Matka poikki Suomen ihan idästä aivan länteen on mielenkiintoinen myös tienvarsikasvien kannalta. Tienvarret näyttävät eri paikkakunnilla ja eri puolilla Suomea ja eri kuukausina erilaisilta. Yksi yhteinen kasvi on takuuvarmasti joka paikassa valtalajina näin kesäkuussa voikukkasesongin jälkeen: pitsimäistä koiranputkikujaa saa ajaa halki koko maan.
Kun sitten lähdetään Mikkelistä kohti länttä, alkaa tulla yhä enemmän niittyleinikkiä. Välillä vuorotellen koiranputken kanssa, välillä yksistään. Keski-Suomesta Etelä-Pohjanmaalle siirryttäessä silmä lepää komeissa koiranputki- tai niittyleinikkipelloissa.
Valitettavasti jossain keskellä Suomea ei väliin muuta näekään kuin lupiineja: punaista, roosaa, sinistä, valkoista....
Puna-ailakki on minusta yleistymään päin. Väliin sitä näkee auton ikkunasta ihan valtavina vaaleanpunaisina mattoina.
Ja sitten vilahtaa niittyleinikin lisäksi muutakin keltaista siellä täällä. Isoja ryppäitä niittynätkelmää.
Ja niin on tie Seinäjoelle laitettu kulkemaan kaikenmaailman soisia korpiteitä pitkin, että tienvarret ovat yhtäkkiä täynnä pelkkää niittyvillaa, kuin lunta olisi satanut.
Suuri osa pientareista on pelkkää heinää. Mutta ei kannata sitäkään halveksia. Kun autosta poistuu ja lähemmin tarkastelee, voi heinä ollakin vaikkapa niittyhelmikkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti