Kuvittelimme keväällä, että pääsisimme kesän mittaan näkemään tosi paljon kaikenlaista, kun tänä kesänä veimme kanootin paikkaan, josta pääsee ruovittuneille ja umpeen kasvaville lahdenpohjukoille.
Mitä enemmän kaikenlaista kasvustoa, sitä hauskempaa siellä on kulkea ja sitä enemmän on kaikkea ihmeellistä. Ongelmaksi osoittautui, että näihin on mahdotonta rantautua tarkkailemaan ja selkää lepuuttamaan, sillä mitä lähemmäksi rantaa tullaan, sitä tiheämpää on kasvusto, ja mahdotonta päästä maihin. Kanootissa ei jaksa istua montaa tuntia kerrallaan käppyrässä, joten täytyy tyytyä siihen, mitä näkee päällisin puolin.
Aina linnut pääsevät yllättämään. Lahdenpohjukassa oli kuikkapariskunta, mutta eihän sitä huomattu, ennen kuin toinen lähti kiitämään kohti. Niiden oli pakko tulla meitä päin, sillä meistä pois päin ei ollut tilaa nousukiitoa varten.
Kun toinen oli päässyt onnellisesti ohitsemme, lähti toinenkin tulemaan kiitäen.
kuikka
2 kommenttia:
Hieno lintu! Kuikkia harvoin pääsee katselemaan noin läheltä, kuin te pääsitte kanootilla.
Anu
Töyhtötintti: pitää paikkansa. Yleensä vain vahingossa. En ole nähnyt kuin nyt ja kerran aiemmin, että kuikat lähtevät lentoon paetessaan. Tavallisesti ne sukeltavat pinnan alle ja nousevat pintaan niin kaukana, ettei toiveitakaan niiden näkemisestä saati kuvaamisesta. Nyt oli harvinaista onnea matkassa. Tai sitten nämä eivät olleet erityisen pelokkaita yksilöitä.
Lähetä kommentti