Yleisiä ulkomaillakin

Olin Espanjassa Valenciassa 10 päivän matkalla. Tämäkään ei ollut varsinainen lintumatka, mutta ainahan on otettava kamera varalta mukaan. Tätä ei usko kukaan, mutta totta se silti on: koimme vain kolme poutapäivää, niistä vain kaksi aurinkoista. Muut päivät satoi koko päivän silkkaa vettä, pari päivää peräti kaatamalla. Yhdenlainen kokemus sekin.

Mutta mistäpä tuota keväällä matkaa varatessa tiesi, että juuri tuo viikko olisi sateinen. Onneksi sääennusteet kuitenkin pitivät paikkansa nyt, joten varasimme luonnossaolopäivät noille aurinkoisille hetkille. Kovin paljon en lintuja saanut kuvatuksi, sillä kukaan muu porukassa ei ollut erityisen kiinnostunut linnuista tai valokuvauksesta, mutta nyt alkajaisiksi muutama otos.

 Valencian lähellä on Albuferan valtava luonnonsuojelualue. Tällaista tietä kävelimme jäätyämme pois bussista.

 Virtavästäräkki on kuin tavallinen västäräkki, mutta isompi. Näitä hyppelehti useassakin paikassa.

 Ihmettelen, miten aina takuuvarmasti kulkureitit kulkevat niin, että linnut ovat vasten aurinkoa. Pienessä suojaisassa paikassa oli pitkäjalkoja.

 Aika kaukanahan nekin olivat, mutta muutama käppäili lähemmäksi.

 Lintu oli aika iso, lähes meriharakan kokoinen ja tosi pitkät punaiset jalat.

Pitkäjalka on nimensä veroinen jalkoineen.

 Aika monessa paikassa oli myös mustaleppälintuja.

 Ja varsin yleinen myös mustarastas.

En tunne punarinnan ääntäkään.  Pensaassa lauloi lintu ja kun oikein tirkistelin, löytyi äänen lähdekin. Peloton punarinta siellä lauleskeli.

Lumen ihmettelijöitä

Kokonainen viikko on vierähtänyt siitä, kun oli aurinkoa. Ja lunta. linnut tuntuivat olevan jotenkin ihmeissään. Varmaan viime kesän poikasia, jotka hyppelivät riemuissaan lumessa.

 Joskus ihmeteltiin sopuisasti.

Välillä ei.

Ihmeissään olivat monet muutkin kuin talitiaiset.

Lintulaudan alle tippuu väkisinkin siemeniä. Iso liuta punatulkkuja ja viherpeippoja oli saapunut ruokailemaan. Jonkinlaista kähinää ja neuvottelua välillä.

Kyllä se on punatulkku, joka joutuu perääntymään, vaikka onkin isompi, mutta viherpeippo on ärhäkkäämpi.

Tulee ihan joulu mieleen.
Paitsi että kun sade on nyt lotissut monta päivää, ei lumia ole enää juuri missään.

Pitkästä aikaa aurinkoa

 Olipa omituinen valoilmiö taivaalla ja peräti koko päivän. Ei ole tottakaan. Kävelylenkillä luulin saaneeni parempiakin kuvia vihervarpusista, jotka keikkuivat nurin ja oikein päin lepässä. Mutta eivät ne sitten mitään häävejä otoksia olleetkaan.

Pikku pakkanen on ajanut harmaapäätikankin pihaan. Outoa, että se on maassa.

Kävinpä rannassakin katsomassa, olisiko siellä jo vaikka jäätä. Pitäisi olla enemmän tuulta ja myrskyä ja kovempi pakkanen, että tulisi hienoja jäähahmoja. Niitä nyt vain jään odottelemaan.

On se vaan niin söpö

Otinpahan kamerankin lenkille, kun kerran aurinkoakin pilkahteli. Vaikka ihan sama, oliko aurinkoa, sillä pimeässä ikimetsässä on yhtä pimeää oli pilvistä tai ei.

