Puussa istui kottarainen.
Ilmeisesti se oikein lauloi pitemmänkin lurituksen, mutta korvani ei ottanut kuin pari tavua.(Lapsuudesta muistan hyvin kottaraisen laulun, mutta en näköjään kuule enää mitään kivaa).
Ja räpytteli siipiään viehättävästi.
Ja tehosihan se laulu ja räpyttely. Sieltä saapui innoissaan toinen puolisko. Minulle ei vain näytetty mitään muuta. Lensivät yhdessä pois.
1 kommentti:
Voih, kottaraisia odotan :-)
Niissä on jotain mystisen ihanaa. Väri muuttuu valon mukaan eivätkä ne muutenkaan ole tyrkyllä päivittäin.
Lähetä kommentti