutta eihän lintu jäänyt odottamaan, että olisin paremman kuvan saanut. Olen kuitenkin tyytyväinen jo tuohon yhteen kuvaan. Ehkä siitä tunnistaa.
Koska tuulihaukka elelee runsaimpana Pohjanmaan lakeuksilla, olen iloinen, että satuin näkemään sen täällä Saimaan rannalla.
tuulihaukka

Vei meidän madot

Olin viemässä kompostiin marjantähteitä mehunkeiton jälkeen. Kompostissa oli jokin  söpö lyhythäntäinen, joka askaroi ja askaroi kovasti työn parissa.

Ehdin hakea kamerankin ja aina vain se jokin työskenteli ja kaivoi tunnelia ihan pinnan tuntumassa. Sitten se kääntyi ja vain pieni vaaleanpunainen nenä näkyi maan uumenista. Kunnes tonkija päätti tulla kokonaan pois maan alta. Se oli kontiainen, entiseltä nimeltään maamyyrä. Tämä on juuri se sama kontiainen, joka esiintyy lastenkirjassa Kuinka myyrä sai housut.

Varmaan se tonki kompostista matoja, sillä kun me yritimme löytää sieltä onkimista varten lieroja, ei ollutkaan helppo homma.

Tuleekohan mitään

Avonaisesta autonikkunasta rähmälläni yritän taas saada jonkun linnun sähkölangalta kuvaan. Koskaan ei tiedä, olisiko se sellainen, jota en ennen ole tuntenut.

Osoittautui harmaasiepoksi. Onhan minulla sellainen jo, mutta tämä on niin hellyttävän näköinen, kun se tutkailee, tuleeko siitä kuvaamisesta mitään.
harmaasieppo

Perhosbaareja

Eteeni lennähti perhonen, jota äkkiä katsoen luulin ensin nokkosperhoseksi, mutta se on herukkaperhonen, vanha nimitys liuskaperhonen.
Koko kesänä en ole nähnyt nokkosperhosta. Nyt alan epäillä, onkohan se lapsuudenkin suuri ja runsas nokkosperhosmäärä harhaa, jospa välillä on lentänyt jokin muukin perhonen. Eihän sitä niin tarkkaan katsottu, perhonen kuin perhonen. Toisaalta, nokkosiahan oli ennen vähän jokaisen saunan tausta täynnä, joten toukalle oli enemmän ravintokasvejakin kuin nykyään.

 Meidän nauhukset tuntuvat olevan hyvä ruoka-aitta perhosille. Olen ottanut tavaksi käydä vähän väliä tarkastamassa, mitä perhosia siitä löytyy. Neitoperhosia, sitruunaperhosia, keisarinviittoja, suruvaippoja ainakin on näkynyt. Tässä kuvassa onnistuin kerrankin saamaan edes epäselvän kuvan sitruunaperhosesta siivet avoinna, kun se on juuri lentoon lähdössä.

Kameran päiväyksen mukaan tämä viimeinen kuva on jo seitsemän vuoden takaa elokuusta, kun laitoimme perhosille ruokabaarin. Tässä syömään on tullut suruvaippa ja neitoperhonen sekä kaikenlaisia ötököitä. Silloin neitoperhosia tuli "baariin" niin valtavasti, että koko talon seinä oli täynnä niitä. 

Laitoimme tänä vuonna samanlaisen syöttösienen, mutta siihen ei ole eksynyt perhosia, vain ampiaisia ja muita pikkuhyönteisiä. 

Sienessä on hunajaa ja sokeria.

herukkaperhonen, sitruunaperhonen, neitoperhonen

Vesitatarten ympäröiminä

Kukkaisten keskellä kulkee ties... Ihana uima-allas vesitatarten ympäröimänä. Keitähän mahtaa olla?

Olivat isokoskeloita. Poikaset jo mekein kuin emonsa, neljä yhteensä. Tänä kesänä olen nähnyt ennätysmäärän isokoskeloita, enemmän kuin koskaan ennen. Onkohan laji lisääntymään päin. Vai onko niin, että olen alkanut tunnistaa lintuja paremmin kuin ennen.

isokoskelo

Jokapäiväinen ja melkein eksoottinen

Pikkuvarpuset pihassa ovat arkipäiväinen näky, ja linnut ovat aika kesyjä, mutta pyrähtävät kuitenkin puuhun, kun ihmisen näkevät. "Kah, sinäkin olit täällä piilossa!"

"No nyt poseerataan!"

 Tavallinen varpunen tuntuu minusta sen sijaan ihan eksoottiselta linnulta, sillä se ei koskaan käy meidän pihassamme. Keskustan satamassa niitä sen sijaan pyörii kahvilan tuolien alla etsien ruuantähteitä. Ja ainahan sieltä jotain löytyy.

Mutta hyi kun olikin pahaa!
pikkuvarpunen, varpunen

Taasko harvinainen

Menin kastelemaan kallionauhuksia ja siinähän se oli! Perhonen.

Eikä sittenkään ihan mikä tahansa perhonen vaan keisarinviittanaaras.

 

Eikä sekään tavallinen naaras vaan perhoskirjan mukaan harvinainen valesina-muoto: pohjaväriltään ei keltainen vaan harmaanruskea. Kovin se oli repaleinen ja kulunut, joten nyt aloin vähän epäillä, olisiko minulle sittenkään sattunut onni nähdä mitään harvinaisuutta. Jospa se onkin vain kulunut vanhuuttaan.

Perhonen kävi vähän väliä jossain ja tuli taas takaisin imemään mettä. Sen päivän se siinä hääri, mutta ei ole sen koommin näkynyt.

keisarinviitta