Olen kerran nähnyt siellä muutama vuosi sitten töyhtötiaisia, ja aina olen jaksanut toivoa niitä olevaksi uudelleen. Ikinä en ole tavannut toista kertaa.

Tänään nyt sitten yksi hyppeli ihan lähellä. Mutta kun aukkoa on kamerassa pidettävä suurella pimeyden takia, ei tietenkään saa tällainen amatööri hienoja kuvia.

Mutta hämmästyttävän peloton on töyhtötintti. Välillä lensi oksalle minua tutkimaan ja sitten taas ihan eteeni uudelleen etsimään syötävää.

Syksyistä

 On ollut hyviä päiviä kuvaukseen, mutta jotenkin on ollut niin paljon muuta afääriä, ettei ole muistanut vilkaistakaan kameraan päin. Eräänä aamuna huomasin kuitenkin auringon noustessa, että sumua alkoi kerääntyä ympärille.

Sain vauhtia töppösiin ja ajoin järven rantaan. Ei siellä ollutkaan joka paikassa usvaa. Ja sekin missä oli, alkoi hävetä pikapuoliin. Aikaisemmin olisi pitänyt olla liikkeellä.

 Tänään lenkiltä tultua istahdin toviksi portaille ja päätin kuvata kaikki, mitä eteen tulee. No talitinttejä oli aivan mahdottomat määrät, joten en niitä sitten kuvannutkaan, enkä oravia. Tällainen hyppelehti ruohikossa. Ensin luulin pensastaskuksi. Se olisikin ollut tosi kova juttu täällä. Mutta taitaa ollakin järripeippo. En ole nähnyt koskaan järripeippoja kuin keväisin, joten en meinannut tunnistaa syksypukuista. Eipä sitten kauaa viipynytkään.

 Peippojakin oli pari kappaletta. Onkohan tämä nuori vai sulkiva vai sairas, vai kaikkia niitä.

Isossa pihlajassa oli tänä vuonna valtavasti marjoja. Olin kuvitellut kuvailevani pitkin syksyä erilaisia lintuja marjoja syömässä. Mutta miten kävikään! Marjat ovat hävinneet vähin äänin minun ehtimättä saamaan mitään kuvia. Niitä ovat napsineet ainakin tiaiset, punakylkirastaat, punatulkut, räkättirastaat ja viherpeipot. Joskus joku närhikin on siellä näkynyt. Mutta ei sitten näköjään tarvinnutkaan odotella tilhiä sinne syömään.

Käsittämättömän keltaisia lintuja, kuin kanarialintuja, lensieräänä päivänä pihaan tullessani korkealle koivun oksalle. Taitavat olla viherpeippoja. 

Etelää kohti

 Tänään oli päivä, jolloin taisi kaikilla lintuyhdistyksillä olla muutonseurantaretki. Menimme vaihteeksi Imatralle Tiurunniemen tarkkailupaikalle. Sää oli mitä parhain. Aamuvarhain nousi usvaakin.

 Kerrankin sattui retkipäivä ja tarkkailupäivä sekä hyvä sää samaan aikaan. Pohjoisesta ja koillisesta lappoi koko ajan porukkaa taivaan täydeltä. Suurin osa valkoposkihanhia, kymmeniätuhansia kuulemma.

Sitten jokin parvi tulla vipelsi sellaista vauhtia, että onko mikään laji aiemmin niin kovaa lentänytkään. Ja ilostuin kovasti, että olivat alleja. En ole koskaan ennen vielä alleja nähnytkään.

 Allejakin oli pitkin aamupäivää useita parvia. Turhan kaukaa vain lensivät kaikki.

 Toisen kerran ilostuin, kun sain toisenkin "eliksen". Sepelhanhia. En muistanut sellaisia lintuja olevankaan, eikä ihme. Katsoin kirjasta, että ovat Suomen osalta vain ylimuuttajia.

