Yllättävä ilahduttaja

Kannattaakohan minun enää laittaa perhoslakanaa iltaisin, vaan siirtyäkin nisäkäslakanan pitoon. Illalla pihassa pyöriessäni huomasin, että hiiret askaroivat lintulaudan vieressä sireenien alla. En olisi ikinä uskonut, että ilostun hiirien näkemisestä, mutta minullahan ei ole ollut koskaan mahdollisuutta kuvata hiiriä. Nyt ne eivät jotenkin tajunneet läsnäoloani pimeässä. Kun minulla oli vielä otsalamppukin, eivät ne varmaan erottaneet ihmistä sen takaa.

Ja niinhän arvasin, että lintulaudalle oli matka. Voi mahdoton, miten pitkä häntä hiirillä on. Muuten suloisia olentoja, mutta tuo häntä saa jotenkin kylmät väreet selkäpiihin. Varmaan perua lapsuusajoilta, jolloin hiiriä oli maatalossa ja ympäristössä ihan tarpeeksi.

Sieltä kaukalon reunalta sitä sitten kurkitaan! 

 Yöperhosia ei järin kummoisesti tullut, vain harvakseltaan vanhoja tavallisia. Tässä nyt yksi vanha tuttu, karveyökkönen, lennähti töyhtöangervon kuihtuneille oksille. 

hiiri, karveyökkönen