Kaksitoista erilaista

 Kaksitoista erilaista lintulajia oli tänään pihassa sen tunnin aikana, jona tarkkailimme herkeämättä pihaa. Mieliinpainuvin hetki oli, kun harmaapäätikkakin uskaltautui taas talipötkölle.

 Sitten pyyhälsi varpushaukka paikalle, ja kaikki pikkulinnut vilahtivat kuusiaidan sisälle. Harmaapäätikka jähmettyi paikalleen tähän asentoon ainakin kymmeneksi minuutiksi. Koko aikana se ei liikahtanutkaan.

Ja toinen ihmeellinen juttu: koskaan ennen en ole nähnyt palokärkeä pihassa, nyt se tuon tunnin aikana riemastutti meitä hetken aikaa.

Tämänpäiväinen saalis: keltasirkku 28, närhi 2, talitiainen 7, sinitiainen 5, varpushaukka 1, harmaapäätikka 1, mustarastas 2, palokärki 1, käpytikka 2, varis 1, harakka 1, tilhi 17.

Kauheasti pelkäsin, että tilhiä ei tule ollenkaan, vaikka niitä on koko talven pyrähdellyt joka päivä ja enemmänkin kuin tuo äskeinen lukumäärä. Mutta ihan loppuminuuteilla ne pyrähtivät tammeen. Ihanat tilhet. Pitänee huomenna tarkkailla uudelleen. Jos huominen saalis on parempi, ilmoitankin sen Bird lifeen.
Vaatimaton oli keltasirkkujen määräkin. Parhaimmillaan niitä on ollut yli 60. Mutta meiltä on loppunut kaura. Olemme jo tilanneet vakitoimittajaltamme, mutta hän ei ole ehtinyt vielä tuoda.

Tilhiä siellä ja täällä

Toissapäiväisen auringonpaisteen aikana oli keltasirkkujen lisäksi valtava tilhiparvikin paistattelemassa auringossa.

 Ne pyrähtelivät parvina ja yksittäin eri puissa.

 Tällainen petokin tuijotti oksalta! Eli nyt ymmärsin, miten suuri merkitys linnuilla on eri väreillä ja kuvioilla. Kun rauhassa keskittyy syömiseen, ei vihollinen välttämättä hyökkää takaa päin, kun kuviointi näyttää kauhealta pedolta.

Koko lähitienoo oli ihan tilhien valloittama. Kauppaan mennessäkin niitä riitti vielä joka oksalle.

 Tänään ei sitten aurinko ihan täydeltä terältä paistanutkaan, mutta puut olivat paksussa huurteessa.

 

tilhi

Auringossa paistattelijat

 Jo on aikaa vierähtänyt siitä, kun viimeksi on näkynyt aurinkoa kunnolla, onko peräti kolme kuukautta.

 Nyt paistoi koko päivän niin kuin talvella ja pakkasella pitääkin.

 Keltasirkut istuskelivat ja paistattelivat auringossa.

 Pallo puussa.

 Niitä on pihan ympäristön puissa mahdottomat määrät, kuin puu olisi puhjennut keltaisiin kukkiin. Olemme yrittäneet laskeskella ja yli kuudenkymmenen olemme päässeet.

Saa nähdä, onko ensi viikonloppuna, kun on pihabongauspäivä.

keltasirkku

Lumitiukuja

Lumitiukuja puussa.

 Ei tiennyt vanhakansa mitään, kun väitti, että pihlaja ei kanna kahta taakkaa samana vuonna.

Erimieliset punatulkut

 Punatulkkuja oli pitkästä aikaa pihassa. Kukkuu! Täällä lumien keskellä sitä ollaan.

 Saapui siihen toinenkin.

Mutta sepäs ei ollutkaan ensimmäisen mieleen.

Osaavat näköjään punatulkutkin olla eri mieltä.

punatulkku

Kova ahmatti

Nämä kaikki kuvat jo kuukausi sitten otettuja. Täytyy selailla taas vanhoja kuvia, kun uusia ei ehdi ottaa. Närhet ovat edelleenkin innokkaita kotipihan lintuja.

Minä kyllä tykkään närhistä kovastikin, vaikka ovat niin julmetun kovia syömään.

 

Silloin on vielä ollut mustarastasnaaraskin närhen kanssa neuvottelemassa. Nyt sitä ei enää ole näkynyt. Vielä oli kuitenkin koiras eräänä päivänä.

närhi, mustarastas

Vuonna 2014

Joka vuoden lopussa kuuluu tietysti luoda katsaus menneeseen vuoteen. Tässä vuoden 2014 hetkiä ja kohteita:

 On tammikuussakin ollut näköjään jokunen aurinkoinen päivä. Ja järvellä ollut tämän näköistä. Melko lumeton talvi kokonaisuudessaan.

Helmikuussa hiihtolomalla Sotkamossa. Eka kertaa koiravaljakolla ajelemassa.

Vaikka talvi oli hyvin leuto, on pikku pakkasta sentään ollut jonkin verran veistosten tekoon. Tässä osa Mikkelin torilla olleista veistoksista maaliskuussa, olivat jo osittain sulamassa.

