Näytelmiä meressä

Ennen Lapin lintukurssia minä arvuuttelin kuukausikaupalla itsekseni, ostaisinko kaukoputken, jolla näkisi kauas kaikki kahlaajatkin. Niin kuin nyt tuolla kuvan keskellä olevat punarintaisetkin. Ne joilla oli kaukoputket näkivät tässä Vadsön majapaikan edustalla mustavikloja ja punajalkavikloja ja vaikka mitä muita.
Olin lähtenyt matkalle Seinäjoen kautta ja kävin siellä jo kaupassa kysymässäkin kaukoputkia. Mutta kaikki koot oli loppuunmyyty, oli ollut kova kysyntä, ja maahantuoja ei ollut ehtinyt toimittaa tarpeeksi tavaraa.

  Niinpä nyt sitten tyydyin vain kuvailemaan sitä, mitä oli lähempänä. Lintuja oli lähelläkin vaikka kuinka: koskeloita, haahkoja, meriharakoita erilaisia lokkeja...

Lokkien ja koskeloiden välille syntyi vähän väliä jotain kärhämää. Ja kaikenlaista muuta näytelmää oli tarjolla.

 Majapaikan edustalta lähdin kulkemaan pientä luontopolkua, muut jäivät ns. staijaamaan niitä kahlaajiaan. Osui ensimmäiseksi vastaan tuulessa kärvistelevä pajulintu. Polun varrella pienellä lammella oli vesipääskyjä, tukkasotkia ja monia muita.

Takaisinpäin tullessa huomasin lokin hyökkäävän saaliin kimppuun.

Se saikin kalan, mutta voi miten suuren. Lintu ei jaksanutkaan nousta saaliin kanssa ilmaan vaan painui veden alle. Luulin välillä, että koko lintu hukkuu saaliin mukana, niin syvälle se välillä upposi.

Mutta saihan se ponnistetuksi itsensä ylös vedestä.

Mutta painava oli ateria. Loppumatka piti raahata kalaa  kävellen.

 Puoliso tulee hissukseen myös saaliille.

Ja niin lokit tekevät selvää kalasta. Ei noin isoa voi kokonaisena nielaista.

Nämä lokit jossain toisessa paikassa aamutuimaan.

Kyllä minä olen toistaiseksi päätynyt siihen tulokseen, että en tarvitse kaukoputkea. Miten kauas minun tarvitsee oikein nähdä? Minua ilahduttaa kuitenkin enemmän, että saan kuvatuksi kaikenlaista lähelle tulevaa ja näen erilaisia tapahtumia. En kuitenkaan ehdi tunnistaa kaukana äkkiä vilahtavaa lintua, kuva siitä pitäisi kuitenkin saada tunnistaakseni.
Ne viklot vähän vielä harmittavat. Mutta ei hätää. Aina on hölmömpiä yksilöitä, jotka sattuvat eksymään lähelle. Ei sitä tiedä, koska jokin eksyy ihan jalkojen juureen.

lokki

Haahkoja

Haahkakin on minusta niin eksoottinen, ei jokapäiväinen tuttavuus. Naaras haaveilee tässä Vardön merillä levän päällä.

Jotain syötäväähän sieltäkin löytynee.

 Erikoinen korvaläpällinen lippalakkikin koiraalla on.

 Hornöyan lintuvuorelta alas merelle katsoessa haahkojakin näkyi valtavina mattoina. Tässä on yhdellä naaraalla hyvät mestat: koiraita on ympärillä ihan liiaksi asti.

Välillä koiraat tappelevatkin keskenään, ja välillä pullistelevat rintalihaksiaan, kuten tässä juuri yksi yrittää tehdä vaikutusta.

haahka

Raitapaitaiset selässä

 Eilen olimme ensimmäistä kertaa tänä kesänä melomassa. Menimme pieneen lahdenpohjukkaan tarkoituksena kuvata sudenkorentoja. Sinne kulki edellämme myös joutsenpari, eipä ollut poikasia. Mutta lahdukassa olikin yllättäen härkälintuemo kantaen kolmea poikastaan. Tätä näkyä olen jo pari vuotta odottanut näkeväni: raitaisia härkälinnun poikasia emon selässä. Raskas on taakka, lintu välillä ihan upoksissa.

Emo oli vähän hädissään meidän ilmestymisestämme.

Eivät ne poikaset kaiken aikaa pysy selässä. Välillä pitää joidenkin itsekin uida.

Kun isälintu näki meidät viholliset, se kiirehti valtavaa vauhtia pesueensa suojaksi.

Mutta emo saa kyllä yksin kantaa taakan. Isä joutaa välillä temppuillakin. Jäin epätietoisuuteen, oliko tällainen "leikittely" jo rentoutuneen linnun helpotuksen huokausta vai yritys pelotella meitä pois.

härkälintu

Uutta sukupolvea

Ihmettelen usein, miksi ammattilintukuvaajat kuvaavat aika vähän lintujen poikasia. Sellaisillakin sivustoilla, jotka on perustettu tunnistusta varten, ei lintujen eri ikäkausia ole kuvattu systemaattisesti.  Myös lintukirjat laahaavat tässä asiassa jäljessä, vain satunnaisesti on eri lintujen poikasia sattunut kuviin kuin vahingossa. Toisaalta, jääpähän tällaisille amatööreille jännitystä ja löytämisen riemua: Ahaa, tuolla linnulla on tuonnäköiset perilliset.

