Kauan toivottu

Kyllä pitää olla ohdakkeista tämä lintuharrastuskin. Monta vuotta olen yrittänyt saada töyhtötiaisesta kunnon kuvaa. Tai edes kunnolla nähdä. Nyt se hyppelehti puiden oksilla.

Ja tinttien tapaan tuli uteliaana katsomaan, mutta ei paikallaan juuri pysy millään. Vasta lenkin jälkeen alkoi aurinko paistaa ja menin uudelleen paikalle, jos saisin parempia kuvia. Ei ollut lintua enää missään. Nyt sitten vain taas odottelemaan uutta kohtaamista töyhtiksen kanssa.

Sinitiainenkin etsi oksista jotain syötävää, mutta aina välillä vilkuili uteliaana.

töyhtötiainen, sinitiainen

Tulipahan kokeiltua

Ei järin hyvää kuulu kuvauksille ja uusien lajien tunnistamiselle. Kamera ei ollutkaan viallinen vaan objektiivi, enkä ole vielä saanut uuttakaan. Jollain olemattomalla laajakulmaobjektiivilla tai pikkukameralla olen nyt yrittänyt saada jotain muistikortille.
Gammayökkösiä on lennellyt vähän joka  kävelylenkillä. Mutta voi maailma, miten vaikea kuvattava. Perhonen ei pysy juuri hetkeäkään paikallaan ja sitten kun ja jos se laskeutuu kukalle, se värisee tolkuttomasti koko ajan. Hermoja raastaa sellainen perhonen. Lentää kuitenkin päivisin, vaikka on yökkönen!

Pienellä reissulla bensaa ottaessa lensi tällainen karvaturri bensatankille. Se oli juuri kahden tankin välissä, ja siellä kävi tuuli ja läpiveto kuin kaupunkien kivitalojen välissä ja porttigongeissa ikään. Hyvin se pysyi paikallaan heilumisesta huolimatta. Taitaa olla hyvät imukupit jalanpohjissa. Tälle olisi ollut kiva löytää nimi, mutta en millään löydä mistään samannäköistä.

Nyt alkaa iltaisin pimeys jo sen verran aikaisin, että minäkin saatoin ihmisten aikaan laittaa valon ja lakanan pihaan houkuttelemaan yökkösiä. Viitisen eri lajia ilmestyi paikalle sen tunnin aikana, jona jaksoin päivystää. Huppukeltayökkönen on uusi ja mieluisa tuttavuus. Hauskaa, että perhosiakin voi olla hupullisia.

Tämä näytti pimeällä ja valolla niin tosi punaiselta. Se on minusta kovasti samannäköinen kuin kirjassa punamäkiyökkönen.
Muista lajeista ja kuvista ei sitten kannata mitään mainitakaan.

Eteen sattunutta

Naamaripäinen pikkulepinkäinen istuu aina tähystämässä kuusen latvassa, kun paikan ohi kulkee.

 Pääskysenpoikanen ihmettelee.

 Tämä ei ole koivun norkko, vaan jokin "liikkuva" sieni. Minulle on sienen nimikin kerrottu, mutta ei näköjään sekään ole pysynyt päässä. Taisi kuulua limasieniin.

 Keskustassa on vanhoja omenapuita, jotka eivät tavallaan kuulu kenellekään. Niistä on tippunut mahdottomat määrät omenia, joita liuta sorsia käy aina syömässä. Mutta omenat tahtovat olla kovin liukkaita, joten hampaattoman on melkein mahdotonta saada niistä mitään irti.

 Kyllä kiukuttaa ja turhauttaa  pientä tällainen!

 Ja vielä hankalampaa niiden syöminen on asfaltilla ja omenien kieriessä alarinteessä.

Isokoskelon poikasetkin ovat jo isoja. Emo viiden poikasensa kanssa, vaikkakin yksi nuorukaisista on toisen takana.

