maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevään etenemistä

Mahdottomasti on vielä lunta, mutta niin vain on jo muuttolintujakin saapunut. Peippoja oli eräänä päivänä toista kymmentä. Ei ne kyllä lumesta mitään ruokaa löytäneet.

 Mustarastaskoiraita on samoin näkynyt enimmillään lähemmäs parikymmentä. Ne käyvät lintulaudan alustoja syömässä. Kuvassa on ensimmäisiä naaraita.

 Kolme pajusirkkuakin tepasteli pihassa.

Ja mistähän nyt yhtäkkiä varpunenkin on tänne eksynyt. Minusta tuntuu ihan eksoottiselta, ei meidän pihassa varpusia näy koskaan.
Pikkuvarpusia sen sijaan on tullut taas useitakin. Jo maaliskuun puolella yksikin lauleli kovasti ja tuijotti pesäpöntön suulla pönttöä varatakseen. Silloinhan meille tulikin kiire putsata talven jäljiltä pöntöt. Parissa pöntössä oli muuten kuollut talitintti. Olivatkohan pakkasiin kuolleet.
Ja muuttolinnuista puheen ollen, pari rautiaista on jo pihassa pyörähdellyt.

Järvelläkin olen käynyt aina silloin tällöin.
Eivät ole vuodet veljeksiä. Joskus on ollut selkeä kiinteä jään reuna, ja siinä lepäillyt lintuja. Nyt on laajat alueet ajelehtivia lauttoja. Ihan yksittäisiä lintuja siellä täällä saattoi nähdä uiskentelemassa koko aavalla alueella. Lokkeja, telkkiä, koskeloita. Kuvaan on sattunut isokoskelopariskunta.


Ja aamuisin ikkunasta näkyy iso rusakonrutka.

2 kommenttia:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Ihania kevään merkkejä teilläkin :-)

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Ihanaa, kun kevät etenee. Rautiaisia ei ole vielä näkynyt.