perjantai 5. elokuuta 2016

Kukkia ja perhosia

 Loistokultasiiven naaras viihtyy pietaryrtillä.

Siankärsämökin on useiden perhosten mieleen. Tuntuu miellyttävän perhosia, vaikka se meistä ei kovin ihanalta tuoksukaan. Tässä ruokailee pikkukultasiipi.

 Sulkaperhonen. Epäilin, että se olisi munintapuuhissa, sillä ruumis on niin kaarevasti keikistävä.

Ruiskaunokkeja puutarhassa. Jostain syystä ei ole houkutellut montakaan perhosta. Vain hätätilassa eksyvät näihin.

Johan ovat kehäkukatkin houkutelleet siivekkäitä.

Alan koko on arviolta 3-4 m kertaa 6 metriä. Aivan loistava läntti pihassa. Kehäkukat ovat keränneet valtavasti perhosia, mm. noita erilaisia kultasiipiä, neitoperhosia, sitruunaperhosia, herukkaperhosia. Parhaimpina perhosaikoina yritin laskea neitoperhojen määrää. Pääsin kahteenkymmeneen, mutta sitten sekosin. Niitä oli siis enemmänkin.

Kehäkukat tuntuvat miellyttävän neitoperhoja enemmän kuin nauhukset, joilla ne ennen kävivät. Tietysti ne imevät sitä, mikä maistuu parhaimmalta, jos on valinnanvaraa. Nämä mikänäidenniminytolikaan-kukat ovat 2-3-metrisiä ja valtavasti kukkia, mutta eivät oikein taida olla perhosten mieleen. Outoa sekin, että nirsoja ovat.

 Ja vielä tällainen leppäkerttu.

loistokultasiipi, pikkukultasiipi

7 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Kauniit kukka- ja perhoskuvat!
Tuo kehäkukkaläntti on niin ihana!!

Nuo korkeat siniset kukat ovat jaloritarinkannuksia.

Susanna Hietanen kirjoitti...

Kehäkukkia pitäisi itsekin muistaa kylvää vaikkapa ensi kesänä. Ennen se oli jokakesäinen tapa...

Ihanat kuvat :-)

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Voi että nuo kehäkukat ovat ihania! Siellä on ollut paljon perhosia. Täällä ei jostakin syystä ole kuin muutama perhonen.

Anneli A kirjoitti...

Voi miten ihania kuvia. Minäkin olen onnistunut saamaan kuvan neitoperhosesta ja punahatusta, mutta sinulla on perhoskuvia noin runsaasti. Upeaa!

Kirlah kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista. Pienennämme ensi kesänä radikaalisti hyötykasvimaan kokoa. Ajattelin, että tilalle voisi laittaa erilaisia kukkia, jotka nimenomaan houkuttelevat perhosia.
Kiitos Sirpa jaloritarikannuksen nimestä. Tuo nimi ei meinaa millään pysyä päässäni.

Kvilttaaja kirjoitti...

Hienoja perhoskuvia. Kannattaa laittaa ensi kesänäkin perhosten mielikasveja kasvamaan. Perhoset kaipaavat apuamme ja sekä kehäkukat, että perhoset ovat katselemisen arvoisia. Riddarsporre tuli sinisistä kukista ensimmäiseksi mieleeni, vaikka olen suomenkielinen. Ukkini oli kaksikielinen ja kova puutarhailminen ja ilmeisesti häneltä on periytynyt tuo riddarsporre-nimi.

Unknown kirjoitti...

Oi, hienoja perhosia ja kukkia!
Ja kiitos vinkistä - ens kesänä laitankin kehäkukkia kasvamaan 😊