Auringossa paistattelevat

Käväisinpä sataman liepeillä katsomassa variksia. Siellä ne paistattelivat auringossa. Satamassa on kiva kuvata variksia, kun ne ovat tottuneet ihmisiin. Muutenhan variksesta ei saa kuvaa millään, kun se on niin arka.

 Jostain kaarsi iso liuta sorsia.

 Ja laskeutuivat sulaan.

 Kun siirryin toiseen kohtaan, paistoi aurinko suoraan ja höyry vain nousi virrasta.

Lunta on aivan mahdottomasti joka paikka täynnä.

Pihan pikkuiset

Menin  puoleksi tunniksi seisomaan keskelle pihaa kuvatakseni mitä ympärillä näkyi. Keltasirkkuja oli kymmenittäin. Mutta en käsitä taaskaan, miten joka kuvassa on linnuilla juuri silmän kohdassa aina jokin oksa tai urpu. Tässäkin on kuin jotkin kuulokkeet.

 Sinitiaiset voisivat olla vaikka Suomen kansallislintuja, kun ovat niin sinisiä ja tavallisia.

Kas, olihan siellä yksi hömötiainenkin, hieno on sillä takapuoli, ei toista päätä näyttänyt.

Olin luullut, että kuusitiaiset ovat jo lähteneet muille alueille, mutta jostain pyrähti oksalle yksi.

Talitiainen, Suomen yleisin pihalintu pihabongaustilastojen mukaan, pyörii kavereineen takuuvarmasti meilläkin.

Uskollisesti käy puukiipijäkin vielä joka päivä ja monta kertaa päivässä.  En ole tavannut kuin yhden yksilön.

Sen puolen tunnin aikana, jona kantapääni varassa pyörin ympyrää keskellä pihaa, näin vielä yhden punatulkun, tikkoja ja närhiä. Jännä nähdä, mitä viikon kuluttua pihabongaustapahtumassa näkyy.

Ihmislaumat riesana

Ei mennyt nappiin viime lauantain lintukuvaus. Sää oli kerrankin mitä parhain. Aurinko paistoi pilvettömätä taivaalta, mutta muuten alkoikin kaikki vastustaa. Aioin mennä levähdyspaikalle, jossa on talvisinkin usein ollut puissa erilaisia lintuja. Mutta kuinka ollakaan, siellä oli ainakin parikymmentä punaliivistä miestä. En tiedä, olivatko metsästäjiä vai mitä.

Menin kosken rantaan ja ilahduin, että siellähän se koskikara uiskentelee ja sukeltelee. Mutta koska oli aika kaukana, siirryin lumessa polvia myöten kahlaten lähemmäksi. Mutta mitä ihmettä! Jokin ulkomaalaisturistiryhmä keksi juuri sillä siunaamalla hetkellä kahlailla lumikengillä juuri sille parhaalle paikalle. Koko porukka parkkeerasikin itsensä siihen minun eteeni ja alkoi kiljua kailottaa ja selfieitä ottaen ja toisiaan kuvaillen kalkattivat siinä. No eihän tietysti enää ollut mahiksia lintua saada näkyviinsä.

Siirryin sillalle tien toiselle puolelle, jonne lintukin oli ehtinyt. Muutaman kuvan siitä sain, kunnes se siirtyi äskeiselle paikalle, kun huomasi turistienkin hävinneen.

Eikä vieläkään epäonni jättänyt minua. Tulin takaisin autolle ja huomasin pyrstötiaisia puussa. Olisikin ollut jo ihan liikaa, jos olisin niistä kuvia saanut. Siinä silmänräpäyksessä paahtoi paikan ohi kolme moottorikelkkaa. Mrhkrhmp½"#¤ Olen tainnut alkaa vähitellen vihata ihmisiä.

Linnut lumipuissa

 Olen iloinnut siitä, että viime aikoina on tullut rutkasti lunta, puut ja maisemat lumi on tehnyt satumaisen kauniiksi. Ihmettelin ensin, miksi en meinaa saada kuvia, joissa linnut olisivat paksulumisella rungolla. Kunnes ymmärsin, että mitä paksumpi lumi, ja minusta kauniimpi, sitä vaikeampi linnun on siihen asettuakin. 5-10 senttiä paksu lumikerros ei varmaan ole kiva linnusta. Vaikea ehkä arvioida, missä kohtaa on otteen pitävä puunrunko.

 Katselin lumikuviani parin viime viikon ajalta. Tällaisia löysin, eri päivinä otettuja.

 Tikat ovat jo muutamana kertana rummuttaneetkin ja kisailevat pihapuissa.

Harakkakin käkätti korkealla lehtikuusen latvustossa.

No tikkoja nyt ainakin

Vähän pettynyt olin tänään. Vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä,  ei kuvattavaa oikein ollutkaan siihen malliin kuin olisin halunnut. No tikkoja nyt on aina takuuvarmasti, meni mihin vain.

