Kevään ensimmäisiä

Kevään ensimmäiset vihervarpuset ovat saapuneet. Yksi ehti lentää jo ikkunaankin, mutta selvisi hengissä. Pienen kädessä lämmittelyn jälkeen pyrähti matkoihinsa.
 

Näin myös ensimmäiset peipposet, ihan vain muutaman, mutta kumminkin. Tästä se taas lähtee. 

Yhden järripeiponkin aamulla ikkunasta näin, mutta ei ollut muita. Mustarastaita on tietysti tullut jo vaikka kuinka.

peippo, vihervarpunen

Yksi kiva yllätys

 Imatralla käydessä oli tarkistettava joki ja yleiset ruokinnat. Kas, heti osui linssin eteen siili. Se oli kiva yllätys. Ei ole ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen siilejä näkynyt.

Valtavasti on Vuoksella naakkoja.

Kanadanhanhiakin on jo tullut etelästä.

Onko söpömpää kuin pyrstötiainen.

Valkoselkätikkakin nähtiin, jopa kaksikin. Lienee vielä harvinainen muualla päin Suomea.

Käpytikkahan nyt on vaikka kuinka yleinen.

Joella ei näkynyt kuin sorsia, telkkiä, ja uiskentelevia kanadanhanhia sekä joutsenpariskunta.  Ruokinnoilla oli kaikkia talvisia lajeja. Se mitä erikseen kyttäilimme äänteli vain kauempana jossain puussa mutta ei näyttäytynyt. Eli taaskaan emme saaneet näkyviin nokkavarpusta.

siili, pyrstötiainen, käpytikka, valkoselkätikka, naakka, kanadanhanhi

Pitkästä aikaa

Onpa kulunut aikaa siitä, kun viimeksi olen tarttunut kameraan. Puukiipijä oli puussa ja pylväässä kiipeilemässä, joten pakkohan kamera oli käydä hakemassa.

 Ja samalla pyrähti oksille liuta pyrstötiaisia. Niillä oli jo keväthuumaa, sillä niitä pyrähteli sinne tänne aina kaksittain.

pyrstötiainen, puukiipijä

Tällaisia tuloksia

On edetty tammikuuta jo niin pitkälle, että tänä viikonloppuna oli taas BirdLifen pihalintubongaus. 

Aloin minäkin tarkkailun eilen klo 10.30 ja alkoi saman tien sataa lunta oikein kunnolla. arvelin, että pieleenhän se menee. Mutta kun muutama keltasirkku pyrähti pihaan, ajattelin, että katsotaan kumminkin. Sitten kuului vain viuhahdus, ja pensaikon alle pyrähti varpushaukka. Ei vissiin saanut mitään saaliiksi. Tämäpä hiljensi varttitunniksi kuitenkin koko tienoon. Linnut köhjöttivät jossain piilossa. sitkeästi kuitenkin kyttäilin, kun kerran juuri tämän tunnin olin valinnut tarkkailuajaksi.

Sain tällaisen tuloksen:

varpushaukka 1, harakka 1, mustarastas 3, käpytikka 2. punatulkku 2, talitiainen 5, sinitiainen 2, keltasirkku 30, närhi 1. Orava 2.

Aika laihana pidän taas tuota tulosta. Mistähän johtuu, että tilhiäkin oli viikkokaupalla päivittäin kymmeniä, joskus jopa sataan asti laskin, kuin nakutettu ne hävisivät juuri eiliseksi, eikä tänäänkään enää. Ihmettelen sitäkin, että taviokuurna on ollut koko talven, sitten hävisi viikoksi ja nyt tänään tuli taasen, eipä ollut eilen (yllä taviokuurna).

Pitkään aikaan ei ole pihassa näkynyt kauriitakaan, mutta nyt tänään niitä ilmestyi yhtäkkiä neljä. Kuva jo aiemmalta kerralta.

Korkeuksissa viihtyvät

Joo, kyllä hieman kadehdin, että linnut saavat katsella muita omasta ylhäisestä yksinäisyydestään. 

Taviokuurnakin jäi näköjään talveksi pihaan. Minua vain tämä säälittää, mihinkähän  on kaverinsa hukannut. En usko sen enää tänä talvena muualle menevän, kun kerran ruokapaikan on löytänyt.

Kyllä tikkakin etsii mitä korkeimman paikan.

Tilhetkin ovat saapuneet. Turhaan valitin syksyllä, että marjat eivät kelpaa kenellekään. Nyt kun katson pihlajia, en näe siellä enää marjan marjaa.

 punatulkku, taviokuurna, tilhi, käpytikka

Menneen vuoden tapahtumia

Vanha vuosi on päättymässä, eikä mikään  enää koskaan palaa, joten pieni katsaus kuluneen vuoden tapahtumiin.

Jo heti vuoden ensimmäisinä päivinä on ollut sen verran selkeätä, että on voinut kuvata aurinkoakin, hieman olen saanut kuvaan myös auringon  haloilmiötä.