 Huhtikuussa on saanut kytätä jo täyttä päätä lintuja. Itselleni uusiakin lajeja opin tuntemaan monia, kuten vaikkapa taivaanvuohen. Taivaanvuohi lentelee aina keväisin päämme yläpuolella eikä sitä voi olla huomaamatta "määkimisestä", mikä ääni tulee sen siivistä linnun laskeutuessa alas päin. Ja viereisellä tontilla lintu piti tik-tak-soidinnakutustaan. Ensimmäistä kertaa tänä keväänä näin sen muuallakin kuin ilmassa, nokka valtavan pitkä. Mutta lentoon lähtee heti, jos yrittää kuvata. Ei ole tullut kunnon kuviakaan, mutta haluan näyttää, miten suurimmassa osassa kuvia lintu lentää nurin päin, valkoinen pullea vatsa ylös päin. Kuulemma tyypillistä.

Toukokuuussa Etelä-Suomessa, mm. Harakka-saarella Helsingissä. Meriharakoita, valkoposkihanhia, haahkoja, lapintiiroja. Siinä muutama laji, joita ei täällä tapaa. Opin senkin, että kun valkoposkihanhi näyttää kieltään suu auki, se ei suinkaan läähätä kuumuudesta kuin koira vaan on vihainen. Yllä meriharakka.

 Kesäkuussa Espanjassa. Olisiko tämä jonkin linnun pesä puussa, ainakin puissa hyppelehti kovin hätääntyneitä lintuja, kun tästä ohi kuljimme. Kuva Zaragozasta.

Heinäkuu on kuvauskohteiden puolesta runsaudensarvi. Eivät ole perhosetkaan helppoja kuvattavia. Tässä pihlajaperhonen.

Kesällä tuli tehdyksi useitakin pieniä ja isoja retkiä. Yksi pieni ja kiva retki oli Ruokolahden Kummallekivelle, jonka läheisyydessä on sammalsilta. Se on alunperin Kaukas-yhtiön 1930-luvulla rakennuttama rahkamättäistä koottu silta, jonka tarkoitus oli helpottaa metsätyömiesten kulkua Pitkäjärven yli.

Kuikkaäiti ja lapsi.
Tyypillistä syyskuulle olivat hienot sumuiset aamut. Lehdetkin alkoivat jo kellastua.  Vääjäämättä alkaa taas paras lintukausi olla ohi.

Lokakuussa Parikkalan Siikalahdella. Joutsenryhmiä lenteli vähän väliä taivaalla.

Marraskuu on harmaa, ei siitä pääse mihinkään. Tuskin silloin on mitään kummaa edes tapahtunut.

Joulukuussa oli sentään jäämuodostelmia, uudenvuoden maljat!

Ihme hippiäinen

Vielä on syömistä linnuille.

Jotain syömistä etsi eilen myös tämä.  Tietysti metsän mustimmassa kohdassa, ettei millään saanut selviä kuvia. Vasta koneella ankarasti kuvaa vaalennettuani ihmettelin, mikä ihme lintu on sellainen, jolla on aivan oranssi päälaki, onko sellaista Suomessa olemassakaan!

Ja onpa totisesti: hippiäinen. Niitä hyppelehti puiden juurella useitakin, mutta kuten arvata saattaa, eivät antaneet lähestyä. Näitäkään kuvia ei pitäisi edes julkaista, ovat niin kehnoja, mutta kun olen taas niin innoissani, kun näin ja opin tuntemaan itselleni uuden lintulajin.

Ruotsiksi hippiäinen on kungsfågel, kuningaslintu, eikä ihme, niin ihmeen kirkkaana loistaa oranssi päälaki. Niitä kuvia vain en voi julkaista, ovat vielä kehnompia.
Nyt on vain toivottava, että talvi olisi leuto. Nimittäin ankarina talvina Suomeen jääneet yksilöt menehtyvät melkein kaikki.

Angry birds

 Tässä pihakoivussa on milloin keltasirkkuja, milloin tilhiä, nyt siellä näyttää olevan viherpeippoja.

 Ja kaikki niin terhakkaita ja pirteitä, ei tunnu olevan sairaudesta tietoakaan.

 Mutta ne ovat kyllä aika agressiivisia lintuja. En ole minkään muun lajin nähnyt kiukuttelevan niin kuin viherpeipot.

 

Kerrankin minusta näytti siltä, että kun yksi oli juuri saanut siemenen suuhunsa, toinen tuli ja yritti lennosta napata sen suusta itselleen. 

Jäästä on moneksi

Säätiedotuksessa oli luvattu auringon ehkä pilkistävän tänään, joten menin rantaan katsomaan, olisiko tullut jääkuvioita, kun vedet eivät vielä ole jäätyneet ja nyt on pakkastakin. Huomenna jos sataa lunta, kuviot ovat mennyttä, ovat kevääseen asti piilossa. Olihan siellä kuvioita, mutta auringosta ei tietoakaan, joten on taas tyytyminen tähän.
Yllä kupolit.

Neitokainen.

Ankka.

Kyyneleet.

 Sikarit.

 Entisajan ämpäri.

 Shampanjavispilä.

Hampaat.

Korut.