Kumpikohan voittaa

Sitruunaperhosia lentelee taas runsain mitoin.  Eilen näin kuinka  kaksi koirasta tanssi keskenään ilmassa kulkien edellämme. Sitten ne töksähtivät kuin yhteistuumin maahan vierekkäin.

Jonkin ajan kuluttua lentoon, tanssi, ja tömps, maahan.

Ja taas ilmaan, pyörähtelyä ja alas vierekkäin tai peräkkäin. Sitä samaa jatkui vaikka kuinka pitkään. Lieneekö uhittelua.
Valkoisia naaraita näkyi liikkeellä huomattavasti vähemmän, enkä koskaan ehtinyt niitä edes kuvata.
sitruunaperhonen

Eivät tiedä vaaroista

 Voi pieniä poikasia. Ne eivät tahdo pysyä emon perässä eivätkä tiedä vielä kaikista vaaroista. Eilen metsätiellä ajaessamme rastaita pyrähti edestämme lentoon. Mutta yksi jäi räpistelemään peloissaan heinikkoon. Se osoittautui punakylkirastaan poikaseksi, hyvänä tuntomerkkinä nuo naaman valkoiset juovat. Oikein kun tarkkaan katsoo, on kyljessä jo aavistus oranssia.

Tämä on jo kesäkuussa kuvaamani räkättirastaan poikanen, niitä oli useitakin kivillä aamutuimaan. Niin on näppyläisen näköinen kuin jokin rokko olisi iskenyt. Ja tietysti huomasi kuvaajan ikkunassa.

 

Pikkuvarpunen on pesinyt jossain pihamme lähettyvillä, sillä poikasia on valtava määrä. Tässä osa sähkölangalla.

 Usein ne keikkuvat kastelukannujen päällä vettä juomassa.

Poikaset opettelevat

Harakkaperhe keksi tulla pihaan leikkimään, emon lisäksi ainakin neljä poikasta. Ensimmäiseksi harakat ajoivat pihassa taapertavat pulut pois. (Hyvä hyvä!). Poikaset kokeilivat etsiä kaikenlaista syötäväksi kelpaavaa. Paremman puutteessa yksi tutkiskeli löytämäänsä sulkaa ja nokki sitä, jos vaikka ötököitä olisi.

 Toinen esittelee myös löytöään. Taitaa olla jokin tammenterhon taimenalku, jonka jokin toinen eläin on kaivanut maasta joskus aiemmin.

Kolmas tutkiskelee kuivanutta tammenlehteä. Aikamoinen opettelu oppia tietämään, mikä on syötävää, mikä jonninjoutavaa roskaa. Välillä alkaa poikasten kesken kisailu muuten vain.
Sitten saapuu oravapoikue tutulle kisailupaikalle, mutta sekin saa harakkapesueelta kyytiä.

Eräänä päivänä näin muuten ikkunasta, miten harakanpoikanen nappasi ilmasta nokallaan kopin ja söi ruokapalan suuhunsa. Ihan näytti siltä kuin joku olisi heittänyt sille ruokaa kauempaa. Ensin luulinkin emon heittävän ruokaa poikaselleen, koska se oli juuri mennyt siihen suuntaan. Mutta ei kai sellainen ole mahdollista. Ilmeisesti jokin valkoinen perhonen lensi suoraan harakan suuhun!

harakka

Nautiskelijat

 Jokin aika sitten iloitsin keisarinviittaperhosen näkemisestä. Olin toivonut näkeväni myös naaraan, koska se on vähän erinäköinen kuin koiras. Nyt metsäretkellä näinkin sellaisen, mutta mitä tekemässä! Parittelemassa vanhan rähjäisen ukon kanssa! Naaraalta puuttuvat nuo pitkät tummat koirasjuovat.

 Siinä ne nautiskelivat jonkin aikaa, mutta sitten lensivät yhdessä irrottautumatta toiselle lehdelle.

 Ainakin pari minuuttia olivat liikkumatta ja jäivät vielä samaan asentoon, kun poistuin paikalta. Koiraan päivät saattavat olla luetut repaleisten siipien takia, mutta toiveissa on nähdä uutta sukupolvea ensi vuonnakin.

 Sitten näin toisenkin koiraan, joka oli saanut "turpiinsa".
keisarinviitta

Aihetta arvuutteluun

En malta olla lisäämättä vielä tänään näkemääni loistokultasiipinaarasta, kun eilen oli vain koiras. Tässä perhoslajissa molemmat sukupuolet ovat erinäköiset. Mutta loistavahan tämäkin on kuten koiras.

Pari sinisiipilajia näytiksi heimon moninaisuudesta. Sinisiipiä on lennellyt valtavasti, mutta  kuka kukin on jää minulle enimmäkseen arvoitukseksi. Nyt olen viime aikoina ihmetellyt näitä kahta: tätä ylintä luulen ketosinisiiveksi.