Kroatian matka toukokuussa oli yksi vuoden kohokohdista aivan huikeine maisemineen, kukkineen, perhosineen ja lintuineen.

Tämäkin maisema oli aivan utopisisen ihana oikeasti, eihän se kuvassa miltään näytä.

Ja kun lintumatka kerran oli kyseessä, tuli silloin tällöin myös pettymyksiä. Alppirautiainen on kyllä kuvassa, mutta en päässyt lähemmäksi, eikä se liioin tullut minun luo.

Melontaa kesällä Saimaalla, jossa myös maisemat huikeita.

Perhosten ja lintujen kuvailua ihanilla luontopoluilla.

Ja syksyn tullen kotipihassa yökkösten kyttäilyä pimeällä. Tässä kiertokiitäjän odottelua tupakan kukille. Ja melkein joka kerta onnistuikin.

Joinain harvoina selkeinä iltoina revontulien odottelua. Niiden odottelu on tähän mennessä kylläkin tuottanut joka kerran pettymyksen, mutta sivutuotteena saattaa aina tulla jotain muuta.

Tietysti on tapahtunut kaikkea muutakin kivaa. Mutta nyt aletaan odotella, mitä kaikkea hauskaa ensi vuonna tapahtuu. 

Kotipihaelis

Minut palkittiin lumenkolauksesta. Lintulaudan vieressä kolalla lumia siirrellessä ihmettelin, että onpa oudon pieni ja erikoinen närhi. Hain kumminkin kameran ja kas, palkinnoksi sain taviokuurnakoiraan. Oli vain jo niin mahdottomaqn hämärää, että ei minun taidoillani tämän kummoisempaa saanut. Täytyy huomenna kokeilla valoisammalla uudelleen. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun kotipihassa näen taviokuurnan.

taviokuurna
 

Ihmettelijät

Silloin kun ei ollut vielä lunta, istuksin vähän aikaa piilokojussa. Aina kun kamera räpsähti, orava jäi jähmettyneenä katsomaan.
 

Ja tintti aikoi mennä vettä hörppäämään, mutta missäs vesi on? Kauan se jaksoi ihmetellä ja nakutella jään pintaa, kunnes joutui luovuttamaan. Nämä kuvat siis jo kuukausi sitten otettuja eli marraskuun alkupuolelta.

Ja aina minua ihmetyttää, miten pähkinänakkeli kulkee pystysuoraa runkoa pää alas päin, ja vieläpä valtavaa vauhtia, ettei kamera meinaa mukana keretä.

talitiainen, orava, pähkinänakkeli

Marraskuun lopun näkymiä

Viime viikonloppu oli kauniin aurinkoinen, ainakin osittain, juuri sellainen kuin syksyn ja talven soisi aina olevankin. Oli sopiva hetki tehdä linturetki Imatralle Vuoksen rannoille. Ruokinnoilla oli tällä kertaa vain samoja lintuja kuin kotipihassakin. Paitsi valkoselkätikka olikin uutena.

Ainakin 30 merimetsoa istuskeli kivillä ja rannoilla siipiään leyhytellen.

Telkkiä oli runsaasti. Oli yksittäisiä siellä täällä, mutta myös isoja kymmenien lintujen parvia uiskentelemassa.

Tietysti oli valtavasti sorsia ja muita "tavallisia" jokapäiväisiäkin lintuja, Minkähän takia sitä aina odottaa jotain "aivan uskomattoman erikoista". Mistä sellaisia muka riittäisi.

 Ja tämä kuva on omalta paikkakunnalta, tytär pulahti tuonne uimaan! Nyt ovat nämäkin lumet jo sulaneet.

Ja toisen uidessa minä kiertelin rannoilla etsimässä pienen pakkasen jäljiltä jäätä. Uskomatonta, mutta sellaista löytyi. Saattaa tulevaisuudessa olla, ettei jäätäkään nähdä enää muuta kuin vanhoista kuvista.

valkoselkätikka, merimetso, telkkä

Jo lähtivät marjat kelpaamaan

Eilen huomasin, että suuren pihlajan yläoksat ovatkin jo melkein tyhjät marjoista. Asettauduin piilokojuun tutkiakseni, keitä puussa vierailee. Kappas, laulurastas. Se ei montaa marjaa syönyt, pääasiassa vain istuskeli ja ihmetteli.

Jokunen räkättirastaskin näytti vierailevan, mutta pääasiassa oli mustarastaita, koiraita, naaraita ja nuoria. Räkätit eivät suostuneet kuvaan.

 

Isot linnut nielaisevat marjat kokonaan, niin että omassakin kurkussa on tunne, että on tukehtumaisillaan.

Hämmästyin, että sinitiainenkin on keksinyt marjat. Molempina päivinä se käyskenteli marjojen kimpussa. Mutta eihän se voi nielaista kerralla kaikkea. Nätisti vain pikkuisen kerrallaan nokkaisee marjasta. Tämä oli ainoa pikkulintu, joka on älynnyt marjat ravinnoksi.

sinitiainen

mustarastas, laulurastas