tiistai 9. huhtikuuta 2019

Järkyttävä herätys todellisuuteen

Vielä eilen iloitsin lumen vähenemisestä. Kottarainenkin oli eksynyt pihaan.

Samoin sepelkyyhkypariskunta. Sitten illalla havaitsin ison parven vihervarpusia lintulaudan alla, seassa oli muutama urpiainenkin.

Mutta tänä aamuna olikin järkytys suunnaton. Lunta oli tullut mahdottomasti. Piha aivan kuhisi lintuja. Vihervarpusten seassa oli yksi järripeippokin ja ne muutama urpiainen. Jopa punatulkutkin olivat hiissautuneet pihaan. En yhtään ihmettele, että ruotsalaisilla on sekä vihervarpusista että urpiaisista sana siska. Urpiainen on gråsiska, vihervarpunen on grönsiska. Kyllä ne ovat niin samannäköisiä.

 Ja peippoja kymmenittäin.
Ja lunta tuli kaiken aikaa lisää.

Kun näitä kuistin ikkunasta yritin sihtailla, vilahti kuistin alta yhtäkkiä lumikko kuusiaidan alle. Olisikohan sen asuinpaikka portaidemme alla, sillä vuosia sitten on vanhat kuluneet ja länähtäneet betoniportaat jätetty paikalleen ja niiden päälle rakennettu puuportaat. Olen pari kertaa aiemminkin nähnyt tontilla lumikon, ja talvisin jälkiä, mutta mites sen saisi myös kuvatuksi. Nytkään en yhtään osannut ennakoida. Nyt ymmärrän, miksi meillä ei ole talvella ollut sisällä juurikaan hiiriä, loukkuunkaan ei ole jäänyt yhtään: lumikko on tietysti syönyt ne. Hyvä niin.

1 kommentti:

seita kirjoitti...

Jokohan nyt voi tukeutua sanontaan: uusi lumi on vanhan lumen surma. On tuo lumi nyt niin pehmeää höttöä, että ei tarvitse paljon paistaa kun se sulaa.