Välähdyksiä kesältä

 Kaksi viikkoa olin ilman tietokonetta, kun meni kone rikki. Sitten meni kamera mitättömäksi enkä voi ladata siinä olleita uusimpia kuvia koneelle, sillä vein kameran huoltoon. Esittelen nyt sitten sekalaista pikkupokkarilla kuvattua kesän aikana.
Mäkimeirameissa lenteli eräänä päivänä koko päivän jokin perhonen, joka näytt hienolta. Mutta nyt huomaan, miten pokkari on todellakin hidas perhosten tai lintujen kuvaukseen. Gammayökköseksi tulkitsin tuon yllä olevan.

Kesällä tuli käytyä tyttären ja lapsenlapsen kanssa Kolmårdenissa. Siellä oli tietysti jos jonkinlaista eläintä. Paljon sellaisiakin, joita ei tavallisesti näe eläintarhoissa, kuten vaikkapa  kirahvi, kenguru ja tuo yllä oleva nimensä menettänyt :(

 Yli kaksisenttinen ötökkä ilmestyi pihaan. Taitaa olla suursukeltaja.

Täällä oli viime viikonloppuna kirjakemmakat eli kirjallisuuspäivät. Pari päivää oli kaikenlaista hienoa ohjelmaa. Yksi osuus oli lauantai-iltana runoristeily, jossa Aulikki Oksanen lausui runojaan ja Katriina Honkanen lauloi laulujaan laivan kannella, ja maisemat silmiä hivelevät. Ilta oli tosi hieno, sattui sateeton ilta. 

Kunta on istuttanut kirkonkylään ison alan auringonkukkia. Menin toivorikkaana kuvaamaan. Mutta miten kävikään. Kukat ovat kaikki ½-1 metrin minua korkeammalla, miten niitä saa kuvatuksi!
Pitäisi itse päästä jonnekin ylemmäksi, mutta se ei ole mahdollista. Kukissa oli lintujakin, mutta minulla ei ole nyt sitten sitä kameraa! Saa nähdä, meneekö minulta koko syksy sivu suun kuvauksetta.

Uudenlainen rastas

 Onnistipa minua saamaan uusi lintukuva kokoelmiini. Luulin räkättirastaaksi, mutta se olikin kulorastas. Onneksi lintu malttoi odottaa niin kauan, että sain jonkinlaisen todistuskappaleen. Nyt minulla on kaikki rastaat paitsi sepelrastas. Sen saadakseen pitäisi lähteä vissiin Lappiin. Tästä kulorastaasta olen yhtä onnellinen kuin lapsenlapsi Pokemonin Pikachusta!

Kiva nähdä punatulkkuja välillä muuallakin kuin pihan ruokinnalla. Oikein jäivät minua tuijottamaan. Harvoin metsässä ehtii tunnistaa, kuka siellä pensaaseen kiirehtii.

kulorastas, punatulkku

Ei miellyttänyt koirasta

 Enpä arvannut, että perhosretkellä minulla olisi ollut hyvä tilaisuus kuvata pikkulepinkäistä. Minulla oli vain perhoskamera mukana, pitkä putki kotona ja linnut tietysti kaukana, mutta hyvällä hollilla kerrankin. Pitkään istuskeli lepinkäiskoiras puunoksalla.

 Mitäs sieltä saapuu?

Vaimohan se sieltä tuli ja hellyydenosoituksia halajaa. Mutta selvästikään toinen ei ole innoissaan.

Pyh, no ei sitten, tuumaa tulokas ja lentää pois.

pikkulepinkäinen

Talitiainen onnistunut

Talitiaisen poikanen

 Talitiaiset ovat saaneet ainakin kaksi pöntöllistä poikasia kukin. Hiljattain näin vielä tintin kantavan ruokaa pönttöön, ainakin kahdessa pöntössä oli jo toiset poikaset.

Talitiainen, sinitiainen, punarinta  ja viherpeippo sekä jotkut ryteikkölinnut ainakin ovat menestyneet pesinnöissään. Niiden poikasia olen nähnyt pihassa. En tiedä, miten on käynyt vaikkapa kirjosiepon. Keväällä lauloi niin mahtavasti, mutta ei sitten asettunutkaan ainakaan meidän pihan pesiin, joka pöntössä istui jo valmiiksi joku muu.

