Kotipihaelis

Minut palkittiin lumenkolauksesta. Lintulaudan vieressä kolalla lumia siirrellessä ihmettelin, että onpa oudon pieni ja erikoinen närhi. Hain kumminkin kameran ja kas, palkinnoksi sain taviokuurnakoiraan. Oli vain jo niin mahdottomaqn hämärää, että ei minun taidoillani tämän kummoisempaa saanut. Täytyy huomenna kokeilla valoisammalla uudelleen. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun kotipihassa näen taviokuurnan.

taviokuurna
 

Ihmettelijät

Silloin kun ei ollut vielä lunta, istuksin vähän aikaa piilokojussa. Aina kun kamera räpsähti, orava jäi jähmettyneenä katsomaan.
 

Ja tintti aikoi mennä vettä hörppäämään, mutta missäs vesi on? Kauan se jaksoi ihmetellä ja nakutella jään pintaa, kunnes joutui luovuttamaan. Nämä kuvat siis jo kuukausi sitten otettuja eli marraskuun alkupuolelta.

Ja aina minua ihmetyttää, miten pähkinänakkeli kulkee pystysuoraa runkoa pää alas päin, ja vieläpä valtavaa vauhtia, ettei kamera meinaa mukana keretä.

talitiainen, orava, pähkinänakkeli

Marraskuun lopun näkymiä

Viime viikonloppu oli kauniin aurinkoinen, ainakin osittain, juuri sellainen kuin syksyn ja talven soisi aina olevankin. Oli sopiva hetki tehdä linturetki Imatralle Vuoksen rannoille. Ruokinnoilla oli tällä kertaa vain samoja lintuja kuin kotipihassakin. Paitsi valkoselkätikka olikin uutena.

Ainakin 30 merimetsoa istuskeli kivillä ja rannoilla siipiään leyhytellen.

Telkkiä oli runsaasti. Oli yksittäisiä siellä täällä, mutta myös isoja kymmenien lintujen parvia uiskentelemassa.

Tietysti oli valtavasti sorsia ja muita "tavallisia" jokapäiväisiäkin lintuja, Minkähän takia sitä aina odottaa jotain "aivan uskomattoman erikoista". Mistä sellaisia muka riittäisi.

 Ja tämä kuva on omalta paikkakunnalta, tytär pulahti tuonne uimaan! Nyt ovat nämäkin lumet jo sulaneet.

Ja toisen uidessa minä kiertelin rannoilla etsimässä pienen pakkasen jäljiltä jäätä. Uskomatonta, mutta sellaista löytyi. Saattaa tulevaisuudessa olla, ettei jäätäkään nähdä enää muuta kuin vanhoista kuvista.

valkoselkätikka, merimetso, telkkä

Jo lähtivät marjat kelpaamaan

Eilen huomasin, että suuren pihlajan yläoksat ovatkin jo melkein tyhjät marjoista. Asettauduin piilokojuun tutkiakseni, keitä puussa vierailee. Kappas, laulurastas. Se ei montaa marjaa syönyt, pääasiassa vain istuskeli ja ihmetteli.

Jokunen räkättirastaskin näytti vierailevan, mutta pääasiassa oli mustarastaita, koiraita, naaraita ja nuoria. Räkätit eivät suostuneet kuvaan.

 

Isot linnut nielaisevat marjat kokonaan, niin että omassakin kurkussa on tunne, että on tukehtumaisillaan.

Hämmästyin, että sinitiainenkin on keksinyt marjat. Molempina päivinä se käyskenteli marjojen kimpussa. Mutta eihän se voi nielaista kerralla kaikkea. Nätisti vain pikkuisen kerrallaan nokkaisee marjasta. Tämä oli ainoa pikkulintu, joka on älynnyt marjat ravinnoksi.

sinitiainen

mustarastas, laulurastas

Vain yksi

Ei ole vieläkään tullut marjansyöjälintuja. Vain tämä yksi mustarastas, sekin vain päivän pyörähti pihassa. Mutta mites tästä nyt suuhunsa saisi?

 Onnistuihan se kuitenkin. Ei kuitenkaan ymmärtänyt puusta hakea lisää.

Raitainen naama

Jo viikko sitten käväisin Mikkelissä passia uusimassa ja samalla vilkaisin lammelle, jossa keväällä oli useita lintulajeja pesimäpuuhissa. Valtavasti oli haapanoita, sinisorsia, oli vielä nokikanojakin ja härkälintu sekä silkkiuikku. Nyt alkoi vähän harmittaa, miksi en kuitenkin mennyt kesäkuussa enää uudelleen, koska kaikki olivat saaneet jälkikasvua ja olisin halunnut nähdä noiden pienet poikaset raitanaamoineen emonsa selässä. Joutsenpariskunta ei tänä vuonna ollut onnistunut poikasten saannissa.

Kyllä tällä härkälintunuorukaisella on vähän vielä raitaa naamassa, mutta on jo niin aikuisen kokoinen ja näköinen, että luulinkin emon kanssa kulkiessa toisen puolisoksi.
 

härkälintu

Ei kelpaa marjat

Pitkästä aikaa asettauduin piilokojuun tutkailemaan, keitä pihassamme tätä nykyä vierailee. Pitkälti toistakymmentä lajia havaitsin. Mutta ei ollut marjalintuja kuten rastaita tai tilhiä, vaikka tänä vuonna puut notkuvat marjoista. Tinteillekään ei kelpaa ollenkaan. Talitiainen ja hömötiainenkin vain ohi kulkevat. Sinitiaisia ei muuten näkynyt yhtään, mikä tuntuu kummalliselta.

En ole myöskään pikkuvarpusten nähnyt marjoihin koskevan.

Mutta järripeipolle näyttää kelpaavan. Parinkymmenen linnun parvi oli pihassa, mutta eivät niistäkään monet välittäneet marjoista. Tämä yksi vain maisteli joitakin, ei hotkien, mutta ihan vain muutaman aikansa kuluksi.

Miksi pitää kurkotella yksittäistä ja kauimmaista, kun vieressä olisi valtavasti vaivattomasti otettavaa. Joka ikinen marja piti kuitenkin taiteilla välillä ylösalaisinkin keikkuen.
 

talitiainen, pikkuvarpunen, järripeippo

Metsä täynnä taideteoksia

Harvoin tulee lähdetyksi metsään aamulla ja varsinkin, jos on sakea sumu. Jo kolmisen viikkoa sitten oli hyvänlainen sumu ja aurinko kuulsi sumun läpi. Kiiruhdin metsään, koska tiesin, että silloin näkyisi maassa ja puissa hämähäkinseittejä, joita ei koskaan muulloin näe. Oli kiirehdittävä ennen kuin pienen pienet vesipisarat haihtuisivat seitin pinnalta. Ja joka kerta se ihmetyttää: koko metsä on aivan täynnä toinen toistaan taidokkaampia ja kummallisempia seittejä. Ei uskoisi, että hämähäkkejä voi olla niin mahdottomasti.

Ihan kuin joulukuusi.

Pään pyörittelijä

Jokin aika sitten huomasin ikkunasta, että varpushaukka istuskelee ulkona juoma-altaan reunalla. Välillä se joi vettä ja välillä tähysteli pikkulintuja. (Juomisesta vain en ehtinyt saamaan kuvaa). Satoi hiljakseen vettäkin.

Pää pyöri kuin viipperö joka suuntaan. Raitainen pyrstö on kuin raitahame.
 

Työni palkittiin

Kylvin toukokuussa valkotupakan (nicotiana alata) siemeniä. Tarkoituksena houkutella kiertokiitäjää, joka elo-syyskuussa vaeltaa Suomeen. Varjelin taimenrääpäleitä auringonpaahteelta ja rankkasateilta, kastelin ja paijasin ja uurastukseni palkittiin. Jo pari viikkoa on kiertokiitäjä (agrius convolvuli) käynyt imeskelemässä voimakkaasti tuoksuvia kukkia.

Nyt olen oppinut, että se tulee melko säännöllisesti silloin, kun hämärä muuttuu pimeydeksi, eli hieman auringonlaskun jälkeen. Valo vain ei tahdo riittää kuvaamiseen. Eikä se koskaan laskeudu paikalleen, vaan ruokailee ilmassa räpistellen kuin kolibri.

Perhosella on mahdottoman pitkä imukärsä, ainakin 2½ kertaa ruumiin pituus.

Tupakan kukat ovat noin 7-8 cm läpimitaltaan, joten on perhosenkin pituus ainakin se sama ja siipiväli ainakin 10 cm. Aika iso pörisijä, pienen linnun kokoinen.

Facebookin perhossivustoa seuranneena olen havainnut, että Suomessa on nyt kova buumi kasvattaa valkotupakkaa ja houkutella kiitäjiä. Tänä vuonna on kuulemma kiertokiitäjiä paljon, ilmankos minäkin olen onnistunut sen näkemään.

Kyllä olen ollut kuin kipiä kissi kolme viikkoa, kun tietokone meni rikki. Ostin heti uuden koneen, mutta siihen ei käynytkään vanha reititin, ja posti panttasi uutta langatonta reititintä ties missä. Nyt huomasin, että hiirikin on mennyt mitättömäksi, joten seuraavalla kaupunkireissulla on käytävä hiiren ostossakin.

kiertokiitäjä