En minä näitä lähtenyt kuvaamaan, sinitiaisia näyttivät olevan koneella suurennettaessa. Vaan minua kiinnosti töyhtötiainen, jonka olin viikko sitten vahingossa nähnyt synkässä kuusikossa, mutten ollut saanut kuvaa.
Ja kas kummaa, juuri kun olin poistumassa metsästä taas turhautuneena, lensi metsänreunan ruohikkoon se punkkaritiainen, töyhtötiainen. Ja kun se korkeassa ja tiheässä heinikossa hyppelehti sinne tänne, en saanut kuin tämän yhden ainoan kuvan, joka sekin on häpeällisen huono, mutta todisteena ainakin itselleni. Olen siis tavannut töyhtötiaisen, jälleen itselleni uuden lajin. Nyt kun tiedän, missä niitä asustaa, aion mennä uudemman kerran vakoilemaan.
Oravat ovat saaneet kesän jälkeen tuuheamman ja vaaleamman turkin. Olen onnellinen, että oravat ovat palanneet kotipihallemme. Ne ovat pari vuotta olleet vähissä sen jälkeen kun naapuri kaatoi viereiseltä tontiltamme kaikki puut. Saman tien hävisivät myös supikoira ja mäyrä pihapiiristä.
5 kommenttia:
Ihania kuvia!
Kiva kun sait kuvattua töyhtötiaisen!
Melkein voisi nimittää alimmassa kuvassa näkyvän oravan "töyhtöoravaksi", on niin vekkulin näköinen pystyssä olevine korvineen.
Ikään kuin olisi lentoon lähdössä. :))
Hannele: kiitos, lämmittää sydäntä.
Rosina: Minustakin nuo korvat olivat omituisen pitkät oravan korviksi. Melkein se lentääkin. Niin ketterästi oravat hyppäävät pitkiäkin matkoja puusta puuhun, ihan kuin liito-oravat.
Töyhtötiaisesta ei itsellänikään ole juurikaan kuvia. Ylin kuva on hyvä koostekuva tiaisesta.
E. Salonen
E.Salonen: Vai ei töyhtötiainen niin vain annakaan kuvata itseään. Sittenhän minä voin olla todella tyytyväinen tuohonkin vähään.
Lähetä kommentti