Yksinäisiä ja hiljaisia

Niin tosi hiljaista on järvellä, vaikka kesä on vielä mitä parhain. Ei kuulu lokkien kirkunaa, ei tiirojen tiirrrr-huutoja, suurin osa taitaa paistatella päivää jo lämpimämmillä leveysasteilla. Sitten yhtäkkiä päämme yläpuolella on lokki, joka kantaa suussaan jotain valtavaa möykkyä.

Sitä ajaa takaa toinen lokki, mutta ei päästä ääntäkään, kuten lokeilla on tapana taistellessaan ruuasta.

Tyhjiä ovat luodot ja kalliot. Mutta eräällä luodolla seisoskelee kaksi nuorta lokkia yksin jätettyinä. Nuoren lokin harmaa väri on jo häviämässä. Silmänympärykset vielä tummat kuin olisivat saaneet nyrkistä silmään.

Erään suuren saaren rannan tuntumassa uiskentelee kaikessa rauhassa kaksi lintua. Ovat niin kovin pienen oloisia, etten meinaa tunnistaa. Osoittautuivat telkiksi, ilmeisesti vasta poikasia.

Yksinäinen sorsa.

 

Tyhjiksi ne luodot jäivätkin. Jossain kovin kaukana näin vielä pari härkälintua ja yhden kuikan. Hiekkarannalla oli sama yksinäinen varis kuin aina ennenkin. Siinä nelituntisen retken nähdyt linnut.

Kovasti olen koko kesän ihmetellyt, mihin ovat hävinneet kanadanhanhet. Yhtäkkiä ne muutama vuosi sitten ilmestyivät rannoille niin, että niitä oli kaikkialla. Tänä kesänä olen nähnyt vain yhden poikueen.