Raitapaitaiset selässä

 Eilen olimme ensimmäistä kertaa tänä kesänä melomassa. Menimme pieneen lahdenpohjukkaan tarkoituksena kuvata sudenkorentoja. Sinne kulki edellämme myös joutsenpari, eipä ollut poikasia. Mutta lahdukassa olikin yllättäen härkälintuemo kantaen kolmea poikastaan. Tätä näkyä olen jo pari vuotta odottanut näkeväni: raitaisia härkälinnun poikasia emon selässä. Raskas on taakka, lintu välillä ihan upoksissa.

Emo oli vähän hädissään meidän ilmestymisestämme.

Eivät ne poikaset kaiken aikaa pysy selässä. Välillä pitää joidenkin itsekin uida.

Kun isälintu näki meidät viholliset, se kiirehti valtavaa vauhtia pesueensa suojaksi.

Mutta emo saa kyllä yksin kantaa taakan. Isä joutaa välillä temppuillakin. Jäin epätietoisuuteen, oliko tällainen "leikittely" jo rentoutuneen linnun helpotuksen huokausta vai yritys pelotella meitä pois.

härkälintu

Uutta sukupolvea

Ihmettelen usein, miksi ammattilintukuvaajat kuvaavat aika vähän lintujen poikasia. Sellaisillakin sivustoilla, jotka on perustettu tunnistusta varten, ei lintujen eri ikäkausia ole kuvattu systemaattisesti.  Myös lintukirjat laahaavat tässä asiassa jäljessä, vain satunnaisesti on eri lintujen poikasia sattunut kuviin kuin vahingossa. Toisaalta, jääpähän tällaisille amatööreille jännitystä ja löytämisen riemua: Ahaa, tuolla linnulla on tuonnäköiset perilliset.

Nämä kaksi ylintä kuvaa ovat haapanan poikasia.

 Telkän vielä niin söpöjä pienokaisia jo muutama viikko sitten.

 Ja viikonloppuna Helsingissä telkän isompia, teini-ikäisiä jälkeläisiä.

 Telkän isommat poikaset, ovat minusta jotenkin, voisiko sanoa ei niin kauniin näköisiä, varsinkin takaa päin ihan vanhan ukon oloisia.

Sinisorsan poikanen.

 Tämä on mielestäni harmaasorsa, aikuinenkin minulle ennestään tuntematon. Mutta tuo valkoinen laikku siivessä on minusta hyvä tuntomerkki. Äkkiä voisi kyllä arvella sinisorsaksi. Uiskentelivat Helsingissä Viikinlahdessa.

Oman paikkakunnan kanadanhanhet. Ihan käsittämätön määrä poikasia lyöttäytynyt yhteen. Poikasia tulee perässä ja osa on ehtinyt jo rantaan. Yksi pari vahti yli kahtakymmentä poikasta ja muut aikuiset käyskentelivät kaikessa rauhassa jossain muualla, lähistöllä kuitenkin. Pitävät näköjään lastentarhaa.

Helsingissä valkoposkihanhet. Niin tosi suloista jälkikasvua näilläkin.

Nokikanan jo hieman isompi lapsi.

Liejukanan perillinen.

Nokikanoja

Eilen oli liejukanat poikasineen, tänään on vuorossa nokikana ja sen poikasia. Nämä kaikki nokikanat Helsingissä.

 Näimme eri paikoissa eri nokikanaperheitä ja kullakin perheellä eri määrä poikasia.

 Tällä pariskunnalla oli vain tämä yksi poikanen. Siitä pitivät tosi hyvää huolta.

Eräällä pariskunnalla oli peräti viisi poikasta. Ja nämä ovat jo vähän vanhempiakin. Eivät enää niin punaisenoranssinkukertavia kuin tuo aiempi ainokainen.

Ei kovin kauneudella pilattu, mutta hyvähän se on olla punainen naama, että emo tietää osoittaa ruokaa sitä kohti.

nokikana

Liejukanojen perheonnea

 Helsingissä pitäisi päästä käymään useamminkin. Siellä näkee vaihteeksi erilaisia lintuja. Viikonloppuna löysimme liejukanojen pesimäpaikalle, kiitos Kvilttaajan hyvien ohjeiden. Paikka oli aivan ihana ulkoilualue, ja joessa näytti kuhisevan elämää muutenkin. Mutta muista linnuista ensi kerralla.

Liejukanoilla oli poikasia, en ehkä nähnyt kaikkia, sillä ne piilottelivat suurimmaksi osaksi kasvuston seassa.

  Poikasilla niin tosi pienet siiventyngät, joilla ne yrittävät räpytellä.

 Äiti alkoi peseytymisrituaalin, ja poikasten oli vain odoteltava kiltisti vieressä.

 Sillaikaa kun äiti kaunistautuu, saapuu lokkijoukkue...

..ja kauempana uiskenteleva isä on heti tarkkana ajamaan lokit pois. Onneksi on kaksi hoitajaa pikkuisilla.

liejukana

Pyhää toimitusta

Varpusilla oli riemukkaat hetket meneillään.

 Jonkin ajan kuluttua uros lensi pois, mutta ei kestänyt kauaakaan, kun se teki pienen kaarroksen ja ryntäsi taas pukille.

Ja hämmästykseni oli suuri, kun huomasin tätä jatkuvan loputtomiin. Tai ainakin minusta loputtomalta tuntui: Uros toimissaan, pyrähdys ja kierros naaraan edessä, taas toimeen ja niin edelleen. Ainakin valehtelematta toista kymmentä kertaa, kunnes ne lopulta lensivät pois.

Ja tämä tapahtui pyhässä paikassa: Nessebyn kirkon luona Norjassa.
varpunen

Telkät kukkien keskellä

Aivan ovat jääneet tutkimatta paikalliset linnut. Kävin eräällä lammella, jossa viime vuonna näin useita eri vesilintulajeja. Yllätyin, että lumpeet kukkivat jo, vaikka on vasta kesäkuun alku. Telkillä on jo isot poikaset ja kauniit maisemat.

 Olin iloinen, että linnut olivat yllättäen ihan lähellä edessäni, mutta toisaalta oli vain hyvin pieniä aukkoja ruo´onkorsien välissä, mistä saattoi saada jonkinlaista kuvaa. Piti rajata rutkasti, etteivät ne liikaa häiritse. Silti korsia näkyy kuvissa. En voinut yhtään liikkua enkä vaihtaa paikkaa. Olisi pitänyt ymmärtää niittää viikatteella ruokoja jo kevättalvella pois edestä.

  Keskellä lumpeita emo poikineen alkoi torkkua.

Kauemmaksi näki ruokojen yli. Siellä uiskenteli parikin telkkänaarasta ilman poikasia sekä tukkasotkapariskunta. Eiköhän sotkillakaan ole poikasia?

telkkä, tukkasotka

Hornöyan lintusaarella

Hornöyan lintuvuori Vardön edustalla Norjassa on ihan käsittämätön paikka. Vaikka ei lintuihminen olisikaan, kannattaa sinne mennä erikoisen kokemuksen vuoksi. Saaren toisen puolen kallioseinämät ovat aivan täynnä vieri vieressä pesiviä lintuja. Täynnä lintuja on koko ajan myös ilma ja meri. Voisiko sanoa, että lintuja on aivan kasoittain. Lintujen kirskunta on myös korvia huumaava.  

 Lintulajeja ei ole montaa, mutta yhtä lajia aina sitäkin enemmän. Tässä etelänkiisla. Myös yllä on etelänkiislayhdyskunta.

Osalla on silmälasit, "ringvia"-muoto.

 Koska oli kevät, hellien hetkien näkeminen oli tavallista.

 Ainakaan kuviini ei ole osunut kuin tämä yksi ainoa pari pohjankiisloja. Kiislat olivat kaikki pääosin etelänkiisloja. Paikalla ollessani olin niin pyörryksissä ja häkeltynyt, että en erikseen etsinyt mitään, katsoin vain mitä eteen sattui tulemaan.

Karimetsoja oli myös tietyt paikat ihan mustanaan. Sinne vain pesää täytyy yrittää tehdä johonkin koloon.

 Joku on jo päässyt hautomisvaiheeseen.

 Harrastavat nenä- ja tukkakoristeitakin.

Ruokki oli niin ikään tavallinen lintulaji.

Ja pareittain kuulostelivat tilannetta.

 Lunnien näkemistä odotin kaikkein eniten. Ne olivat kuitenkin lajistossa vähemmistönä. Kiislat ja pikkukajavat ovat vallanneet kaikki paikat.

Pikkukajava on hyvin kalalokin näköinen.

 Keväthuumaa niilläkin.

 Mutta sitten tapahtui katastrofi. Paikalle saapui korppi. Sen tulon huomasi ensimmäiseksi muiden lintujen huudon yltyessä hätäiseksi karjunnaksi.

 Vaikka muut huutavat suoraa huutoa, ei sillä ole vaikutusta. Korpilla on päämääränsä.

 Sinne se vain suuntaa pikkukajavan pesälle ja sieppaa pesästä munan. Sääliksi käy. Mutta kai sekin poikasilleen vie.

Saaren toisella puolella on rauhallista ja hiljaista. Vain siellä täällä pesii jokin lokki kukkien keskellä.

Viereiselle luodolle haahkoja kuvatessani osui kuvaan myös hylje. Niitä oli ollut kuulemma useitakin, mutta en ollut havainnut. Näkemistä oli muutenkin niin tosi paljon.

Ei pelkästään kalliot olleet täynnä lintuja. Meri ihan kihisi linnuista, samoin ilmassa suhisi kaiken aikaa. Ei voinut välttyä pieniltä roiskeiltakaan.

etelänkiisla, pohjankiisla, ruokki, lunni, karimetso, pikkukajava, korppi