perjantai 18. tammikuuta 2019

Pihan pikkuiset

Menin  puoleksi tunniksi seisomaan keskelle pihaa kuvatakseni mitä ympärillä näkyi. Keltasirkkuja oli kymmenittäin. Mutta en käsitä taaskaan, miten joka kuvassa on linnuilla juuri silmän kohdassa aina jokin oksa tai urpu. Tässäkin on kuin jotkin kuulokkeet.


 Sinitiaiset voisivat olla vaikka Suomen kansallislintuja, kun ovat niin sinisiä ja tavallisia.

Kas, olihan siellä yksi hömötiainenkin, hieno on sillä takapuoli, ei toista päätä näyttänyt.

Olin luullut, että kuusitiaiset ovat jo lähteneet muille alueille, mutta jostain pyrähti oksalle yksi.

Talitiainen, Suomen yleisin pihalintu pihabongaustilastojen mukaan, pyörii kavereineen takuuvarmasti meilläkin.

Uskollisesti käy puukiipijäkin vielä joka päivä ja monta kertaa päivässä.  En ole tavannut kuin yhden yksilön.

Sen puolen tunnin aikana, jona kantapääni varassa pyörin ympyrää keskellä pihaa, näin vielä yhden punatulkun, tikkoja ja närhiä. Jännä nähdä, mitä viikon kuluttua pihabongaustapahtumassa näkyy.

1 kommentti:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Mahtava lintupaljous :-)

Meillä menee pähkinöitä ruokintapaikalla solkenaan.
Oravat tosin auttavat pähkinälaarin tyhjentämisessä, mutta kyllä ne näyttävät melkein kaikille kelpaavan :-)