 Olisi luullut, että puut olisivat kauneimmillaan, mutta eilinen myrsky oli karistellut melkein kaikki lumet.

Rannassa oli suuria alueita, jotka olivat jäätyneet vasta nyt, kun on paljon pakkasta, mittari näytti tänään -14 astetta. Tuolla kauempana on ihan sulaa.

 Mutta tyynissä paikoissa on jäätä ollut jo pitkään. Sulapaikoissa nousi höyryä, mutta odotin kovempaa pakkasta, että olisi tullut parempia kuvia.

Ja kotipihaan päästyäni huomasin, että jokin ihmeellinen karvaturri hamuaa talipötköä.

No sehän olikin vanha tuttu harmaapäätikka. Tietysti pihan pimeimmässä kohdassa, ja kameran asetukset aurinkoiselle laitettuina. Niinpä tietysti.

Hämärästä tykkäävä

 Kuin nakutettu saapuu puukiipijäkin harmaapäätikan tavoin pihavaahteran rungolle vain aamu- tai iltahämärissä. Pimeys asettaa minulle suuria haasteita saada kuvia. Ikään kuin keskipäivät itsessään ei olisi jo tarpeeksi hämäriä ja haastavia. Harvinaista, että se on hangella. Ja niin söpö.

Kaikki aiemmat kuvat minulla on siitä tällaisia samanlaisia rungolla. Mutta onnekseni lintu ei ole kovin arka.

Mennyt vuosi kuvina

 On taas yksi vuosi umpeutumassa. Nyt kuuluu laittaa katsaus menneeseen vuoteen.
Tammikuussa on ollut vielä jonkin verran lumetonta ja rannoilla on ollut jäämuodostelmia, joskin vain vähäisessä määrin.

 Tilhiä oli koko talven rutkasti. Johtui valtavista pihlajanmarjamääristä.

 Koskikaroja oli molemmissa tietämissäni koskissa vielä maaliskuussakin.

Minuun tekee aina vaikutuksen  uivelot, jotka ovat huhtikuussa levähtäneet täällä matkalla pohjoiseen. Ainakin telkkiä, sinisorsia ja koskeloitakin on jäiden reunoilla ollut.

Toukokuussa käväisimme Etelä-Suomessa katsomassa mm. Suomenojan lintuja. Nokikanakin siellä keekoili.

 Kesäkuussa sai kuvailla erilaisten lintujen poikasia. Peukaloisia oli paljon vastapäisellä tontilla risukasojen päällä.

 Heinäkuu on parasta perhosaikaa. Pikkukultasiipiäkin oli paljon.

Elokuussa sai ruveta laittamaan perhoslakanaa.  Suuri ihastukseni siniritariyökkönen.

Syyskuussakin oli vielä joitakin myöhäiskesän perhoslajeja. Ruostenopsasiipi, joka näyttää jo aika kuluneelta.

Koko lokakuun sain seurailla pihassa käyviä pähkinänakkeleita.

 Marraskuussa ei juuri jääkuvioita ollut, ei ollut pakkasia eikä myrskyjä. Ja kun tuli enemmän pakkasta, tuli luntakin ja nekin vähät kuviot peittyivät.

Joulukuussa seurailtiin melkein vain pihalintuja. Sinitiainen ihmettelee keltasirkkuja.

Ei turha päivä

 Jo aamusta hiippaili harmaapäätikka pihassa. Sillä on tapana tulla pihaan vielä aamuhämärän  vallitessa. Samoin illalla se tulee, kun alkaa hämärtää.

Oli tarkoitus lähteä tänään päivällä vähän kauemmaksi ulkoiluttamaan kameraa. Mutta jo heti keskellä pihaa olevassa vanhassa vaahterassa rapisteli puukiipijä.

Valtavat ovat senkin takakynnet.

Ei kauemmaksikaan ihan turhaan lähdetty, vaikkei saatukaan kunnon kuvia pyrstötiaisista, joita oli alle kymmenen linnun parvi. Koskella oli yhtäkkiä linssin edessä tällainen eläjä. Tulimme siihen tulokseen, että se oli minkki. kunhan ei olisi pyydystänyt koskikaroja, sillä niitä ei tällä kertaa näkynytkään missään.

Ihmisten antimet kelpaavat

Kuusitiainen on  harvinainen vieras. En ole kuin pari kertaa eläissäni nähnyt sitä pihassa ihan vain poikkeamassa.

Nyt niitä on peräti kaksi kappaletta ja ihan vakituisesti hakevat sapuskaa.

 Närhit ovat vakituisia pihalla talvisin, tänäänkin oli yhtaikaa viisi yksilöä lintulaudan alla odottamassa muruja, mitä muilta tippuu.

 Oho!

Sinitiaiset ovat ahkeria vierailemaan. Valitettavasti tämä on vain ikkunan läpi kuvattu.