sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Jäätä

Harvinaisen komea aurinkoinen päivä oli tänään, joten sonnustauduin rantaan. En odottanut mitään, sillä lunta on jo ainakin puolisääreen. Oli sinne sittenkin tullut jäämuodostelmia. Kaikki piti kuitenkin kaivaa lumen alta. 






Kun edellisen kerran kävin toista viikkoa sitten, lainehti järvi vielä vapaana, eikä tietoakaan pakkasista. Myöhemmin ei ollut päivänäön aikana (tai laiskuuden takia) tilaisuutta menneä uudelleen. Nyt oli kuvioiden puolesta jo liian myöhäistä.

1 kommentti:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Nyt on niin kylmää, että tyydyin tankkaamaan lintujen ruokintalaitteet ja aloittamaan uuden sukkaparin.