Nämä joita arvuuttelen ketosinisiiviksi lentelivät Pohjanmaalla rämesuolla.

Ja naaras on näillä sinisiivillä erinäköinen.

Näitä kahta ruskehtavaa arvelen  ketosinisiipinaaraiksi. Tämä alempi on tainnut tulla tiensä päähän. Helma muistuttaa kovasti suomalaisten kansallispukujen reunakuviointia.

Näitä alimpia kuvia luulen kangassinisiiviksi, lentelivät kuivassa kangasmetsässä täällä Kaakkois-Suomessa järven lähettyvillä.

Tarkka nimeäminen ei onnistu, jos en ole saanut samasta yksilöstä hyvää kuvaa myös siiven alapinnalta. Mutta nämä kaksi sinisiipilajia näissä nyt joka tapauksessa antavat arvuutella itseään.

loistokultasiipi
sinisiipi

Tämänpäiväiset hitit

Näyttää siltä, että perhoslajit vaihtuvat päivittäin. Tämänpäiväinen "perhoshitti" on metsänokiperhonen. Sitä lenteli lenkkipolulla aivan valtavasti joka paikassa. Perhoskirjoista luin, että sitä esiintyy yleensä joka toinen vuosi eli parittomina vuosina, koska toukan kehitys on kaksivuotinen. Ei siis ihme, että viime kesältä en muista tällaista perhosta nähneenikään.

 Tässä oli meneillään jotain outoa. Kun satuin paikalle, tökki koirasnokiperhonen naarasta pois lupiininlehdeltä. En tiedä oliko naaras kuollut vai parittelusta pyörryksissä.

 Mutta sinne lehtien sekaan koiras sitä työnsi, ja jonnekin heinikkoon se myös putosi.

Loistokultasiipiäkin on näkynyt jo jonkin aikaa.

 

loistokultasiipi

metsänokiperhonen 

Ei auttanut sätkätys

 Seinäjoen liepeillä suolla kulkiessa yritti meitä joku lintu taas ajaa pois kovasti sätkättämällä.

Lintu osoittautui metsäkirviseksi. Onko sitä monikaan nähnyt, vaikka se on Suomen yleisimpiä pesimälintuja. Ovatko kaikki edes kuulleet sennimistä lintua olevaksikaan.

 Kun ei sätkätys auttanut ajamaan ihmisiä lähettyviltä, menetti lintu jo toivonsa ja tyytyi tuijottamaan myrtyneen näköisenä.

 

metsäkirvinen

Kieroutta

Puut Seinäjoella kasvavat näin!

Lakkojakin oli jo suolla.

Hiljainen odottelija

Kuvittelin, että en enää näkisi uusia lintulajeja, sillä olen tänä keväänä tavannut jo itselleni hämmästyttävän monta uutta lajia. Mutta yhtäkkiä  avoimella hakkuuaukealla näytti kauempana kuin lintu olisi istunut kuivettuneen puun nokassa. Onhan se kuvattava ja katsottava kotona, mitä tuli nähdyksi! Ja olikokaan siellä mitään lintua.

 Ja olihan siellä tällainen: pikkulepinkäinen. Niin hiljaa se istui puussa, että huonompisilmäinen ei olisi sitä edes erottanut. Ja koneella suurennettuna näkyy, että sillä oli ollut koko ajan jopa hyönteinen nokassa. Malttoipas olla hiljaa ja hissukseen pitkän aikaa. Sinne se vielä varmuuden vuoksi jäi meidän poistuttua.

Keisarinviitta unelmakohde

 

Minua on potkaissut onni. Katsoin kävelyreitin varrella olevalta niityltä mansikoita ja mitä näinkään ihan nenäni edessä. Keisarinviitta!

 

Keisarinviitta on Suomen  suurin (6 cm) hopeatäpläperhonen ja nimenomaan kaakkoinen laji, joten ei sikäli ole ihmeellistä, että sen näin ja vieläpä kahdessa eri paikassa eri yksilöt.

 Jostain perhoskirjasta olen lukenut, että keisarinviitan näkeminen on perhosharrastajien unelma.

 Ja vaikka se on nimenomaan kaakkoinen laji, ei niitä täälläkään ole pilvin pimein. Jo viime kesänä osasin odottaa sen näkemistä, mutta ei kertaakaan osunut kohdalle.

 Molemmat näkemäni olivat muuten koiraspuolisia.

Siinä se keikisteli ja poseerasi ruusuruoholla mettä imien.

 

Olihan siellä niityllä ja koko polulla pilvin pimein kaikkia muitakin perhosia, mutta mitäs niistä ;) Laitetaan niitä näytille joskus toiste.