Lammella oli mustakurkku-uikkupari, joka ensin vain nukkui. Sitten yhtäkkiä heräsivät ja alkoivat nyökytellä toisilleen. Tämäkin taas niin tosi kaukana, että eihän kuva hääppönen tullut.
Puussa lauleskeli sydämensä pohjasta kirvinen, olisiko metsäkirvinen.
Näsiä on kaunis, kevään ensimmäisiä kukkivia kasveja. Sitä vain ei moni tunne, sillä keväällä ei useinkaan ole vielä asiaa metsään.
Menestyisiköhän puutarhassakin.
näsiä, metsäkirvinen, mustakurkku-uikku, metsähanhi
2 kommenttia:
Mahtavat kuvat, kiitos!
Menestyy näsiä puutarhassa ainakin, kun sille antaa oman tilansa. Meille näsiä ilmestyi pihaan pensasaidan sisään vuonna nakki ja muussi. Jonkin linnun jätösten mukana siemen oli sinne päätynyt. Siirsin taimen vähän parempaan paikkaan ja vielä parinkymmenen vuodenkin kuluttua elää ja kukkii kauniisti. Ei ole tosin mikään jättiläinen eikä kukkulan kuningas, mutta pihan ehdottomia kevättähtiä (jos sen sattuu huomaamaan).
Susanna, kiitos tiedosta. Tekee mieli kokeilla istuttaa, sillä tähän aikaan ei ole oikein muutakaan kukkivaa.
Lähetä kommentti