Kukkia ja perhosia

 Loistokultasiiven naaras viihtyy pietaryrtillä.

Siankärsämökin on useiden perhosten mieleen. Tuntuu miellyttävän perhosia, vaikka se meistä ei kovin ihanalta tuoksukaan. Tässä ruokailee pikkukultasiipi.

 Sulkaperhonen. Epäilin, että se olisi munintapuuhissa, sillä ruumis on niin kaarevasti keikistävä.

Ruiskaunokkeja puutarhassa. Jostain syystä ei ole houkutellut montakaan perhosta. Vain hätätilassa eksyvät näihin.

Johan ovat kehäkukatkin houkutelleet siivekkäitä.

Alan koko on arviolta 3-4 m kertaa 6 metriä. Aivan loistava läntti pihassa. Kehäkukat ovat keränneet valtavasti perhosia, mm. noita erilaisia kultasiipiä, neitoperhosia, sitruunaperhosia, herukkaperhosia. Parhaimpina perhosaikoina yritin laskea neitoperhojen määrää. Pääsin kahteenkymmeneen, mutta sitten sekosin. Niitä oli siis enemmänkin.

Kehäkukat tuntuvat miellyttävän neitoperhoja enemmän kuin nauhukset, joilla ne ennen kävivät. Tietysti ne imevät sitä, mikä maistuu parhaimmalta, jos on valinnanvaraa. Nämä mikänäidenniminytolikaan-kukat ovat 2-3-metrisiä ja valtavasti kukkia, mutta eivät oikein taida olla perhosten mieleen. Outoa sekin, että nirsoja ovat.

 Ja vielä tällainen leppäkerttu.

loistokultasiipi, pikkukultasiipi

Monet jo kuluneita

 Yritin etsiä uusia paikkoja, joissa olisi uudenlaisia perhosia. Täällä ei ole kauheasti niittyjä, joka paikassa on vain metsää. Turhauduin ja kuvittelin tätä puolukalla istuksivaa sinisiipeä itselleni uudeksi lajiksi. Ei sitten kumminkaan. Taitaa olla ketosinisiipi, on vaikea määrittää, on kovin kulunut.

Niitä samannäköisiä ja tosi kuluneita lenteli melko runsaasti.

 Turhautuneena tulin kotipihaan. Valtava määrä eri perhosia ruokaili kehäkukilla: sitruunaperhosia ja neitoperhosia ihan "sikana".

Yksi ainoa hopeatäplä on käynyt pitkään kehäkukilla. Nyt se on jo aika kulunut.

Linturintamalla on nyt ollut tosi hiljaista. Olen keskittynyt melkein vain perhosiin. Mutta puiden oksien välistä minua tuijotti metsäkirvinen. Mitään ei puhunut, katseli vain.

Luonnon monimuotoisuutta

 Tässä kaikenlaista pitkin kesää kameraan tullutta: korento rantaheinikossa.

Toiset korennot lumpeella.

 Herukkamittari talon seinällä.

 Tesmaperhosia, yleisimpiä ja silti melko huonosti tunnettuja.

Tässä olen kuvauskohteena pitänyt varmaan tuota karvapallukkaa, mutta koneelta katsoessa ilmeni, että pinnalla on ludetta oikein kasapäin. Ainakin kolme tai neljä ötökkää samassa kasassa.

 Jonkin sortin pörisijä.

Valtavalta ristikolta näyttää tuuletusikkunan hyttysverkkokin suurennettuna. Siinä majaili jokin otus, jota en tiedä, kuuluuko lasisiipisiin perhosiin vai onko muuten vain ötökkä.

Ihan kuin en tällaista turkoosia öttiäistä olisi koskaan ennen nähnyt. Tänä kesänä on ollut runsaasti. Luulin heinäsirkkoihin kuuluvaksi, mutta saahan sitä luulla kaikkea. Heinäsirkkakirjassa ei puhuttu tällaisesta mitään.