Nämä kaksi ylintä kuvaa ovat haapanan poikasia.

 Telkän vielä niin söpöjä pienokaisia jo muutama viikko sitten.

 Ja viikonloppuna Helsingissä telkän isompia, teini-ikäisiä jälkeläisiä.

 Telkän isommat poikaset, ovat minusta jotenkin, voisiko sanoa ei niin kauniin näköisiä, varsinkin takaa päin ihan vanhan ukon oloisia.

Sinisorsan poikanen.

 Tämä on mielestäni harmaasorsa, aikuinenkin minulle ennestään tuntematon. Mutta tuo valkoinen laikku siivessä on minusta hyvä tuntomerkki. Äkkiä voisi kyllä arvella sinisorsaksi. Uiskentelivat Helsingissä Viikinlahdessa.

Oman paikkakunnan kanadanhanhet. Ihan käsittämätön määrä poikasia lyöttäytynyt yhteen. Poikasia tulee perässä ja osa on ehtinyt jo rantaan. Yksi pari vahti yli kahtakymmentä poikasta ja muut aikuiset käyskentelivät kaikessa rauhassa jossain muualla, lähistöllä kuitenkin. Pitävät näköjään lastentarhaa.

Helsingissä valkoposkihanhet. Niin tosi suloista jälkikasvua näilläkin.

Nokikanan jo hieman isompi lapsi.

Liejukanan perillinen.

Nokikanoja

Eilen oli liejukanat poikasineen, tänään on vuorossa nokikana ja sen poikasia. Nämä kaikki nokikanat Helsingissä.

 Näimme eri paikoissa eri nokikanaperheitä ja kullakin perheellä eri määrä poikasia.

 Tällä pariskunnalla oli vain tämä yksi poikanen. Siitä pitivät tosi hyvää huolta.

Eräällä pariskunnalla oli peräti viisi poikasta. Ja nämä ovat jo vähän vanhempiakin. Eivät enää niin punaisenoranssinkukertavia kuin tuo aiempi ainokainen.

Ei kovin kauneudella pilattu, mutta hyvähän se on olla punainen naama, että emo tietää osoittaa ruokaa sitä kohti.

nokikana

Liejukanojen perheonnea

 Helsingissä pitäisi päästä käymään useamminkin. Siellä näkee vaihteeksi erilaisia lintuja. Viikonloppuna löysimme liejukanojen pesimäpaikalle, kiitos Kvilttaajan hyvien ohjeiden. Paikka oli aivan ihana ulkoilualue, ja joessa näytti kuhisevan elämää muutenkin. Mutta muista linnuista ensi kerralla.

Liejukanoilla oli poikasia, en ehkä nähnyt kaikkia, sillä ne piilottelivat suurimmaksi osaksi kasvuston seassa.

  Poikasilla niin tosi pienet siiventyngät, joilla ne yrittävät räpytellä.

 Äiti alkoi peseytymisrituaalin, ja poikasten oli vain odoteltava kiltisti vieressä.

 Sillaikaa kun äiti kaunistautuu, saapuu lokkijoukkue...

..ja kauempana uiskenteleva isä on heti tarkkana ajamaan lokit pois. Onneksi on kaksi hoitajaa pikkuisilla.

liejukana

Pyhää toimitusta

Varpusilla oli riemukkaat hetket meneillään.

 Jonkin ajan kuluttua uros lensi pois, mutta ei kestänyt kauaakaan, kun se teki pienen kaarroksen ja ryntäsi taas pukille.

Ja hämmästykseni oli suuri, kun huomasin tätä jatkuvan loputtomiin. Tai ainakin minusta loputtomalta tuntui: Uros toimissaan, pyrähdys ja kierros naaraan edessä, taas toimeen ja niin edelleen. Ainakin valehtelematta toista kymmentä kertaa, kunnes ne lopulta lensivät pois.

Ja tämä tapahtui pyhässä paikassa: Nessebyn kirkon luona Norjassa.
varpunen

Telkät kukkien keskellä

Aivan ovat jääneet tutkimatta paikalliset linnut. Kävin eräällä lammella, jossa viime vuonna näin useita eri vesilintulajeja. Yllätyin, että lumpeet kukkivat jo, vaikka on vasta kesäkuun alku. Telkillä on jo isot poikaset ja kauniit maisemat.

 Olin iloinen, että linnut olivat yllättäen ihan lähellä edessäni, mutta toisaalta oli vain hyvin pieniä aukkoja ruo´onkorsien välissä, mistä saattoi saada jonkinlaista kuvaa. Piti rajata rutkasti, etteivät ne liikaa häiritse. Silti korsia näkyy kuvissa. En voinut yhtään liikkua enkä vaihtaa paikkaa. Olisi pitänyt ymmärtää niittää viikatteella ruokoja jo kevättalvella pois edestä.

  Keskellä lumpeita emo poikineen alkoi torkkua.

Kauemmaksi näki ruokojen yli. Siellä uiskenteli parikin telkkänaarasta ilman poikasia sekä tukkasotkapariskunta. Eiköhän sotkillakaan ole poikasia?

telkkä, tukkasotka