torstai 7. elokuuta 2014

Tunnetko nämä

 
Olen huomannut, että  vaikka Suomessa on järviä, lampia ja jokia ja jos jonkinlaista puroa, eivät vesikasvit ole välttämättä kuitenkaan kovin tuttuja. Siksipä laitan tähän muutaman kasvin, joita tulee meloessa eteen. Kaksi ylintä on järvisätkin, vanhakansa nimitti sitä vesimansikaksi.
 Järvisätkimellä on kahdenlaiset lehdet: ylimmässä kuvassa näkyvät pinnalla olevat lehdet, sekä veden alla olevat hapsumaiset lehdet.
Tämä on jokin palpakko.
 Siimapalpakko, jolla on tällaiset pitkät "hiukset". Kukka suunnilleen samannäköinen kuin tuolla ylimmällä palpakolla.
 Tähän kuvaan on tullut siimapalpakon kukkia aivan kuvan takaosaan.
 Lumme, Etelä-Savon maakuntakukka.
 Suomenlumme eli pikkulumme. Kukka ei avaudu samalla tavalla puolipalloksi kuten tuolla toisella, vaan se on kuin malja.
Suomenlumme tämäkin. Kukkapohja on neliönmotoinen. Suomenlummetta ei esiinny muissa Pohjoismaissa.
Tässä kuvassa on se "tavallinen" lumme ja sen lehdet etualalla, noin 20 cm halkaisijaltaan, samankokoiset kuin ulpukallakin. Tässä kuvassa on myös suomenlumpeen lehdet, jotka ovat vain noin 10 cm. Nämä kasvit erottaa parhaiten, kun ne kasvavat näin rinnakkain, joten voi verrata.
 
Keiholehti.

Nuottaruoho.

1 kommentti:

Vallaton mummeli kirjoitti...

Joo, aivan totta. Vesikasveja ei juuri nimeltä tunneta vaikka olisivat miten yleisiä. Juur tänä aamuna löysin vanhan kasvioni ja innoissani napsin siitä kuvia. Kasvit ovat lähes 60 vuoden ikäisiä. Taidan laittaa niistä pienen jutun blogiini jossain vaiheessa :)