 Kiva, että lensivät suhteellisen läheltä. Sepelhanhiakin oli aika monta parvea.
Muita muuttomatkalaisia Tiurunniemessä lensi mm. haapanoita, joutsenia, kurkia.

 Puolenpäivän tietämissä ajoimme vielä Konnunsuon pelloille. Valtavat hanhiparvet ruokailivat pellolla. Minkähän takia kaikki ovat ängenneet samalle peltosaralle. Tilaa näyttäisi olevan laajemmaltikin.

 Ja koko ajan tuli porukkaa lisää. Tässä metsähanhia ja koneelta suurennettuna näkyy muutama tundrahanhi joukossa, taisi olla jokin valkoposkihanhikin.

Päivän yleisin laji, valkoposkihanhi.

Voisivatko nämä joukot pimentää auringon? Ei tänään ainakaan.
Hanhien yläpuolella lenteli pari piekanaa. Eräällä peltosaralla minusta varis ja korppi neuvottelivat keskenään jostain saaliista.
Nyt sitten taitaa alkaa alkaa talvihorros ja ylösnousu tapahtuu vasta maaliskuussa :(

Tiurunniemi, alli, sepelhanhi, valkoposkihanhi, metsähanhi, tundrahanhi

Hämmästyttävää

Pähkinälaarissa on verkko, ettei sinne pääsisi isot rontit. Silti kurrekin saa keploteltua itsensä häkkiin. Ja vaikka isot reiät on tukittu, oli siellä eräänä päivänä ollut kuulemma harmaapäätikkakin.

Tajuttoman iso etana. En ennen ole täällä nähnyt, ulkomailla kylläkin. Olihan se ainakin kymmenen senttiä.

Kaunis päivä

 Niin kaunis ihana päivä tänään. Onneksi oli tilaisuus lähteä luontoon. Saalis vain jäi laihanlaiseksi. Hömötiaisia lenteli hämmästyttävän paljon useissa kohdin, mutta kuten arvata saattaa, ei hidas ihminen tahdo ehtiä menoon mukaan.

 Kaksoset. Puolukassakin on jo uusia kukkia.

Vielä lenteli yksi herukkaperhonenkin. Ja puolukoita oli niin makeita ja ihania suuria, mutta kun pakastin pursuaa muutenkin, ei niitä voinut enää poimia.
Valtavat määrät lenteli jotain mittariperhosta, mutta ei edes sen vertaa pysähtyneet, että olisi tunnistuskuvan saanut.  Muuta mainittavaa ei sitten juuri tapahtunutkaan tällä reissulla.

Luontopolun maisemia

En ole juurikaan laittanut tänne maisemakuvia, joten välillä sellaisia. Nehän ovat kaikki samanlaisia: vettä, kallioita, metsää. Tänne on tänä kesänä merkitty noin 13 kilometrin pituinen Norppapolku (vaikkei mitään norppaa ole näkyvissäkään muualla kuin kirkonkylän norppapatsas.) Kiersin sitä eräänä päivänä osan matkaa ja räpsäisin muutaman kuvan. 

Huonokuntoiselle en voi korkeimpia kohtia suositella. Korkealle jyrkälle kalliolle päästäkseen on noustava välillä ihan nelinkontin melkein pystysuoraa seinämää. Minusta olisivat polun viitoittajat voineet tehdä pienen kiertotien, tämä on peräti vaarallinen. Joissain kohdin voisi olla portaat tai jokin tukiriuku. Itse kiersin päinvastaiseen suuntaan ja olisin varmaan tippunut alas, ellei välillä olisi kasvanut puita, joista sai tukea.

Koko reitti kulkee periaatteessa järvenrantaa.

Ja hiekkarannassa kimmeltää  tuhansia tähtiä.

Korkealta kalliopaadelta näin kuikkaparven. Matkan aikana ihan lähettyviltä pyrähti kolme kertaa lentoon joitain metsäkanalintuja. Minulla ei vieläkään ole ollut onnea saada niistä kunnon kuvia.